Pitkä odotus on ohi! Red Nose Companyn palkittu Mike & Zin -klovniduo (näyttelijät Timo Ruuskanen ja Tuukka Vasama) valmistelee parhaillaan seuraavaa aikuisille suunnattua teatteriesitystään. Sherlock Holmes ja tapaus Kafka saa ensi-iltansa Helsingin Konepajan näyttämöllä maaliskuussa 2027 ja lähtee sen jälkeen valtakunnalliselle kiertueelle.
Sherlock Holmes ja tapaus Kafka tuo yhteen kaksi legendaarista hahmoa: mestarietsivä Sherlock Holmesin ja mestarikirjailija Franz Kafkan. Ulkoiselta olemukseltaan esitys on veijarimainen salapoliisitarina ja musiikillinen komedia, mutta sen pinnan alla lymyää Kafkan salattu maailma.

Kuva: Tero Ahonen / Red Nose Company
Kafkaa pidetään yhteiskunnallisen satiirin mestarina; hänen on katsottu kirjoituksissaan ennakoineen totalitarististen järjestelmien nousun Euroopassa 1900-luvun alussa. Toisaalta Kafkassa koskettaa äärimmäinen henkilökohtaisuus ja psykologinen tarkkuus.
“Kafka on sekä ihmisiä sortavien yhteiskunnallisten koneistojen että ihmismielen mestarillinen kuvaaja, ja kaiken tämän hän tekee viiltävällä huumorilla”, sanoo Timo Ruuskanen.
Kafkan maailma tuntuu erityisen tutulta juuri nyt, kun diktaattorit hallitsevat, sääntömääräinen maailmanjärjestys horjuu, tekoäly tuottaa mukatietoa ja poliitikot kilpailevat huomiosta TikTokissa.
”Kun maailma tuntuu mielivaltaiselta, poliitikot trendaavat tunnepuheella ja algoritmit ohjaavat ihmisten käyttäytymistä, pessimismi alkaa helposti vallata alaa. Tähän ehdotan lääkkeeksi Kafkan absurdia komediaa”, Tuukka Vasama toteaa. ”Sherlock Holmes on mukana, koska hän tarjoaa meille ja yleisölle avaimet Kafkan maailman ymmärtämiseen. Kenties hän auttaa myös tunnistamaan oman elämämme kafkamaisuuden – ja nauramaan sille!”
Timo Ruuskanen tunnistaa kafkamaisuuden myös omassa arjessaan.
”Monet arkiset tilanteet tuntuvat nykyään kafkamaisilta: vakuutusyhtiön kanssa asiointi, terveyskeskuspäivystyksessä jonottaminen tai chattibottien kanssa keskustelu. Järjestelmät käyttävät valtaa kielen ja prosessien kautta, ja ihminen voi tuntea menettävänsä otteensa tilanteesta. Kafka kuvaa tätä kokemusta hämmästyttävän tarkasti mutta samalla hauskasti.”
“Kafka on hieno yhteiskunnallisten ongelmien kuvaaja, mutta kyllähän tämä esitys tarjoaa vertaistukea myös meille kaikille, jotka kamppailemme häpeän, hankalien ihmissuhteiden tai työelämän järjettömien vaatimuksien kanssa”, lisää Tuukka Vasama.
Timo Ruuskanen ja Tuukka Vasama ovat työskennelleet työparina jo 14 vuoden ajan. Kaksikolla on takanaan kahdeksan teosta ja yli 900 yhteistä esitystä. Ruuskasen ja Vasaman edellinen teatteriesitys, Aleksis Kivi, sai ensi-iltansa Kansallisteatterissa viisi vuotta sitten. Esitys oli suurmenestys, joka keräsi palkintoja ja ylistävää yleisöpalautetta. Tänä vuonna kaksikko on nähty monien sinfoniaorkestereiden vieraana.
Uusi esitys merkitsee kaksikolle eräänlaista kotiinpaluuta. Näyttelijäkaksikko vastaa käsikirjoituksesta ja ohjauksesta, esittää kaikki roolit ja soittaa esityksen musiikin itse.
“Tässä ollaan näyttelijäntaiteen ytimessä. Kaikki perustuu meidän kahden yhteispeliin ja vahvaan vuorovaikutukseen yleisön kanssa”, Vasama kuvaa.
“Kaikesta huolimatta en halua antaa periksi ajatukselle, että maailma olisi nykyisin järjetön ja hallitsematon. Meidän velvollisuutemme on edelleen yrittää ymmärtää maailmaa ja toimia paremman huomisen puolesta – ja jos joku pystyy selvittämään tämän maailman arvoituksia, niin Sherlock Holmes ja Watson!” sanoo Timo Ruuskanen.
Esityksen ensi-ilta tapahtuu 11.3.2027 Konepajan näyttämöllä Helsingissä, jonka jälkeen se lähtee valtakunnalliselle kiertueelle mm. Turkuun, Tampereelle, Riihimäelle ja Lahteen. Esitys on suunnattu aikuisille, eikä sitä suositella alle 14-vuotiaille.
