Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 03.03.2020

Suviranta Järnefeltien taiteilijakotina -näyttely Järvenpään taidemuseossa

”Vaan vielä sinä näet, että tulee se meillekin talo, kunhan ennätetään.” Eero äidilleen Elisabeth Järnefeltille 22.2.1897

Eero ja Saimi Järnefeltin haave omasta kodista toteutui vuonna 1901, kun Tuusulanjärven rannalle nousi upea englantilaista maalaiskartanoa muistuttava huvila. Rakennuksen suunnittelu oli mennyt kaveripiiriin arkkitehti Usko Nyströmille, joka tunnetaan etenkin Imatran valtionhotellin suunnittelijana.

Kuvassa on mansardikattoinen Järnefeltien talo Suviranta.  Sen puutarha on etualalla ja talo näkyy taaempana.  Kuva on otettu kesällä.

Suviranta kesällä. Kuva: Wikipedia

 

Suvirannan sisustuksesta tuli pelkistetty ja käytännöllinen. Eero Järnefelt, joka oli saanut puusepän koulutusta Italiassa, suunnitteli ja valmisti itse osan huonekaluista talon yläkerrassa olleessa puusepänverstaassa. Sisustuksesta tuli Eeron ja Saimin näköinen ja sitä toteutettiin vahvasti yhdessä. Yhteiseen makuuhuoneeseen tuli Eeron suunnittelema rentukkafriisi, jonka Saimi maalasi kiertämään huoneen vaaleita seiniä.

Järvenpään taidemuseon näyttelyssä pääsee katsomaan kauan kätköissä ollutta esineistöä aina kauniista astiastoista taiteilijan tarvikkeisiin. Perhealbumeista löytyneiden valokuvien kautta vierailija pääsee tutustumaan vasta valmistuneen rakennuksen sisustukseen ja elämään taiteilijayhteisön kulta-aikana.

”Potaatteja olemme syöneet joka päivä puutarhasta, iso pelto ei ole vielä kukkinut, vaan on sangen kauniin näköinen.”  Saimi vanhemmilleen ja sisarilleen ensimmäisenä kesänä Suvirannassa 15.8.1902

Suviranta nousi avoimeen ja suojattomaan hevoshakaan, mutta pian sen ympärillä kukoisti mitä loisteliain puutarha. Suvirantaa voi hyvällä syyllä kutsua kodiksi kukkien keskellä, sillä kukkaloisto kiertää rakennusta varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Kukkien lisäksi pihamaalta löytyi suuri käyttöpuutarha, joka teki perheen kodista lähes omavaraisen.

 

Kuvassa on sisäkuva Suvirannasta ja siinä on tuoli ja katettu pieni kahvipöytä.

Eero Järnefeltin  Sisäkuva Suvirannasta -maalauksen yksityiskohta vuodelta 1911. Kuva: Matias Uusikylä

 

Puutarhan kauneus ja tärkeys heijastuivat vahvasti myös Eero Järnefeltin taiteessa, johon siitä muodostui tärkeä aihe. Näyttelyssä on esillä runsaasti sekä Eero Järnefeltin että hänen tyttärensä Laura Järnefeltin taidetta. Suvirannan seuraava sukupolvi taidemaalari Laura Järnefelt ja hänen biologimiehensä Erkki Kolehmainen jatkoivat puutarhan ylläpitoa ja kehittämistä.

”Kyllä se olisi hauska, kun voisi asuskella maalla väljissä huoneissa ja olisi aikaa tarpeeksi.” Eero Saimille 25.3. 1898

Eeron ajatuksiin voi pieneltä osin heittäytyä kesällä 2020, sillä kesän kuumin kombo on vierailu Järvenpään taidemuseon Suviranta - Järnefeltien taiteilijakotina -näyttelyssä ja itse autenttisessa Suvirannan taiteilijakodissa, joka avautuu yleisölle toukokuussa. Kohteet täydentävät toisiaan ja luovat ainutlaatuisen katsauksen elämään Tuusulanjärven taiteilijayhteisössä.

Näyttelyyn liittyy runsas oheisohjelma.