Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 10.11.2025

Tähtäimessä Putin Jukka Parkkarin uusimmassa dekkarissa

Jukka Parkkarin Suomen sotilasvastavakoilua kuvaavan romaanisarjan uusi osa Tähtäimessä Putin julkistetaan lauantaina 8.11. kello 15 alkaen Sivullinen-kirjakaupassa Kaisatalossa, tervetuloa!  Parkkarin romaanisarjan 17. osaa leimaavat tuttuun tapaan niin tiedustelumaailman asiantuntemus kuin asiaan kuuluvat huumorin pilkahdukset. 

 

Kuvassa on vihreällä pohjalla hämärtävästi maalattuna iso talo ja ehessä Putinin karateasuinen hahmo. Kuva on osa kirjan kannesta.

Osa kirjan kannesta. Kuva: Rosebud

 

Jukka Parkkari on aiemmissa 16 romaanissaan vähemmän verhotulla tavalla kertonut eri valtioiden tiedustelutoimista Suomessa, pääasiassa sotilasvastavakoiluun keskittyen, mutta myös suojelupoliisin työn huomioiden: Parkkari ujuttaa myös uuteen romaaniin Tähtäimessä Putin oikeita tietoja vakoilun maailmasta.

Jukka Parkkari (s. 1945) on Valtion journalistipalkinnon saanut kokenut lehtimies, päätoimittaja ja kirjailija, joka on kuulunut parlamentaariseen väestönsuojelukomiteaan sekä puolustusministeriön Suomen asevientiä tutkivaan työryhmään. Parkkari on ollut jäsenenä pääesikunnan tiedotusosaston niin sanotussa sodan ajan kokoonpanossa. Hänelle on myönnetty Vapaudenristi ja Sotilasansiomitali. Vankan asiantuntemuksen ohella hänen kerronnassaan on huumoria, jota vakavien asioiden kanssa painiskellessa aina tarvitaan.

Tähtäimessä Putin -dekkarissa Vladimir Putin on vetäytynyt Venäjän pääministeriksi. Presidentin virkaa hoitaa Dmitri Medvedev. Loppuvuodesta Helsinkiin saapunut Federaation turvallisuuspalvelun FSO:n upseeri paljastaa suomalaiselle vastavakoilupäällikölle nimettömän oligarkin pestanneen sala-ampujan päästäkseen Putinista eroon – lopullisesti. Tiedot hankkeesta ovat vähäisiä, mutta tehtävästä luvattu palkkio kuuluu olevan omaa luokkaansa.

FSO pitää mahdollisena, että tappajan tarkoituksena on saapua Venäjälle Suomen kautta. Näin myös tapahtuu. Lentäväksi hollantilaiseksi itseään kutsuva tarkka-ampuja ja hänen palkkasoturitaustainen suomalainen avustajansa saapuvat Tornion kautta maahan. Asekauppiaaksi tekeytynyt kiväärimies on pestannut avukseen mitä hyödyllisimmän idiootin, turva-alan kovan onnen soturin, Terho Juvosen.

Lentävä hollantilainen saa apua myös Venäjän puolelta. Matka etenee Viipurinlahdelle Hurpun merivartioasemalle ja edelleen tarkkuuskiväärin kantaman päähän Putinin datšasta. Tässä vaiheessa Parkkarin aiemmista romaaneista tuttu Suomen pääesikunnan tutkintaosaston eli sotilasvastavakoilun kärkijoukko on päässyt suunnitelman jäljille.

Suomen valtion sekoittaminen Venäjän todellisen johtajan salamurhaan olisi katastrofi, joka tulee kaikin keinoin estää. Mutta yhä uusia käänteitä ja yllätyksiä on loppuun asti odotettavissa niin Kremlissä kuin Helsingissäkin. Parkkarin romaanisarjan 17. osaa leimaavat tuttuun tapaan niin tiedustelumaailman asiantuntemus kuin asiaan kuuluvat huumorin pilkahdukset.

https://rosebud.fi/