Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 29.10.2019

Tarja Lappalaisen ja Martti Turtolan kirjassa uutta tietoa Stalinin vainoista ja Muurmannin suomalaisten kansanmurhasta – julkistus 31.10.

Tarja Lappalaisen ja Martti Turtolan kirja Stalinin tappamat – Muurmannin suomalaisten pitkä ja musta yö julkistetaan 31.10. Jäämeren rannikon suomalaisten tarina 1930-luvulta on karu. Alussa kaikki oli kuitenkin hyvin. Venäjän Muurmannin rannoille Jäämeren ääreen alkoi saapua 1800-luvun puolivälissä suomalaisuudisasukkaita. He pakenivat Suomea koetelleita nälkävuosia, raivasivat maata ja elättivät itsensä meren antimilla.

Kuvassa on Muurmannin rataa kuvattuna hyvin alhaaltaja rata on kuvan levyinen.  Kuva on musta-valkoinen.

Muurmannin rataa. Kuva: Museovirasto

 

Muurmannin radan rakentaminen yhdisti alueen suurempaan maailmaan, ja Suomen sisällissodan seurauksena Muurmannin rannoille saapui punakaartilaisia ja poliittisia pakolaisia. Kaikki näytti hyvältä, kunnes alkoivat kauhun vuodet 1937–1938. Josif Stalin oli päättänyt tuhota alueen suomalaiset perin pohjin. Seurasi kolme vainon aaltoa, joista pahin oli Stalinin toimesta annettu käsky tappaa suomalaisten nälkään Arkangelin metsissä.

FM, tietokirjailija Tarja Lappalainen kertoo Muurmannin suomalaisten elämästä Jäämeren rannoilla, yhteyksistä itään ja länteen, sattumuksista ja selviytymisestä arktisella alueella. Se kertoo myös Stalinin ankarista vainon ajoista Muurmannin suomalaisia kohtaan, jossa heidät tuhottiin, niin että voidaan puhua kansanmurhasta. Ääneen pääsevät myös Stalinin vainot kokeneet muurmanninsuomalaiset, jotka ovat muistelleet kokemaansa haastatteluissa ja kirjeissä.

Lappalainen on aiemmin kirjoittanut lukuisia teoksia suomalaisten historiasta. Lappalaisen Se oli yhtä tulihelvettiä (Docendo 2016) oli myyntimenestys, josta otettiin useita painoksia.

Sotahistorian professori Martti Turtola puolestaan käsittelee kirjassa arktista sodankäyntiä 1600-luvun hävitysretkistä jatkosodan vuosiin, jolloin Saksa ja Suomi sotivat pohjoisessa Neuvostoliittoa vastaan. Jäämeren rannikon suomalainen sotahistoria on aiemmin kartoittamatonta aluetta.

Turtolan laajaan kirjalliseen tuotantoon kuuluu useita tunnettuja historiateoksia ja elämäkertoja. Turtola työskentelee vapaana tutkijana ja kirjailijana.

Tarja Lappalainen, Martti Turtola: Stalinin tappamat – Muurmannin suomalaisten pitkä ja musta yö (Docendo 2019),