Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 07.02.2021

Simon Pattersonin näyttely Päästä varpaisiin avautui Serlachius-museoissa

Brittitaiteilija Simon Patterson käyttää teostensa lähtökohtina karttoja, kaavioita, listoja ja käyttöoppaita, joiden avulla yritämme jäsentää yhä monimutkaisemmaksi muuttuvaa maailmaa. Hänen näyttelynsä Päästä varpaisiin avautui yleisölle lauantainan 6.2.2021 Serlachius-museo Gustafissa.

Kuvassa on Gustafin aulatila, jonka katosta on ripustettu valkoisilla lakanakankailla puukehyksillä ripustetut kehikot ja kokonaisuus kuvastaa avaruusrakettia.  Tekstinä näkyy Yuri Gagarin. Seinillä näkyy tauluja.

Kuva: Serlachius-museot

 

Simon Pattersonin (s. 1967) taide väistelee yksinkertaisia määritelmiä. Näyttelyn kuraattori Timo Valjakka luokittelee Pattersonin käsitteelliseksi pop-taiteilijaksi. Oivaltavissa ja usein humoristissa teoksissaan hän ohjaa meidät pohtimaan, mitä tiedämme maailmasta, jossa elämme ja mihin tietomme perustuu.

Pattersonin teosten peruselementit ovat usein läpikotaisin tuttuja. Niiden yllättävä yhdistely näyttää kuitenkin maailman tuoreessa valossa. Esimerkkeinä ovat seinäpiirustukset jalkapallon kenttäryhmityksistä, joissa Jeesus on maalivahti ja pelaajat on nimetty opetuslasten mukaan.

Nimillä on keskeinen rooli hänen taiteessaan. Hän kerää nimilistoja filmitähdistä, presidenteistä, tutkijoista tai vaikkapa avaruuden valloittajista. Toisinaan hän sijoittaa heidät osaksi jotain odottamatonta elementtiä: karttaa, kaaviota tai käyttöohjetta. Tästä esimerkkinä on hänen ehkä tunnetuin teoksensa Otava (The Great Bear) vuodelta 1992. Siinä hän on vaihtanut Lontoon metrokarttaan asemien tilalle historiasta, tieteestä ja populaarikulttuurista tunnettuja nimiä määrätyn logiikan mukaan.

Pattersonille itselleen nimiteokset ovat eräänlaisia historiamaalauksia. ”Olen kiinnostunut esimerkiksi Apollo 11:n astronauteista historiallisena triptyykkinä. Vaikka kenenkään kasvoja ei välttämättä muista tai mieleen on jäänyt vain suttuinen mustavalkopätkä, jossa Neil Armstrong laskeutuu kuumoduulin tikkaita, nimimaalaukset edustavat esikuviaan”, hän kertoo.

Aihe määrittää tekniikan ja materiaalin

Simon Pattersonin käyttämien materiaalien ja tekniikoiden valikoima on laaja. Käsitetaiteilijalle ominaiseen tapaan hän etsii jokaiseen teokseen parhaiten sopivan tekniikan. Lentäminen ja matkanteko ovat toistuvia aiheita hänen teoksissaan, samoin stunt- ja taikatemput.

Toisena henkilönä esiintyminen viehättää häntä eräänlaisena illuusiona. Hän myöntää käyttävänsä ensimmäisenä avaruuteen lähetettyä Juri Gagarinia, merentutkija Jacques-Yves Cousteauta tai taikuri Harry Houdinia alter egoinaan. Heidän vaikutuksensa näkyykin Päästä varpaisin -näyttelyn monissa teoksissa, muun muassa videoteoksessa Pakosuunnitelma.

Gustaf-museon näyttelyssä ovat mukana valokuvasarjat Pattersonin performatiivisista Manned Flight ja Landskip-teoksista, joita on esitetty näyttelyissä eri puolilla maailmaa. Nämä teossarjat saavat jatkoa myös Serlachius-museoiden näyttelyyn liittyvissä tapahtumissa ensi kesänä.

Simon Patterson asuu ja työskentelee Lontoossa. Hän valmistui lontoolaisesta Goldsmiths’ Collegen taidekoulusta 1989 ja piti ensimmäisen yksityisnäyttelynsä samana vuonna Glasgow’ssa Skotlannissa. Pattersonin töitä on ollut esillä lukuisissa museoissa ja gallerioissa Euroopassa, Japanissa ja Yhdysvalloissa. Vuonna 2014 hän osallistui taidemuseo Göstan paviljongin avajaisnäyttelyyn SuperPop!

Päästä varpaisiin on esillä Serlachius-museo Gustafissa 6.2.2021–9.1.2022.