Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 21.08.2023

Suomipopin kuningatar Kaija Koo teki historiaa superstadionkonsertillaan

Yksi Suomen menestyneimmistä ja rakastetuimmista artisteista, elävä legenda, Kaija Koo hurmasi yleisön Helsingin Olympiastadionilla upealla konsertillaan tehden samalla suomalaisen livemusiikin historiaa.

Kuvassa on suuri esiintymislava, jossa on sädemäisiä ruskeita keiloja ja sivussa on molemmin puolin. Ilta on hämärä ja etualalla on yleisöä.

Kuva: Elias Ryynänen

 

Artisti oli ensimmäinen kotimainen Olympiastadionin valloittanut naissooloartisti Suomessa. Mielettömässä show’ssa nähtiin näyttävä läpileikkaus artistin yli 40-vuotisen uraan ja konsertti kokosi yhteen huikean 38 547 päisen yleisön.   

Näkemyksellisenä taiteilijana tunnetun Kaija Koon konsertti rakentui 23 kappaleen ja kolmen osion ympärille. Tätä ainutlaatuista kokonaisuutta kuljettivat eteenpäin bändi sekä yhteensä 12 tanssijaa. Konsertissa kuultiin isoimmat hitit vuosien varrelta sekä tunteita herättäviä versioita tutuista klassikoista.

Yhtenä konsertin kohokohdista nähtiin muun muassa vuonna 1993 julkaistu Tule lähemmäs Beibi -kappale, joka esitettiin kappaleen alkuperäisessä versiossa mukana olleiden tanssijoiden kanssa. Osana konserttia nähtiin myös nostalginen muotinäytös, joka koostui Kaijan legendaarisista asuista vuosikymmenten varrelta. Vierailijoina konsertissa nähtiin Michael Monroe, Erja Lyytinen, Markku Impiö sekä ALMA. Konsertin lämppärinä nähtiin Käärijä.  

Konsertissa kuultiin seuraavat kappaleet:

 Intro   
 Kuka sen opettaa   
 Supernaiset   
 Hanat aukeaa   
 Seuraavassa elämässä   
 Vapaa   
 Mun sydän   
 Kuka keksi rakkauden
 Muotinäytös (Operaatio jalokivimeri)
 Kaikki vanhat filmit (feat. Michael Monroe, Erja Lyytinen)   
 Sateenkaari pimeessä + Siniset tikkaat   
 Onnellinen loppu   
 Niin kaunis on hiljaisuus   
 Kylmä ilman sua    
 Joku jonka vuoksi kuolla   
 En pelkää pimeää   
 Tanssii itsensä kanssa   
 Tule lähemmäs beibi   
 Nää yöt ei anna armoo (feat. ALMA)   
 Taipumaton   
 Minun tuulessa soi   
 Maraton  
 Kaunis rietas onnellinen   
 Tinakenkätyttö