Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 17.06.2019

Sodankylän elokuvajuhlat yleisöennätykseen

Sodankylän 34. elokuvajuhlat (12.–16.6.2019) ylsi uuteen kävijäennätykseen. Viisipäiväisen tapahtuman yleisömäärä kapusi noin 31 000. Yleisön toiveuusinnaksi äänestettiin iranilaisohjaaja Mohsen Makhmalbafin Gabbeh, joka huipensi festivaalin sunnuntai-iltana.

Kuva on Sodankylän elokuajuhlilta. Vasemmalla on Moshen Makhmalbaf ja hänellä on päällään musta liivi ja t-paita.   Puhuessaan hän pitää oikeaa kättään ylhäällä.  Vasemmalla on mieshenkilö, joka katsoo puhujaa ja hänellä on pitkät, ruskeat hiukset.  Edessä pöydällä on erilaisia ja eri värisiä limsapulloja.

Aamukeskustelu Mohsen Makhmalbafin (vas.) kanssa. Kuva: Sanna Larmola

 

Sodankylän elokuvajuhlat kerää vuodesta toiseen elokuvaa rakastavan yleisön yhteen Kitisenjoen rannalle nauttimaan valoisista öistä ja elokuvasalien pimey (vas.)destä. ”Ainutlaatuisen hyvä yhteishenki ja upea tunnelma välittyivät jälleen paitsi yleisölle, myös kansainvälisille tekijävieraillemme”, festivaalin taiteellinen johtaja Timo Malmi kertoo.

Sodankylän elokuvajuhlat järjestetään ensi kesänä 35. kerran ja suunnittelutyö on jo aloitettu. ”Odotettuja uusintanäytöksiä tullaan ensi kesänä järjestämään aiempaa enemmän ja pitkin festivaalia, jotta kaikki pääsevät varmasti näkemään suosituimmat elokuvamme”, Malmi kertoo.

Brasilian arvostetuimpiin nykyohjaajiin lukeutuvan Fernando Meirellesin Uskollinen puutarhuri lumosi avajaisyleisön keskiviikkona elokuvateatteri Lapinsuussa. Muita festivaalin kansainvälisiä tekijävieraita olivat Ruotsin kirkkaimpiin näyttelijä-ohjaajatähtiin kuuluva Pernilla August, ranskalaisauteur Arnaud Desplechin, iranilaisen elokuvan suurnimet Mohsen Makhmalbaf ja Marzieh Meshkini, elokuvantekijä, kriitikko ja festivaalijohtaja Kent Jones sekä portugalilainen dokumentaristi Rodrigo Areias.

Nuorempaa ohjaajasukupolvea edustivat uuden kokeellisen elokuvan huippunimi Johann Lurf ja Berliinin elokuvajuhlilla kunnostautuneet Nora Fingscheidt ja Mark Jenkin.

Odotettuja kotimaisia tekijävieraita olivat näyttelijä Hannu-Pekka Björkman, joka esitteli yleisölle elokuvat Aurora ja Ihmisen osa, Tolkienin maailmaan johdattanut ohjaaja Dome Karukoski ja J-P Valkeapää, jonka elokuva Koirat eivät käytä housuja sai Suomen ensi-iltansa loppuunmyydyssä Isossa teltassa perjantaina. Suomen ensi-iltoina nähtiin niin ikään Anssi Mänttärin hirtehinen Yön pimeinä tunteina, festivaalilla vierailleen Arttu Haglundin indietuotanto Poissa sekä Mikko Mattilan dokumenttielokuva Mystinen metsätyömies.

 

Kuva on Sodankylän elokuvajuhlilta ja pimennetyssä esitysteltassa on punaista valoa ja paljon yleisöä selin.  Meneillään on Moulin Rouge -karaoke.  Valkokankaalla lukee Midnight Sun Filmfestival.

Moulin Rouge -karaoke. Kuva: Annastiina Lassila

 

Upeaääninen näyttelijä Maria Ylipää toimi esilaulajana yleisön hurmokseen nostattaneissa karaokenäytöksissä yhdessä Olavi Uusivirran sekä Iida Simeksen ja Aino Torttilan kanssa. Carte blanche -sa­­­rjassa kansainvälisesti ansioitunut dokumentaristimme Pirjo Honkasalo esitteli yleisölle omia suosikkielokuviaan.

Festivaalin avasi keskiviikon Arctic Exchange -koululaisnäytös sekä ilmaisten lyhytelokuvien kimara uudessa Kitisen kino -teatterissa. Mika Taanilan mestariluokassa perehdyttiin New Yorkin underground-elokuvan maailmaan 1960-luvulla, Riian filmijuhlien taiteellinen johtaja Sonora Broka johdatteli yleisön ”Baltia 101” -teemalla alueen riemastuttavien kulttifilmierikoisuuksien pariin. Kent Jones esitteli mestariluokassaan Neuvostoliiton hajoamisen hetkiin sijoittuvan kazakstanilaiselokuvan Revenge sekä senegalilaisvirtuoosi Djibril Diop Mambétyn Touki Boukin.

Molemmat elokuvat ovat mukana World Cinema Foundation -restaurointiprojektissa, jonka parissa Jones työskentelee. Ison teltan ainutlaatuinen tunnelma oli huipussaan perjantain ja lauantain mykkäelokuvakonserteissa, joita säestivät pianisti Stephen Horne ja rumpali Martin Pyne. Sodankylä-palkinto ojennettiin elokuvakriitikko ja -toimittaja Hannu Björkbackalle.

Sodankylän elokuvajuhlien ohjelmistosta vastaa taiteellinen toimikunta, johon kuuluvat Aki Kaurismäki, Mika Kaurismäki sekä festivaalin taiteellinen johtaja Timo Malmi. Sodankylän elokuvajuhlat kiittää vieraitaan, yhteistyökumppaneita, yleisöä, lehdistöä ja palaa jälleen ensi vuonna 10.–14.6.2020.