Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 11.04.2022

Stam1nan kitaristi Antti Hyyrysen kirjaan perustuva kantaesitys Viimeinen Atlantis Lappeenrantaan

Lappeenrannan kaupunginteatterin syyskausi huipentuu marraskuussa ensi-iltansa saavaan kantaesitykseen Viimeinen Atlantis. Näytelmä perustuu Antti Hyyrysen vuonna 2020 julkaistuun samannimiseen esikoisromaaniin. Hyyrynen on lemiläislähtöisen metalliyhtyeen Stam1nan kitaristi-laulaja, jonka kirja pohjaa Stam1nan vuonna 2010 ilmestyneeseen Viimeinen Atlantis -albumiin.

 

Kuvassa on Antti Hyyrynen kuvattuna alhaalta päin soittamassa kitaraa.

Kuvassa on Antti Hyyrynen kuvattuna alhaalta päin soittamassa kitaraa.

Antti Hyyrynen. Kuva: wikipedia.org

 

Näyttämölle teoksen dramatisoi ja ohjaa vierailijana Tuomo Rämö. Rämö kertoo, että Viimeinen Atlantis on dystopia, jonka aiheet käsittelevät tämän hetken kriittisimpiä ja ajankohtaisimpia ilmiöitä, kuten ilmastonmuutosta, pakolaisuuttaa, virustauteja ja tulvia.

– Viimeinen Atlantis on innostava esitys monin tavoin. Se on pelottavan ajankohtainen, mutta pitää sisällään myös paljon tunnetta, huumoria ja jopa armollisuutta itseämme isompien voimien edessä.

Näyttämöteoksessa tullaan kuulemaan myös Stam1nan menestysalbumin kappaleita Hyyrysen sovittamina uusina versioina. Rämö kertoo, että hän on Viimeinen Atlantis -albumin suuri ystävä ja myös siksi innostunut mahdollisuudesta muuttaa teos teatterin kielelle.

– Mehän tunnemme Antin (Hyyrysen) kanssa alun perin yhdeksänkymmentäluvulta harrastajateatterista ja meillä on ollut siitä saakka puhetta, että olisi nasta tehdä jotain yhdessä. Ja kun se nyt toteutuu, kaiken lisäksi vanhassa kotikaupungissa, on tunnelma mahtava. Toivottavasti tämä välittyy esitykseenkin.

– Lisättäköön vielä, että esityksessä näyttelevään Samuli Punkkaan tutustuin myös samassa harrastajateatteriporukassa kuin Anttiin, että sikälikin ympyrä sulkeutuu, tai toivottavasti uusi ympyrä alkaa, Rämö jatkaa.