Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 30.03.2022

Tapsan Tahdeilla elokuussa Popeda, Suvi Teräsniska, Erin, Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani - Iskelmä-Finlandia jaetaan 20. kerran

Yksi Suomen legendaarisimmista tapahtumista, Tapsan Tahdit, järjestetään tänä vuonna täydessä laajuudessaan Nokian Pirkkalaistorilla torstaista lauantaihin 4.-6.8. Vuodesta 1987 asti järjestetty tapahtuma kunnioittaa alueella vaikuttaneen Tapio ’Tapsa’ Rautavaaran musiikillista perintöä.

 

Kuvassa ovat Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaanin viisi jäsentä. Kilpeläisellä on kitara kädessään ja yhdellä jäsenellä harmonikka sylissään.

Kuva: Nauska

 

Iskelmä-Finlandia jaetaan 20. kerran

Tapsan Tahdit alkaa torstaina 4.8. avajaisilla, jossa jaetaan jo 20. kerran arvostettu Iskelmä-Finlandia -palkinto. Palkinto ojennetaan kevyen musiikin eteen tehdystä merkittävästä työstä. Raadin puheenjohtajana toimii sanoittaja ja muusikko Turkka Mali, joka palkitsee voittajan yhdessä Nokian kaupungin edustajan kanssa. Voittajan konsertti nähdään avajaisseremoniassa myöhemmin samana iltana.

Ohjelmaa kaikenikäisille

Tapsan Tahdeilla on tarjolla kaikenikäisille sopivaa maksutonta päiväohjelmaa sekä aikuiselle yleisölle suunnattuja maksullisia iltakonsertteja. Tapahtuma-areenana toimii Nokian Pirkkalaistori, jossa ohjelmaa on tarjolla Tahtiteltassa ja Armas-torilavalla. Torilla on myös yhteistyökumppaneiden eri pisteitä.

 

Kuvassa on oikealla Suvi Teräsniska puolivartalokuvassa vinottain ja katse kameraan. Tausta on ruskehtava.

Kuva: Tamperelainen

 

Iltakonserteissa kevyen musiikin tähdet

Iltakonserteissa nähdään radiohiteistään tuttuja Suomen eturivin esiintyjiä. Perjantaina lavalle nousevat pop-tähti Erin ja groovaavaa suomipoppia tarjoileva Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani. Lauantaina puolestaan viihdyttävät iskelmätähti Suvi Teräsniska ja Ikurin rokkikone Popeda.

Maksutonta päiväohjelmaa

Päiväohjelmassa on luvassa paikallisten esiintyjien konsertteja. Lauantaina yhteistyössä MLL Nokian yhdistyksen kanssa toteutettava Onnimanni-päivä tarjoaa viihdettä ja tekemistä myös perheen pienimmille. Tahti-klubit Ravintola Pepperissä ja jatkot Ravintola Iisopissa viihdyttävät Tahtikansaa myös Pirkkalaistorin liepeillä.

”On hienoa päästä järjestämään Tahteja jälleen täydessä laajuudessaan. Uskon, että moni on kaivannut tapahtumia sekä livekohtaamisia ja -musiikkia. Olemme rakentaneet tapahtuman, jossa esiintyvät Suomen kirkkaimmat tähdet ja joka tunnelman osalta tarjoaa ainutlaatuisen elämyksen!”, sanoo tuottaja Jukka Heinämäki.

http://www.tapsantahdit.fi