Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 02.07.2023

Taidekeskus Salmelan kuudennen Nuorten kuvataidekilpailun voittajaksi Sakari Vinko

Kovatasoisen Nuorten kuvataidekilpailun voittajat julkistettiin lauantaina 1.7. Taidekeskus Salmelassa järjestetyssä tilaisuudessa. Suomalaisten taiteilijoiden lisäksi tällä kertaa kilpailu oli avattu myös ukrainalaisille. Kilpailuun haki ennätysmäärä taiteilijoita, yhteensä 326. Näistä 18 valikoitui kesän näyttelyluokkaan ja kolme heistä on Ukrainasta.

 

Kuvassa ovat palkitut taiteilijat ja he tuulettavat kukkien kanssa iloisesti. Vasemmalta Juliana Hurri, Kateryna Yehrova, Sakari Vinko, Sergii Shaulis, Melissa Sammalvaara ja Oksana Mykhanko. Taustalla on kyltti vaalean sinisellä pohjalla valkoisin kirjaimin Taidekeskus Salmela.

Palkitut Juliana Hurri (vas.), Kateryna Yehrova, Sakari Vinko, Sergii Shaulis, Melissa Sammalvaara ja Oksana Mykhanko. Kuva: cc-by-sa Amusa.fi

 

Kuvataiteilija Sakari Vinko nousi kuudennen kuvataidekilpailun voittajaksi. Toiseksi ylsi ukrainalainen kuvanveistäjä Sergii Shaulis. Kolmannen palkinnon sai tekstiilitaiteilija Melissa Sammalvaara.  Tilaisuudessa jaettiin myös tuomariston erikoispalkinnot, jotka saivat ukrainalaiset Kateryna Yehorova ja Oksana Mykhanko.  Lisäksi jaettiin yleisöpalkinto Juliana Hurille, joka on Salmelan kesän Nuori taiteilija.

Tuomariston puolesta piti puheenvuoron kuvataiteilija Jan Neva. Itsekin aiemmin kisaan osallistunut taiteilija arvostaa Salmelan kilpailua, joka on ainoa nuorille taiteilijoille suunnattu Suomessa. Samalla se valottaa mielenkiintoisella tavalla sitä, mitä suomalaisessa kuvataiteen kentässä tapahtuu juuri nyt.

 

Kuvassa ovat keskellä näyttämöä istumassa nuorten taiteilijoiden näyttelyluokka ja vasemmalla tumman sinisessä puvussa Markku Häkkänen ja Markku Lankinen ja oikealla mikrofonin ääressä puhumassa Sakari Vinko mustissa vaatteissa.  Taustalla Esa Saarinen leopardikuvioisessa takissa ja Tuomas Hoikkala vaaleassa takissa ja keltaisissa housuissa.

Sakari Vinko pitämässä kiitospuhettaan.  Keskellä istumassa nuorten taiteilijoiden näyttelyluokka. Vasemmalla kuuntelemassa Mäntyharjun kunnanvaltuuston puheenjohtaja Markku Häkkänen ja vieressä Anita ja Olavi Seppäsen muistosäätiön edustaja Markku Lankinen.  Oikealla Esa Saarinen ja Tuomas Hoikkala. Kuva: cc-by-sa Amusa.fi

 

Sakari Vinko oli vaatimattomalla tavalla yllättynyt omasta voitostaan. Omassa puheenvuorossaan Vinko kiitteli Salmelaa ja piti tärkeänä luoda alustoja nuorille taiteilijoille.

 

Kuvassa on Sakari Vinko seisomassa keskellä kahta tauluaan. Oikealla olevassa on naisia istumassa kahdessa rivissä seinän vieressä.  Ympärillä on tummaa ja valo osuu ryhmään ylhäältä keinuvasta lampusta. Oikealla on musta-valkoinen taulu, jossa on tanssivia ihmisiä.

Sakari Vinko teostensa äärellä. Kuva: Satu Mutto/Taidekeskus Salmela

 

Esa Saarinen tervehti nuoria taiteilijoita ja iloitsi heidän voivan tehdä sitä, mitä rakastaa.  Saarisella oli iltaohjelmassa esitys teemalla Onko toivoa parempaa. Keskiössä oli ajattelu ja sen kaksi 'kättä'.  Oikeassa kädessä on automaationa tapahtuva ajattelu ja vasemmassa harkinta, jossa on tilaa ja mahdollisuuksia uusille ajatuksille ideoille.

Taidekeskus Salmelan toiminnanjohtaja, konsuli Tuomas Hoikkala kertoi osallistuneensa Esa Saarisen Pafos-seminaareihin, joissa on paneuduttu ajattelun laajempiin mahdollisuuksiin. Idea Nuorten kuvataitelijoiden kilpailusta syntyi osallistumisen tuloksena.

 

Kuvassa on Esa Saarinen oikealla, joka on halaamassa kohtaamaansa naista.  Kuva on kasvokuva.

Esa Saarinen puhui hellästä dynaamisuudesta omassa puhetilaisuudessaan ja kehotti yleisöä ympärillä olevien halaamiseen tai heittämään ylävitosen. Kuva: cc-by-sa Amusa.fi

 

Taidemaalari Marika Mäkelän johtamaan tuomaristoon kuuluivat taidealan asiantuntija Wenzel Hagelstam, taideasiantuntija Pauliina Laitinen, FM Taina Myllyharju, kuvataiteilija Jan Neva sekä Tuomas Hoikkala.

Marja Jähi-Salo

 

Palkinnot:
 
1. LähiTapiolan nimikkopalkinto 4 000 euroa: Sakari Vinko (s.1994). Vinko on helsinkiläinen taidemaalari, joka tutkii töissään ihmistodellisuuden luonnetta kuvallisten vertausten ja mielikuvien kautta. Teokset kutsuvat katsojat tarkastelemaan ja kyseenalaistamaan, ja ne herättävät paljon kysymyksiä. Ominaista on myös eräänlainen outous, jossa arkinen kohtaa kohtalokkaan, tuttu vieraan ja orgaaninen synteettisen. Lähestymistapa juurruttaa teokset maalauksen pitkään historiaan, mutta aiheet ovat ajankohtaisia.
 
2. Mäntyharjun kunnan nimikkopalkinto, 2 700 euroa: Sergii Shaulis (s.1985). Shaulis on kuvanveistäjä Ukrainan Harkovasta. Shaulis tutkii töissään ihmisen sisintä ja käyttää siihen perinteisiä metallitekniikoita, kuten valua ja hitsausta sekä nykyaikaista 3D-teknologiaa. Voimakkaissa, räjähdysherkissä veistoksissa on yhtä aikaa läsnä inhimillinen tunne ja taidokkaasta materiaalinkäsittelystä syntyvä käsitteellinen lataus.  Viimeisen yhdeksän vuoden ajan Shaulis on käsitellyt veistoksissaan sotaa. Hänen teoksiaan on yksityisissä kokoelmissa Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Australiassa.

3. Taidekeskus Salmelan nimikkopalkinto 1 800 euroa: Melissa Sammalvaara (s. 1991). Sammalvaara on lankaa ja seikkailuja rakastava tekstiiliaiteilija, joka viihtyy niin Helsingissä kuin leirinuotiollakin. Luonnossa häntä inspiroivat erityisesti sammalet. Sammalvaara on valmistunut Aalto-yliopistosta ja vapaaksi taiteilijaksi hän ryhtyi vuonna 2019. Sen jälkeen Sammalvaara on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä ja osallistunut ryhmänäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla.  Moderneissa ryijyissään hän tarkastelee nykyihmisen luontosuhdetta erilaisin pinnoin, materiaalein ja tekniikoin. Kutomalla, tuftaamalla, neulomalla ja solmimalla tehdyt ryijyt kasvavat seinillä runsaina ryppäinä ja levittäytyvät rihmastoineen hellästi mutta määrätietoisesti. Yhden neliömetrin tekemiseen saattaa kulua jopa sata tuntia ja yhteen teokseen keskimäärin kuukausi. Lisäksi hän hyödyntää ryijyissään kierrätysmateriaaleja, keramiikasta tehtyjä ja laserleikattuja, virkattuja kappaleita, jotka vievät teokset kokonaan uusille tekstiilitaiteen alueille.

Anita ja Olavi Seppäsen muistosäätiön kannustuspalkinto yleisön suosikille, 2 000 euroa: Juliana Hyrri (s. 1989)

Yleisön suosikki on helsinkiläinen Juliana Hyrri, joka on myös Taidekeskus Salmelan kesän 2023 Nuori taiteilija. Hyrrin työt koostuvat maalauksista, kollaaseista, tekstiilitaiteesta ja installaatioista. Niitä kaikkia leimaavat tilallinen leikki ja illuusio. Kollaasit ja visuaalisesti näyttävät maalaukset kuvaavat huoneita, joissa perspektiivit vinoutuvat mahdottomiksi ja kolmiulotteiset teokset luovat tiloja näyttelytilan sisään. Pysähtyneisyyden tunne tuo näennäisen herkkiin kuviin myös melankoliaa ja uhkaavuutta. Omaleimainen tekniikka, akvarellimaiset pastellipinnat, siveltimen liikkeen huolettomuus ja taustan karamellinväriset kohteet kutsuvat silmän sukeltamaan töihin yhä uudelleen ja uudelleen.

Anita ja Olavi Seppäsen muistosäätiön erikoispalkinnot, 3 x 1 000 euroa: Sakari Vinko, Kateryna Yehorova (s. 1991) ja Oksana Mykhanko (s. 1992). Ukrainalainen kuvataiteilija Kateryna Yehorova tekee taidegrafiikkaan viittaavia guassimaalauksia. Kerronnallinen kuvailmaisu ja illanhämyä ja satukirjoja muistuttava väripaletti luo maalauksiin tunnistettavan ja harmonisen tyylin. Teosten lähtökohta on taiteilijan oma havainto ympäristöstään; usein maalausten maisemat ja tilat ovat tunnistettavia, todellisia paikkoja. Ukrainalainen muotoilija ja kuvataiteilija Oksana Mykhanko työskentelee pääasiassa grafiikan menetelmin ja käyttää myös kollaasitekniikkaa, tekstiilejä, maalauksia ja digitaalisia välineitä. Tärkein teema on arkkitehtuuri, joka heijastsaa alueellisia, kulttuurisia ja yksilöllisiä eroja. Salmelan näyttelyssä häneltä on esillä teoksia Sodan kartta -sarjasta.