Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 14.11.2023

Tampereen Työväen Teatterin School of Rock on vuoden energisin ja valoisin hittimusikaali - työryhmä ja lapsitähdet julki

Sir Andrew Lloyd Webberin säveltämä School ofk Blackin tähdittämästä komediaelokuvasta tuttuun tarinaan perustuva suurmusikaali saa Suomen kantaesityksensä 5.9.2024 Tampereen Työväen Teatterin Suurella näyttämöllä. Mittavassa tuotannossa näyttelijöitä, ensemblea ja muusikoita on noin 60, heistä 31 on lapsia.

Kuvassa on keskellä alhaalla musikaalin logo isoilla punaisilla kirjaimilla School of Rock.  Ympärillä on musikaalin lapsia hyppimässä roolivaatteissa. Tytöillä on ruudulliset puolihameet ja pojilla alppityyliset vaatteet. Keskellä on Jaakko Vuolijoki kitaraa soittamassa. Tausta on valkoinen.

Kuva: Kari Sunnari

 

Lapset tulevat Pirkanmaan lisäksi  Helsingistä, Nurmijärveltä, Hämeenlinnasta, Seinäjoelta ja Jyväskylästä. Suomen Jack Black eli musikaalin Dewey Finn on Jaakko Wuolijoki. Luvassa on energiaa, hämmästyttävää taidokkuutta, valoa ja tähtipölyä, kun musikaalin nuorten näyttelijöiden live-bändi ottaa TTT:n Suuren näyttämön haltuun. Musikaalin ohjaa Samuel Harjanne.

School of Rock on Billy Elliotin (2018) ja Matildan (2021) jälkeen kolmas lasten tähdittämä musikaali, jota Harjanne ohjaa TTT:lle ja pääosin saman suunnittelijatiimin kanssa.

“Tässä musikaalissa jokainen lapsi, jolla on instrumentti kädessään, soittaa livenä. Olemme erittäin onnellisia, että löysimme rooleihin näin huikeat lapset. Meillä tulee olemaan ihan megahyvä porukka näyttämöllä! Dewey Finnin henkilöhahmo, Jaakko Wuolijoki, on tämän musikaalin energiamoottori, joka puskee kaikkiin positiivista energiaa, luottaa heihin – on siis heidän taidekasvattajansa. Me uskomme siihen, että ihminen pystyy mihin vain kun häneen luotetaan ja hänen ympärillään on positiivista energiaa”, kertoo ohjaaja Samuel Harjanne.

Musikaalinlapsirooleihin oli avoin haku, ja rooleihin haki  440 lasta. Tästä joukosta musikaaliin valittiin 31 iältään 7-12 vuotta lasta. Lapset tulevat Tampereelta, Kangasalta, Ylöjärveltä, Pirkkalasta, Lempäälästä, Sastamalasta, Akaasta, Helsingistä, Nurmijärveltä, Hämeenlinnasta, Seinäjoelta ja Jyväskylästä.

 

Kuvassa ovat School of Rockin esiintyjät istumassa riveissä ja heillä on valkoiset musikaalin t-paidat päällään.

Kuva: Tampereen Työväen Teatteri

 

He ovat: Lucas Aidoo (Tampere), Aada Dahlgren (Kangasala), Venla Dahlgren (Kangasala), Eliel Gelard (Tampere), Jemina Haukka (Helsinki), Jerry Holm (Ylöjärvi), Alma Järvensivu (Ylöjärvi), Miitu Järvinen (Pirkkala), Kasper Kankaansivu (Hämeenlinna), Miisa Kivimäki (Tampere), Eino Kleemola (Tampere), Eemil Koivumäki (Tampere), Julius Korpi (Seinäjoki), Viola Käki (Lempäälä), Vuokko Leinonen (Tampere), Tristan Lumi (Nurmijärvi), Eero Maunu (Kaarina), Villa Murtagh (Sastamala), Ukko Nieminen (Tampere), Konsta Okkonen (Tampere), Aliyah Orgohry (Kangasala), Matias Penttilä (Pirkkala), Iiris Riekki (Tampere), Ben Rossi (Tampere), Elian Ruokola (Tampere), Aleksi Saari (Pirkkala), Eevi Salo (Tampere), Eino Salonen (Tampere), Wilbert Savolainen (Akaa), Venla Takamäki (Pirkkala) ja Otso Törmälä (Jyväskylä).

TTT:n Suomen Jack Black eli Dewey Finn on Jaakko Wuolijoki. Wuolijoki tunnetaan tv-sarjan Rantabaari Villen roolista sekä rooleistaan muun muassa Tampereen Teatterissa ja Tampereen Komediateatterissa. Wuolijoki laulaa vuonna 2021 esikoisablumin julkaiseessa popyhtyeessä Täplä. Hän on muusikkona multilahjakkuus, joka laulamisen lisäksi soittaa akustista kitaraa, rumpuja sekä pianoa ja säveltää.

Dewey Finn on wannabe-rokkitähti, joka päätyy valeopettajaksi arvokkaaseen yksityiskouluun. Tämä vauhtia ja vaarallisia tilanteita täynnä oleva sijaisopettaja tekee kympin oppilaista särökitaroita tiluttavan, rumpuja paukuttavan täysiverisen rokkibändin.

Musikaalin muissa rooleissa nähdään TTT:n omat taitavat musikaalitähdet Anne-Mari Alaspää ( Rosalie Mullins), Juha-Matti Koskela (Ned Schneebly) ja Pihla Pohjolainen (Patty). Muissa tehtävissä Chris Bewsher, Jori Kansa, Saska Pulkkinen, Lauri Ketonen, Jyrki Mänttäri, Ville Saarenketo, Mika Honkanen, Esme Kaislakari, Kristiina Hakovirta, Maija Rissanen, Petra Ahola sekä useita eri roolitehtäviä tekevinä swingeinä Roope Myllyselkä, Julius Martikainen, Henri Sarajärvi, Sarah Nedergård ja Soile Ojala. Näyttämöllä on myös 7-henkinen livebändi, kapellimestarina vuorottelevat Tony Sikström ja Kalle Ruusukallio.

Lukuisista hittimusikaaleista niin Suomessa kuin kansainvälisesti tuttu ohjaaja Samuel Harjanne (mm. Billy Elliot, Matilda) johtaa School of Rock -koulua, jossa lapset opiskelevat näyttämöllä tarvittavia taitoja musikaalin suunnittelijoiden kanssa. Koulun ja musikaalin ammattitaiteiljoiden kanssa keväällä 2024 alkavan harjoitusprosessin aikana heistä kuoriutuu ammattiesiintyjien veroisia rokkitähtiä.

Musikaalin esitysoikeuksia valvoo Music Theatre International (Europe).

Musiikki Andrew Lloyd Webber
Lyriikat Glenn Slater
Käsikirjoitus Julian Fellowes
Suomennos Hanna Kaila
Ohjaus Samuel Harjanne
Koreografia Jari Saarelainen
Kapellimestarit Tony Sikström / Kalle Ruusukallio
Lavastussuunnittelija Peter Ahlqvist
Pukusuunnittelija Pirjo Liiri-Majava
Valosuunnittelija Eero Auvinen
Äänisuunnittelija Kalle Nytorp
Tuottaja Heidi Kollanus
Apulaistuottaja Elise Richt

Rooleissa: Jaakko Wuolijoki (Dewey Finn), Anne-Mari Alaspää ( Rosalie Mullins), Juha-Matti Koskela (Ned Schneebly), Pihla Pohjolainen (Patty)

Koululaiset Lucas Aidoo, Aada Dahlgren, Venla Dahlgren, Eliel Gelard, Jemina Haukka, Jerry Holm, Alma Järvensivu, Miitu Järvinen, Kasper Kankaansivu, Miisa Kivimäki, Eino Kleemola, Eemil Koivumäki, Julius Korpi, Viola Käki, Vuokko Leinonen, Tristan Lumi, Eero Maunu, Villa Murtagh, Ukko Nieminen, Konsta Okkonen, Aliyah Orgohry, Matias Penttilä, Iiris Riekki, Ben Rossi, Elian Ruokola, Aleksi Saari, Eevi Salo, Eino Salonen, Wilbert Savolainen, Venla Takamäki, Otso Törmälä.

Muissa tehtävissä: Chris Bewsher, Jori Kansa, Saska Pulkkinen, Lauri Ketonen, Jyrki Mänttäri, Ville Saarenketo, Mika Honkanen, Esme Kaislakari, Kristiina Hakovirta, Maija Rissanen, Petra Ahola

Swing: Roope Myllyselkä, Julius Martikainen, Henri Sarajärvi, Sarah Nedergård, Soile Ojala

7-henkinen livebändi

https://ttt-teatteri.fi/program/school-of-rock/