Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 31.01.2023

Tamara Rojon Raymonda nostaa esiin sotarintaman sairaanhoitajat

Suomen kansallisbaletin ja Englannin kansallisbaletin yhteistuotanto Raymonda saa Helsingin ensi-iltansa 24. helmikuuta.

Kuvassa on suuri joukko vaalean harmaissa mekoissa olevia tanssijoita ja heillä on lydyt kädessään.  Tausta on sininen.

 

Maailmankuulun tanssijan ja Englannin kansallisbaletin taiteellisena johtajana työskennelleen Tamara Rojon toteutus balettiklassikosta Raymonda saa ensi-iltansa Suomen kansallisbaletissa 24. helmikuuta. Nykyisin Yhdysvaltain yhden merkittävimmän balettiryhmän, San Franciscon baletin, taiteellisena johtajana työskentelevä Rojo halusi uudistaa teoksen, jota on kritisoitu muun muassa kevyestä juonestaan.

Rojo on siirtänyt alun perin ristiretkiaikaan sijoitetun teoksen 1800-luvulle Krimin sotaan, Sevastopolin kaupunkiin, nykyisin Venäjän miehittämälle Krimin niemimaalle. Baletin keskiöön on nostettu Krimin sodassa uraauurtavaa työtä tehneet sairaanhoitajat, jotka jättivät turvallisen kotirouvan elämän lähteäkseen pelastamaan sotilaiden henkiä rintamalinjojen tuntumaan.

”Tunnetuin vaikuttajanainen Krimin sodassa oli Florence Nightingale. Raymondan hahmo ei kuvaa Nightingalea itseään, mutta käytin joitakin häneen liittyviä teemoja tarinassa”, Rojo kertoo. Vaikka Rojo on halunnut päästä eroon alkuperäisen baletin vanhanaikaisista sukupuolirooleista ja asenteista eri kulttuureja kohtaan, on teoksessa säilytetty mahdollisimman paljon Raymondan loisteliasta alkuperäistä Alexandr Glazunovin musiikkia ja Marius Petipan koreografiaa.

Suomen ja Englannin kansallisbalettien yhteistuotanto sai ensiesityksensä Lontoon Coliseumissa tammikuussa 2022. Teoksen lavastuksen ja puvut on suunnitellut Antony McDonald ja valaistuksen Mark Henderson. Suomen kansallisoopperan orkesteria esityksissä johtaa Englannin kansallisbaletin pitkäaikainen musiikillinen johtaja ja ylikapellimestari Gavin Sutherland, joka on koostanut teoksen musiikin yhdessä Lars Paynen kanssa.

Raymondan roolissa vuorottelevat Violetta Keller, Rebecca King, Yuka Masumoto ja Abigail Sheppard. John De Bryanin roolissa nähdään Michal Krčmář, Jun Xia, Clark Eselgroth ja Florian Modan sekä Abdur Rahmanin roolissa Johan Pakkanen, Elvis Nudo, Luciano Ghidoli ja Giulio Diligente.

Tamara Rojo – Alexandr Glazunov: Raymonda
Ensi-ilta 24.2.2023 klo 19
Esitykset 24.2.–23.3.2023