Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 27.06.2023

Taavi Soininvaaran Kuudes marttyyri on pelottavan todenmukainen Ratamo-uutuus

Suoran toiminnan aktivismista kertova, polttavan ajankohtainen trilleri varoittaa, että puheiden aika on ohi.

 

Kuvassa on vasemmalla kuva kirjan kannesta, jossa on taustakuva ruskehtavasta iltamaisemasta ja edessä ovat mies ja nainen, joilla on aseet kädessä.  He katsovat eri suuntaan.

Osa kirjan kannesta. Kuva: Otava

 

Eurooppa järkyttyy, kun Martyrs for Earth -ympäristöjärjestö iskee Puolan Bełchatówin hiilivoimalaan, maailman suurimpaan saastuttajaan. Tehtaan alueelle levitetään synteettistä isorokkovirusta, ja laitos suljetaan. Tämä on vasta alkua, järjestö lupaa ja vaatii konkreettisia ilmastotoimia.

Aktivistit eivät kuitenkaan ole ainoita, jotka haluavat hyötyä viruksista. Joku eliminoi aktivisteja yksi kerrallaan, ja Supo ja Ratamo kutsutaan mukaan tutkintaan. Kun kulissit kaatuvat, paljastuu kohde, jota kukaan ei odottanut. Ja joku, joka on valmis viimeiseen pandemiaan. Jos aika riittää.

Taavi Soininvaara (s. 1966 Imatralla) on valmistunut oikeustieteen kandidaatiksi Turun yliopistosta. Hän työskenteli rahoituslaitosten ja teollisuuden johtotehtävissä, kunnes jäi vapaaksi kirjailijaksi vuonna 2001.

Soininvaaran kiitetty esikoisdekkari Ebola-Helsinki ilmestyi vuonna 2000.

Vuonna 2003 Soininvaara palkittiin Suomen dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinnolla teoksestaan Koston komissio. Hänen trillerinsä pureutuvat kansainvälisen politiikan, talouden, teknologian ja rikollisuuden ajankohtaisiin kysymyksiin ja kuuluvat lajin ehdottomaan kärkeen Suomessa. Niitä on käännetty menestyksekkäästi myös saksaksi. Soininvaara on seurannut jihadismia ja kansainvälistä terrorismia tiiviisti yli 20 vuoden ajan, mikä näkyy myös hänen teostensa uskottavissa juonenkäänteissä.