Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 02.09.2022

Tanssi- ja musiikkiteatteriteos LEHMÄ! avaa Minimin syksyn Kuopion kaupunginteatterissa tapahtuvan ohjelmiston

LEHMÄ!-teos sai ensi-iltansa pandemia aikaan (2021) Kuopion kaupunginteatterin Studio-näyttämöllä pienelle yleisölle. Nyt teos nähdään vihdoin ja viimein myös Maria-näyttämöllä. Maria-näyttämölle siirtymisen myötä teos on myös skenografisesti päivitetty.

Tanssiteatteri Minimin esitys LEHMÄ! tarjoaa liikkeen, laulun, musiikin sekä tekstin keinoin eri aikoihin sijoittuvia näkökulmia ja kokemuksia lehmän ja ihmisen välisestä suhteesta tarinallisuutta etsiville katsojillemme.

 

Tanssi- ja musiikkiteatteriteos LEHMÄ! avaa Minimin syksyn kaupunginteatterissa tapahtuvan ohjelmiston

Kuva: Mikko Kaukonen

 

Esityksen konseptista vastaavat Heli Lyytikäinen ja Unna Kitti. Lyytikäinen on saanut viettää lapsuutensa kesiä sukulaistensa luona maaseudulla. Lehmien harjaus oli Lyytikäisen suosikkeja navettahommista. Ikimuistoisin hetki navetalta on se, kun lehmä kakkasi Lyytikäisen lippalakin lipalle hänen lapioidessaan laaria tyhjäksi liian lähellä tuotteen alkuperäistä lähdettä. Unna Kitti taas asuu maaseudulla, kaukana urbaanista kaupunkielämästä ja on tekemisissä taiteen ja taiteilijoiden lisäksi kanojen, koirien, kissan ja paikallisen yhteisön kanssa - hän kokeekin elämäntapansa olevan yksi työhönsä merkittävästi vaikuttavista tekijöistä.

Teosta varten Kitti ja Lyytikäinen ovat haastatelleet karjataloudella elantonsa saaneita tai yhä saavia pientilallisia Pohjois-Savon alueelta. Muistoja karjakoilta kerättiin niin 60-luvulta, kuin nykypäivänkin modernimmasta näkökulmasta. Muistoja kuullaan sitten itse teoksessa. Teoksen genreä voisi kuvailla tanssilliseksi musiikkiteatteriksi.

Lehmä on ollut suomalaisen maatalouskulttuurin kulmakivi kautta aikojen. Villieläimestä hyötyeläimeksi kesytetty lehmä on karjakon läheisin työkaveri. Onko ihmisellä oikeus eläimeen? Oli, tai ei - ihmisen itselleen myöntämä oikeus hyötyä lehmästä tuo mukanaan myös vastuun toisesta elävästä olennosta. Suhdetta katsotaan myös lehmän näkökulmasta. Voiko lehmä olla yhä villi ja vapaa, vaikka onkin ihmisen omaisuutta? Miltä tuntuu, kun joku toinen päättää asiat puolestasi, etkä tiedä miksi?

Kuopiolaislähtöinen Heli Lyytikäinen on teatterin ja musiikin sekatyöläinen. Kuopiossa musiikillisen koulutuksensa läpikäynyt teatteriaddikti on sittemmin opiskellut näyttelijäntyötä ja teatteripedagogiaa mm. Novia Yrkeshögskolanissa ja Turun Taideakatemiassa. Näyttelijänä Lyytikäinen on työskennellyt mm. Kuopion Kaupunginteatterissa, Rauman Teatterissa ja Åbo Svenska Teaterissa.

ÅST:n Kalevala (2019-2020) oli ensimmäinen Kitin ja Lyytikäisen yhteinen produktio. Pohjois-Savon metsiin ja järviin tottunut Lyytikäinen sai täyden turkulaistumisen kokemuksen asuessaan Kalevala-produktion harjoituskaudella Turun saaristossa Kitin sukulaisten kesämökin piharakennuksessa.

Unna Kitti, vapaa tanssitaiteilija, on työskennellyt tanssinkentällä monipuolisesti jo 14 vuotta. Pääsääntöisesti hänet on nähty esiintyjänä useiden suomalaisten koreografien töissä sekä abstraktimman nykytanssin että tanssiteatterin puolella. Hän on toiminut myös tanssinopettajana, koreografina sekä Suomen Kansallisoopperassa koreografisena assistenttina. Viimeisten parin vuoden aikana hän on kiinnostunut fyysisestä teatterista, näyttelijäntyöstä sekä teatterin ja tanssin rajapintojen tutkimisesta.

Sen lisäksin että LEHMÄ!-teosta esitetään neljä näytöstä syys-lokakuussa avoimelle yleisölle (9.9.-8.10.2022), esitetään sitä myös 6.8.-8.9.2022 yhteensä kuusi kertaa yksityisnäytöksinä Taidetestaajille. Hankkeen myötä LEHMÄ!-teoksen ja kokonaisvaltaisen teatterielämyksen pääsee kokemaan n. 1000 Pohjois-Savolaista kasiluokkalaista. Lue lisää Taidetestaajista täältä.