Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 23.11.2022

Show-kuoro Semmarit Ilakoivat silakat konserttisalikiertueelle

Kansainvälisesti isoillakin areenoilla Suomea edustanut Semmarit aloittaa 24.11.2022 konserttisalikiertueen, joka kattaa kaksitoista esitystä maamme suurimmissa musiikkitaloissa. Osa konserttisaleista on lähes loppuunmyytyjä ennakkoon.

 

Kuvassa ovat Semmarit aaltoilevan hiekkadyynin päällä ja he ovat pienevässä järjestyksessä.  Taustalla on sininen taivas.

Kuva: Semmarit

 

Jyväskylästä lähtöisin oleva show-kuoro Semmarit aloittaa kahdentoista konsertin Ilakoivat silakat -nimisen kiertueen, joka alkaa 24.11.2022 Joensuusta ja päättyy joulukuussa Helsingin Musiikkitaloon.

Ilakoivat silakat -kiertue toteutetaan yhteistyössä Pidä Saaristo Siistinä ry:n kanssa. Muusikot siivoavat Siisti biitsi -ohjelman innoittamina kunkin esiintymiskaupunkinsa rantamaisemia. "Semmarit tunnetaan paitsi musiikistaan myös yhteisöllisyydestään”, kuoronjohtaja Reima Viitala toteaa. ”Olemme saaneet vuosikymmenten varrella valtavasti tukea ja apua faneiltamme, joten tuntuu luontevalta pyytää heidät nyt mukaan tekemään yhdessä hyvää", hän jatkaa. Tarkempaa tietoa Siisti biitsi -siivoustalkoista ilmoitetaan Semmareiden some-kanavilla.

Semmarit on edustanut Suomea paljon myös ulkomailla: he ovat esiintyneet useasti Aasiassa, esimerkiksi kiinalaisen uudenvuoden gaalassa sadoille miljoonille tv-katsojille. Lisäksi Semmarit on edustanut Suomea Montreux’n Kultainen Ruusu -tv-gaalassa sekä kolmessa maailmannäyttelyssä: Lissabonissa vuonna 1998, Hannoverissa vuonna 2000 ja Dubaissa vuonna 2021. Semmarit ovat olleet kiertueilla USA:ssa, Kanadassa, Saksassa, Ruotsissa, Portugalissa ja Virossa.

Ilakoivat silakat -kiertue:

24.11. Joensuu, Carelia-sali
25.11. Kajaani, Kaukametsän sali
26.11. Oulu, Madetojan sali
30.11. Hämeenlinna, Verkatehdas, Vanaja-sali
1.12. Turku, Logomo
2.12. Espoo, Tapiola-sali
3.12. Lahti, Sibeliustalo
4.12. Lappeenranta, Lappeenranta-sali
7.12. Kuopio, Musiikkikeskus
8.12. Jyväskylä, Paviljonki
9.12. Tampere, Tampere-talo
10.12. Helsinki, Musiikkitalo