“Pomona kannustaa elämään, ottamaan riskejä ja tekemään jotain ihan hullua”

Kuva: Henry Salmi
Vuosi 2027 on discokuningatar Einin 50-taiteilijajuhlavuosi, jota tullaan juhlimaan näyttävästi koko vuoden ajan. Juhlavuoden etkot starttasivat jo toukokuussa, kun Eini julkaisi ensimmäisen singlen tulevalta albumiltaan. Oi mikä voima-singleä seuraa nyt albumin toinen maistiainen, joka kantaa nimeä Pomona.
“Pomona on hieman itseironinen tilitys kuningattaruudesta. Siinä nainen nostetaan jalustalle, mutta samalla hän on myös voimakas. Pomona on roomalainen, kypsyvien hedelmien ja hedelmällisyyden jumalatar. Kappale kannustaa elämään, ottamaan riskejä ja tekemään jotain ihan hullua. Tämä on minunkin asenne elämään. Uskalla ja toteuta”, Eini kertoo.
Uransa huippuvuosista nauttiva ikoninen diskokuningatar Eini on julkaissut urallaan 16. studioalbumia, joista viimeisin Mun vuosi ilmestyi maaliskuussa 2025. Albumi toi Einille uran toisen Emma-ehdokkuuden, loppuunmyydyt keikat ympäri Suomea, osallistumisen Vain Elämää -ohjelman 15. kaudelle sekä esiintymisen Uuden Musiikin kilpailun finaalin väliaikanumerossa loppuunmyydylle Nokia Areenalle sekä yli 2,3 miljoonalle TV-katsojalle.
Eini julkaisi legendaarisen debyyttisinglensä Yes sir, alkaa polttaa ollessaan vain 17-vuotias. Lähes 50-vuotta uraa taukoamatta tehneen artistin vauhti ei ole hidastumassa, vaan hän jatkaa uraansa entistä upeampana, uuden musiikin ja tavoitteiden siivittämänä!
