Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 10.11.2022

Tanssiteatteri MD:n 25-vuotisjuhlavuoden kruunaa Petri Kekonin koreografia Ajan lasku kuudelle tanssijalle

Liikkeen ja tilan monumentaalinen muotoilija, koreografi Petri Kekoni valmistaa Tanssiteatteri MD:n 25-vuotisjuhlavuoden kunniaksi MD:n kuusihenkiselle ryhmälle koreografian Ajan lasku. Teos saa ensi-iltansa lauantaina 26.11. Hällä-näyttämöllä.

Kuvassa on kaksi tanssijaa hyppy asennossa selät vastakkain.  Heistä on puolivartalokuvat.

Kuva: Tanssiteatteri MD

 

Petri Kekoni juhlii 25-vuotista taiteilijauraansa yhdessä MD:n kanssa. Hän on toiminut laaja-alaisesti tanssitaiteen kentällä tehden teoksia pääasiassa omalle ryhmälleen, Petri Kekoni Companylle, jonka taiteellisena johtajana hän on toiminut vuodesta 2007. Kekoni vieraili Tampereella viimeksi keväällä 2021 Tanssiteatteri MD:n, Petri Kekoni Companyn, CHANGEnsemblen ja Tampere Biennalen yhteistuotannon ALMA!-liikeoopperan ohjaajana ja koreografina. Koronan vuoksi teoksen kantaesitys nähtiin ainoastaan striimattuna. Hänen teoksiaan on myös nähty Tanssivirtaa Tampereella –nykytanssifestivaalin ohjelmistossa.  
 
Kekoni on määrätietoisesti ja kunnianhimoisesti kehittänyt koreografista näkemystään ja omaperäistä liikekieltään teoksissaan kuten Vihreä Nojatuoli (2002/2010), Miniatures – Ihminen pienoiskoossa (2013), Möhkäle – Erratic block (2018), 369° (2019) ja Hämärän hohde (2021). Kekonin viimeisin kantaesitys oli nelituntinen ja yleisön vapaan liikkumisen mahdollistanut Ei Aikaa | Otid | Untime (2022), joka nähtiin Malmin lentokentällä syyskuussa. Ajan lasku jatkaa Petri Kekoni Companyn tämän vuoden ajan rakenteita pohtivaa tematiikkaa muodostaen Ei Aikaa | Otid | Untime -teokselle ikään kuin vastapoolin.
 
Ajan laskun äänimaailmasta ja musiikista vastaa vieraileva äänisuunnittelija Antti Nykyri. Nykyrin monipuoliseen uraan äänen ja musiikin parissa lukeutuu mm. installaatiotaiteen, äänitaiteen, mediataiteen, nykytanssin, sovellussuunnittelun, runouden, musiikin, nykysirkuksen, teatterin, osallistavien teosten ja käyttöliittymäsuunnittelun teosprojekteja sekä sekä sosiaali- ja terveysalan toimijoiden kanssa laadittuja yhteistöitä. Näyttämöllä Ajan laskussa nähdään MD:n tanssija-koreografit Suvi Eloranta, Anniina Kumpuniemi, Mari Rosendahl ja Samuli Roininen sekä vierailevat tanssijat Minttu Pietilä ja Ville Oinonen. Teoksen pukusuunnittelusta vastaa Ella Kauppinen, valosuunnittelusta Elina Nopanen ja lavastussuunnittelusta Petri Kekoni yhdessä Elina Nopasen kanssa.
 
Koreografi Petri Kekonin sanoin Ajan laskussa selviää, miten yhteiskunnan aikamääreet luovat nykyihmiselle paineita ja erottavat meidät luonnollisista syklisistä kierroista. Hän tuo näyttämölle määräaikojen verkoston, joiden puristuksessa ihminen pyristelee. Deadline on sananmukaisesti kuollut linja. Usein koemme olevamme marionetteja yhteiskunnan hampaissa. Mitä tapahtuu, kun marionettien langat katkeavat? Löytääkö ihminen pystyssä pysymisen keinon?  
 
"Ihminen on hieno kellokoneisto! Teos on oodi raajoille, selkärangan pituudelle, reisiluulle, pehmyskudoksille, kunkin ihmisen erimittaisuudelle. Sekunti on väkivaltainen mittari ajalle ja liikkeen kestolle, annamme tässä teoksessa keholle vapauden määrittää tapahtuman pituuden kuten aurinko ja kuu määrittelee päivän ja yön pituuden. Poraudumme liikkeen synnyinsijoille.” – Petri Kekoni

Koreografia Petri Kekoni
Musiikki ja äänisuunnittelu Antti Nykyri
Valosuunnittelu Elina Nopanen
Lavastussuunnittelu Petri Kekoni ja Elina Nopanen
Pukusuunnittelu Ella Kauppinen
Tanssijat Suvi Eloranta, Anniina Kumpuniemi, Ville Oinonen (vier.), Minttu Pietilä (vier.), Mari Rosendahl ja Samuli Roininen
Ennakkokuvat Pasi Orrensalo
Yhteistyössä Petri Kekoni Company
 
Ensi-ilta lauantaina 26.11.2022 Tanssiteatteri MD:n Hällä-näyttämöllä Tampereella
Muut esitykset syyskaudella 29.11.-11.12. ja kevätkaudella 11.1.-4.2.