Kirjailija Claes Anderssonin (s. 1937) uusin runokokoelma Syksyni sumuissa rakastan sinua (2013, WSOY, suom. Jyrki Kiiskinen) käsittelee vanhenemista, elämän haurautta, ihmisten tekemiä raakuuksia ja rakkautta.
Laajan kirjallisen tuotantonsa ohessa Andersson on työskennellyt muun muassa psykiatrian erikoislääkärinä, Vasemmistoliiton puheenjohtajana, kulttuuriministerinä ja jazzpianistina. Laaja-alaisuus näkyy hänen runoissaan paitsi tarkkoina havaintoina ihmismielestä myös lukuisina viittauksina musiikkiin ja yhteiskunnallisina kannanottoina.
Anderssonin runojen puhe on lempeän ironista ja konstailematonta. Useat runoista rakentuvat arkisten tilanteiden ja puhujan ympäristöstään tekemien täsmällisten havaintojen ympärille. Yksityinen kokemusmaailma ja maailman politiikan suuret linjat limittyvät kokoelmassa toisiinsa. Runossa (erityinen päivä) finanssikriisi on ratkennut, puhujan kaulan "rypyt olivat kadonneet", hänen rakastettunsa tarjoilee alasti "vastaleivottuja kanelipullia" ja "Pirkka-kahvia uudessa mokkakeittimessä", ja kahvittelun päätteeksi pari rakastelee motorisoidussa vuoteessaan samaan aikaan kun "unioni otti jalomielisenä vastaan uusia jäseniä".
Claes Andersson. Kuva: WSOY.
Andersson on taitava liioittelija, ja hän käyttää hyperbolaa useissa runoissa, esimerkkeinä (onnellinen ihminen) ja (Hades Airlines). Jälkimmäisessä runossa Hadekseen matkustajille sanellaan ohjeita ruumiin riisumiseksi lentokentillä kaikuvia mainoslauseita ja turvallisuusohjeita muistuttavalla retoriikalla:
- - "Halkaiskaa rintakehä ja nostakaa sydän ulos / Pallean kautta pääsette käsiksi vatsalaukkuun, ohutsuoleen, / maksaan, pernaan ja haimaan, heittäkää ne pois / Älkää unohtako munuaisia paikoilleen / Sahatkaa päälaki irti" - -
Runojen aihepiirit vaihtelevat nyky-yhteiskunnan tunnottomuudesta ja turvattomuudesta runoilijan kuolleisiin sukulaisiin ja lapsenlapsiin. Useissa teksteissä korostuvat läsnäolon puute ja ihmisten kyvyttömyys huomioida toisiaan. Runossa (sotalapsi) kuvataan ääritilannetta, jossa lapsi oppii elämään muistoissa ja haavemaailmoissa, kun nykyisyydellä on tarjottavana vain pommeja ja ruumiita. Sota-ajan lapsen maailmassa omat vanhemmatkin ovat eräänalaisia haamuja - "Isä oli hyvin lähellä vaikka oli poissa", "Äiti oli kaukana silloinkin kun hyväili minua / Opimme että se joka on kaukana on lähellä ja että / sitä joka on lähellä ei ehkä ole olemassa".
Teoksen päättävä osasto "Kahdeksan runoa rakkaudesta" on sävyltään kokoelman lyyrisin. Isoisän onnen lisäksi runoissa sivutaan rakkauden loppua ja kerrotaan miehestä, joka ei ole koskaan rakastanut. Kuudennessa runossa "Linnut ovat lakanneet laulamasta", ja rakastetun poismenon jättämä aukko vertautuu musiikin loppuun ynnä historian hirveyksiin: (- -) "Siellä missä et enää ole Bach Schubert ja Mozart vaikenevat" (- -) "Nimien tilalla on numerot siellä missä et enää ole, kuten / suurissa leireissä".
Syksyni sumuissa rakastan sinua. Kansi. Kuva: WSOY.
