Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 10.03.2020

Seppo Fräntin kokoelma esille Kiasmaan

Helsinkiläinen taidemesenaatti ja keräilijä Seppo Fränti on lahjoittanut mittavan taidekokoelman Nykytaiteen museo Kiasmalle. Kokoelman noin 650 teoksesta on nyt koottu yli 200 teosta käsittävä näyttely Kiasman kolmanteen kerrokseen.

Kuvassa on runsaasti Seppo Fräntin kokoelman tauluja.

Kuva: Kansallisgalleria/ Pirje Mykkänen

 

Fräntin mittava taidekokoelma on rohkea, avoin ja samalla intiimi. Se hahmottaa ihmisenä olemisen kipuilua kuvataiteen kautta.

Kokoelmalahjoituksesta koottu näyttely Hullu rakkaus tarjoaa Kiasman yleisölle katsauksen uuteen suomalaiseen maalaustaiteeseen. Kokoelma on ainutlaatuinen henkilökohtaisuudessaan ja vilpittömässä kiinnostuksessaan nykytaidetta ja taiteilijoita kohtaan.

Seppo Fränti aloitti taiteen keräämisen jo 1970–80 -lukujen vaihteessa, mutta viimeisen kymmenen vuoden ajan kokoelma on karttunut huomattavaa vauhtia. Fränti on tehnyt paljon hankintoja mm. kotimaisilta nuorilta kuvataiteilijoilta, usein taidekoulujen lopputyönäyttelyistä. Edustettuna kokoelmassa on yli 100 taiteilijaa.

Hullu rakkaus

27.3.2020-10.1.2021