Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 09.11.2022

Suomen Kädentaidot kannattelee käsityökulttuurin jatkuvuutta

Vuoden suurimmaksi käsityöalan ilmiöksi kasvanut Suomen Kädentaidot täyttää neljä messuhallia 680 näytteilleasettajan voimin 18.–20.11.2022. Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa katsotaan messuteeman mukaisesti tulevaisuuteen, sillä jokainen upea, pieni tai suuri, mukana oleva yritys kannattelee käsityökulttuurin jatkuvuutta myös tulevaisuudessa.

 

Kuvassa on ylhäältä päin otettuna myyntipöytiä ja niiden keskellä käveleviä messukävijöitä.

Kuva: Jyri Kivimäki

 

Jo 26. kerran järjestettävä kädentaitajien suurtapahtuma käynnistyy perinteisin tavoin perjantain avajaisilla, jossa tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio julkistaa Forsman Teen sponsoroiman Taito-Finlandia-voittajan ja avaa messut lyhyellä puheellaan. Avajaisissa palkitaan myös Artesaaniosaaja ja Design from Finlandin sponsoroima Vuoden Uutuustuote -voittaja. Avajaiset alkaa E-hallin Muoti ja Design -lavalla perjantaina.

Myyntipaineen ystävänä arvokas asiakaspalaute

Suomen Kädentaidot on monen suomalaisen käsityöyrittäjän vuoden työläin kohokohta. Myynnillisten odotusten lisäksi kolmen päivän messutapahtumaan liittyy intoa kohdata kollegoita ja saada verkkokaupankäynnin kulta-aikana arvokasta palautetta suoraan asiakkailta.

Porilainen vaate- ja korusuunnittelija Anette Ahokas kulkee luottavaisin mielin kohti ensi viikon tapahtumaa. Pelko pandemian vaikutuksista on pyyhkiytynyt ajatuksista pois ja Ahokas uskoo hyvään kävijämäärään.

– Messut on pienyrittäjälle iso ajallinen ja rahallinen satsaus, joten myyntipaine on kova. Samalla tapahtuma on oiva tapa saada tietoa tuotekehitystä varten ja tavata asiakkaita kasvotusten. Odotan jälleen saavani inspiraatiota myös ensi vuodelle.

 

Kuvassa on näyttämöllä kansallispukunäytös ja lavalla on nainen puna-mustassa  kansallispuvussa.  Hänen vieressään on nuori mies, jolla on musta nahkatakki päällään ja hänellä on puna-musta kansallispuvun hame päällään.

Kuva: Jyri Kivimäki

 

Messuille oman osastonsa loihtii tänä vuonna yhteensä 680 näytteilleasettajaa. Messuilla mukana oleviin yrityksiin voi tutustua osoitteessa https://www.kadentaidot.fi/fi/kavijalle/#tab-exhibitors

Messuohjelma esittelee jälleen kädentaitajien osaamista monesta näkökulmasta ja tuo kävijöiden tavattaviksi useita alan kirkkaimpia nimiä. Muoti ja Design -lavan muoti- ja kansallispukunäytökset ihastuttavat vuosi toisensa jälkeen. A-hallin Taitolavalla Suomen eri Taitoyhdistykset pitävät inspiroivia työnäytöksiä ja vinkkaavat käsityöalan uusimmista trendeistä. Tampereen seudun ammattiopisto Tredu esittelee muotia menneiltä vuosilta ja keramiikka-artesaani Ilona Häsänen pitää dreijaustyönäytöksen. Suomalaisen työn merkityksen tulevaisuutta pohditaan perjantain paneelikeskustelussa.