Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 14.11.2020

Suomen tietokirjailijoiden puheenjohtajaksi Timo Tossavainen

Suomen tietokirjailijat ry:n syyskokous valitsi Timo Tossavaisen yhdistyksen puheenjohtajaksi kaudelle 2021–2023. Syyskokous pidettiin lauantaina 14.11.2020 etäyhteyksin ja Helsingissä. Ehdokkaita puheenjohtajan vaalissa oli neljä: Elina Grundström, Arto Mustajoki, Anne Mäntynen ja Timo Tossavainen. Puheenjohtajuuskausi on kolmivuotinen, ja hallituksen nykyinen puheenjohtaja Markku Löytönen on ollut puheenjohtajana sääntöjen salliman enimmäismäärän eli kolme kolmivuotiskautta.

 

Kuvassa on Timo Tossavaisen kasvot.

Timo Tossavainen. Kuva: Suomen tietokirjailijat ry

 

Timo Tossavainen toimii tällä hetkellä matematiikan oppimisen ja opetuksen professorina Luulajan teknillisessä yliopistossa. Tossavainen on toiminut Suomen tietokirjailijoiden Etelä-Savon aluevastaavana melkein 15 vuoden ajan, ja hän oli Suomen tietokirjailijoiden hallituksen jäsen vuosina 2011–2019. Tossavainen on kirjoittanut oppikirjoja lukioon ja korkeakouluihin matematiikan alalta. Lisäksi hän on osallistunut erilaisten oppimista, opetusta ja sen arviointia käsittelevien tietokirjojen tekemiseen.

Suomen tietokirjailijoiden puheenjohtajana Timo Tossavainen aikoo jatkaa työtä tietokirjallisuuden aseman vahvistamiseksi. Tossavainen kertoo olevansa kiinnostunut esimerkiksi digitalisaation vaikutuksesta tietokirjallisuuden rahoitukseen ja tekijänoikeuskysymyksiin.

”Yhteiskunnan digitalisaatio vaikuttaa oleellisesti esimerkiksi tietokirjallisuuden rahoitukseen ja tekijänoikeuskysymyksiin. Toisaalta se avaa mahdollisuuksia uudenlaisten tietokirjojen ja oppimateriaalien tekemiseen. Tässä muuttuvassa maailmassa on tärkeää turvata tietokirjailijoiden työskentelyedellytykset, kuten apurahoituksen riittävä taso”, Tossavainen linjaa.

Suomen tietokirjailijat ry:n syyskokouksessa valittiin myös kolme muuta jäsentä kymmenhenkiseen hallitukseen. Hallituksen jäseninä jatkavat erovuorossa olleet kauppaoikeuden professori Rainer Oesch Helsingistä ja kirjallisuustieteen dosentti Päivi Kosonen Turusta. Uutena jäsenenä hallitukseen valittiin toimittaja Petri Laukka Oulusta.