Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 15.02.2021

Taikuri Simo Aallolle elämäntyöpalkinto

Taikuri Simo Aallolle on myönnetty Suomen taikapiiri ry:n kunniapalkinto Emeritus Reijo Salminen -trofee. Palkinto annettiin Simolle eilen sunnuntaina 14.2.2021 järjestetyssä seuran vuosikokokouksessa. Simo on palkittu aiemmin seuran Vuoden taikuri -palkinnolla (1997) ja hopeisella Solmu Mäkelä -mitalilla (2000). Palkintoperustelut ovat seuraavat:

“Simo Aalto on taikuuden legenda. TV-uransa Aalto aloitti 1980-luvun puolessa välissä ja päätoimiseksi taikuriksi hän ryhtyi vuonna 1990. Yhdessä Kirsti-vaimon kanssa tehdyt JokeriPokeriBox-esitykset viihdyttävät jo toista, ja osin kolmatta sukupolvea lapsia sekä televisiossa että laajoilla esityskiertueilla. Close up -taikurina Aallon ura hakee vertaistaan. Aallon close up -taikuus on palkittu useita kertoja, joista merkittävin on maailmanmestaruus. Hän on myös esiintynyt  ja luennoinut laajasti kansainvälisissä taikurikongresseissa. Vuonna 2020 Aalto täytti 60 vuotta ja juhlisti uraansa Synttärishow-juhlakiertueella.“

 

Kuvassa ovat Simo ja Kirsti Aalto värikkäissä asuissa ja Simo Aallolla on punainen neljäntuulen lakki päässään.  Edessä on pöytä, jossa on taikurin hattu, jossa istuu leikkikani.

Simo ja Kirsti Aalto. Kuva: Timo Heikkala

 

Simo on palkinnosta erittäin otettu. “Olen erittäin iloinen ja yllättynyt tästä Suomen Taikapiiri ry:n huomionosoituksesta. Tässä maailmantilanteessa tunnustus tuo positiivista mielialaa ja innostusta jatkaa luovaa työtä sekä uusien ohjelmistojen kehitystä.”

Simo ja Kirsti ovat esiintyneet aktiivisesti live-striimausten kautta, joita he ovat tehneet sekä lasten että aikuisten tapahtumiin. He ovat kehittäneet striimiesiintymisiä varten kokonaan uuden, interaktiivisen ohjelmiston, jonka aikana katsojat voivat osallistua temppuihin. Striimi on osoittautunut suosituksi  ja he ovat saaneet siitä positiivista palautetta. Striimiesitykset järjestetään Zoomissa.
Lisäksi Simo on tehnyt paljon materiaalia TikTok-palveluun. Sivuille pääset tämän linkin kautta.
https://www.tiktok.com/@simoaaltomagic

Simo ja Kirsti lähtevät syksyllä uudelle, Ihan Simona -kiertueelle.  He aloittavat keikkailun jo nyt keväällä, jos koronatilanne sen sallii. Kevään keikat ovat seuraavat:

9.4.  Uusikaupunki, Kulttuurikeskus Cruselli
18.4. Kotka, Kyminsuu
25.4. Lahti, Vaahterasa

Simo ja Kirsti Aallosta

Simo tunnetaan jättisuosittuna Jokeri Pokeri Box -taikurina, jota on seurannut 1980-luvulta lähtien jo kaksi sukupolvea. Lisäksi Simo on esittänyt aikuisille suunnattua taikuutta, millä alalla hän on voittanut kolme mitalia taikuuden maailmanmestaruuskisoissa close up -sarjassa. Simoa voikin kutsua Suomen ja Pohjoismaiden menestyneimmäksi taikuriksi. Close up -taikuuden nimi viittaa kirjaimellisesti lähitemppuihin, joissa menestymiseen vaaditaan vuosikymmenten väsymätön harjoittelu.

Simo voitti taikuuden maailmanmestaruuskisoissa close up -sarjassa pronssia vuonna 1991 Lausannessa, Sveitsissä, hopeaa vuonna 1997 Dresdenissä, Saksassa ja kultaa eli maailmanmestaruuden vuonna 2000 Lissabonissa, Portugalissa. Maailmanmestaruuden Simo voitti ylivoimaisesti, sillä kaikki kilpailun tuomarit asettivat hänet tuolloin ykkössijalle.

Simo on saanut muuan muassa seuraavat tunnustukset ja palkinnot:

1989 Lastenkulttuurin Valtionpalkinto
1995 Pohjoismaiden Mestaruus, Grand Prix -palkinto (Helsinki)
1998 Vuoden Taikuri (Suomen Taikapiiri ry)
2000 Maailmanmestaruus (Lissabon, Portugali)
2003  Vuoden Viihdetaiteilija (Esiintyvät Taiteilijat ry)

Simo on tehnyt TV-ohjelmia jo 80-luvun puolesta välistä lähtien sekä ruotsin- että suomenkieliselle yleisölle. Simon Taikateltta -sarjaa esitettiin YLE TV1:llä koko 1990-luvulta 2000-luvun alkuun saakka kaikkiaan noin 300 jaksoa ja osa niistä on edelleen nähtävissä Yle Elävässä Arkistossa. Tällä hetkellä Jokeri Pokeri Box -nimellä kulkevaa uutta sarjaa on tehty Pikku Kakkoselle jo kolmisenkymmentä osaa, jotka ovat katsottavissa YLE Areenassa. Simo esiintyy myös taikurina Pikku Kakkosessa aika ajoin.

Simo julkaisee Youtube-kanavallaan helposti opittavia taikatemppuja. Simon Temppukoulu on tarkoitettu kaikenikäisille, jotka haluavat oppia taikuutta. Tätä kautta on tarkoitus kasvataa myös uutta taikurisukupolvea Suomeen. Simo julkaisee kanavallaan myös katsottavaksi tarkoitettuja maailman parhaita close up eli lähitemppuja.