Tanssiteatteri MD:n syyskausi tuo tanssiteatterin juhlaa jälleen kaiken ikäisille. Syksyllä nähdään 8 eri tanssiteosta sekä yksi vierailuesitys Navigatio Alpo Aaltokoski Companylta 1.10.
Tiger Lillies -yhtyeen punk- ja kabareetyylisellä musiikilla maustettua esitystä on kehuttu rujon kauniiksi ja kehuja on sadellut nerokkaasti käytetystä katsomotilasta. Jokaiseen esitykseen on vain 50 paikkaa, sillä ensimmäisessä osassa yleisö istuu näyttämöllä. Intiimi esitys tuo esiintyjät iholle, mutta kuitenkaan yleisöä osallistamatta.
Loopit. Kuva: Tanssiteatteri MD
Tänä syksynä MD:n runsaassa ohjelmistossa on paljon valinnan varaa lapsiperheille. Hällä-näyttämöllä jatkavat Santeri Sammakon seikkailut, Pieni lelukauppa, Taikalaatikko ja Tanssiva Muumilaakso. Lisäksi Samuli Roinisen uusi koreografia Sankari Moilanen ja Eve 5-10 –vuotiaille lapsille valmistuu kiertueelle 14.11. Siuron Linnavuoren koululla Nokialla. Hällä-näyttämöllä esitys nähdään keväällä 2018.
Elina Jakowlevan ja Janne Mäkelän Mikä **t*n Pikku Prinssi? valittiin Suomen kulttuurirahaston Taidetestaajat-hankkeeseen. Lokakuun ja marraskuun aikana jopa 2 000 kahdeksasluokkalaista näkee Mikä **t*n Pikku Prinssi? –esityksen ja osallistuu esitykseen liittyviin työpajoihin. Pikku Prinssin esityksiä on muulle yleisölle 14. ja 28.10.
MD:n 20-vuotisjuhlavuoden kruunaa Intelligiibeli-iltamat. Iltamiin Tanssiteatteri MD:n tanssijat ovat koostaneet kudelman eri teoksista vuosien varrelta. Ainutlaatuinen esitys nähdään vain kolme kertaa 1., 3. ja 5. joulukuuta. Intelligiibeli-iltamissa välkähtävät ainakin Mari Rosendahlin 400 askelta, Tommi Kitin Hyppy, Tero Saarisen Loopit sekä Anniina Kumpuniemen Tästä pisteestä.