Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 08.04.2021

Suomen kansallisbaletille uusi taiteellinen johtaja kesällä 2022

Suomen kansallisbaletin taiteellinen johtaja Madeleine Onne jättää tehtävänsä kesäkuussa 2022. Hän aloitti nelivuotisen kautensa Kansallisbaletin johdossa elokuussa 2018 eikä aio käyttää optiota kolmen vuoden jatkokaudesta, vaan keskittyä sen sijaan uusiin haasteisiin.

Kuvassa on Madeleine Onnen kasvokuva ja hänellä on valkoinen t-paita päällään.

Kuva: Suomen kansallisooppera ja -baletti

 

”Olen todella iloinen siitä, että lähes koko esityskauden kestäneestä koronapandemiasta huolimatta näen meidän olevan paljon paremmassa tilanteessa kuin aloittaessani kolme vuotta sitten”, Madeleine Onne kertoo.

”Ensi kaudella on luvassa fantastinen vuosi, kun juhlimme Kansallisbaletin sataa vuotta ohjelmistolla, jota uskon yleisömme arvostavan suuresti. Tällä hetkellä odotan ennen kaikkea, että pääsen jälleen kohtaamaan yleisömme – toivottavasti täysin katsomoin. Poikkeusaika on ainakin opettanut meille taiteen suuren merkityksen!” hän jatkaa.

Suomen kansallisoopperan ja -baletin pääjohtaja Gita Kadambi on tyytyväinen Onnen panokseen taiteellisena johtajana. Kansallisbaletti on hyötynyt Onnen kansainvälisistä yhteyksistä niin tanssijoiden rekrytoinneissa kuin tuotantoryhmien kokoamisessakin. Kansallisbaletin taiteellinen taso on korkealla, ja sen ohjelmisto on kunnianhimoinen. ”Aloitimme tämän vuoden alussa keskustelut Madeleinen jatkokaudesta Kansallisbaletissa, mutta hän päätti olla käyttämättä optiota. Vaikka hänen päätöksensä on meille pettymys, kunnioitan hänen ratkaisuaan”, Gita Kadambi sanoo.

Kansallisbaletin uuden taiteellisen johtajan rekrytointi alkaa toukokuussa.