Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 04.10.2019

Sellisti Jussi Makkoselle ja pianisti Nazig Azezianille merkittävä amerikkalainen kulttuuripalkinto

Sellisti Jussi Makkonen ja pianisti Nazig Azezian vastaanottivat yhdysvaltalaisen Finlandia Foundation National -järjestön  Award of Excellence -palkinnon eilen. Kyseessä on Yhdysvalloissa toimivan, suuren amerikansuomalaisen järjestön jakama palkinto, joka jaetaan joka toinen vuosi. Palkinto myönnettiin nyt ensimmäistä kertaa muulle kuin yhdysvaltalaiselle toimijalle. Finlandia Foundation Nationalin 18-jäseninen johtokunta matkusti Helsinkiin ja luovutti palkinnon Makkoselle ja Azezianille Helsingin kaupungintalolla. Palkinto myönnettiin heille heidän ansioistaan suomalaisen taidemusiikin ja erityisesti Sibeliuksen musiikin tunnetuksi tekemisestä Yhdysvalloissa.

 

Kuvassa on vasemmalla on Nazig Azezian palkintotaulu vasemmassa kädessään ja  valkoinen keramiikkapalkinto oikeassa kädessään.  Jussi Makkonen on oikealla ja hänellä on vasemmassa kädessään palkinto ja oikeassa kädessään palkintotaulu.  Azezianilla on päällään musta mekko, josta näkyy rintakuvassa oikea olkain ja osa pukua.  Makkosella on musta takki ja valkoinen paita.  Taustalla on ruskea seinä.

Nazig Azezian ja Jussi Makkonen. Kuva: Maria Kizirian

 

Finlandia Foundation National (FFN) on suurin amerikansuomalaisten järjestö Yhdysvalloissa, jolla on 58 paikallisyhdistystä 25 osavaltiossa ja Washington DC:ssä. Se on merkittävin yksityinen suomalaisen ja amerikansuomalaisen kulttuurin tukija Yhdysvalloissa.

Järjestö perustettiin Pasadenassa, Kaliforniassa vuonna 1953. Sen keskeisenä tavoitteena on vahvistaa suomalaisten, amerikansuomalaisten sekä muiden sellaisten tahojen välistä ystävyyttä, jotka ovat kiinnostuneita suomalaisista kulttuurista ja perinteistä. Järjestön ensimmäinen suojelija oli Jean Sibelius ja nykyinen suojelija on kapellimestari-säveltäjä Esa-Pekka Salonen.  Aiemmin Award of Excellence -palkinnon on saanut mm. arvostettu sinfoniaorkesteri Seattle Symphony.

Jussille ja Nazigille myönnettiin tämän vuoden maaliskuussa Konserttikeskus ry:n Inkku-palkinto heidän ansiokkaasta työstään lastenkulttuurin eteen. Palkinto haluttiin antaa artistikaksikolle, joka on tehnyt valtavan työn nimenomaan suomalaisen musiikin ilosanoman levittämisessä lapsille ja nuorille koulu- ja päiväkotikonserttien kautta.

Jussi Makkosesta ja Nazig Azezianista

Jussi ja Nazig ovat konsertoineet ja luennoineet USA:ssa useasti, viimeksi tämän vuoden maaliskuussa, jolloin he myös esiintyivät kutsuvierastilaisuudessa Suomen pääkonsulaatissa Los Angelesissa sekä luennoivat ja konsertoivat California State University Channel Islands -yliopistossa. Jussi Makkosen ja Finlandia Foundationin yhteistyö alkoi Yhdysvalloissa vuonna 2009 ja Makkonen ja Azezian ovat esittäneet yhdessä kymmeniä Finlandia Foundationin tukemia konsertteja Yhdysvalloissa vuodesta 2017 lähtien.

Jussi, Nazig ja kirjailija / kuvittaja Katri Kirkkopelto julkaisivat alkuvuonna Lintu Sininen -satukirjan ja siihen liittyvän levyn. Kirja perustuu Zacharias Topeliuksen satunäytelmään Lintu sininen, jonka Katri Kirkkopelto on kuvittanut ja kertonut uudelleen. Jussi Makkonen ja Nazig Azezian tulkitsevat kirjan mukana tulevalla levyllä samannimisen, Lintu Sininen -teoksen, jonka on heitä varten säveltänyt Jonne Valtonen. He soittavat teoksen Vaasan kaupunginorkesterin solisteina. Orkesteria johtaa levyllä ylikapellimestari James Lowe.

Lintu Sininen on jatkoa Kirkkopellon, Makkosen ja Azezianin menestyksekkäälle Soiva metsä – Jean Sibeliuksen matkassa -kuvakirjalle, joka julkaistiin vuonna 2015. Levyn ja kirjan yhdistelmä jaettiin Opetusministeriön tuella jokaiseen Suomen alakouluun. Soiva metsä -levy ylitti platinalevyrajan eli 20 000 kappaleen myynnin elokuussa 2017 noin kaksi vuotta julkaisunsa jälkeen. Molemmat kirjat on kustantanut Lasten Keskus.

Sellisti Jussi Makkonen ja pianisti Nazig Azezian ovat viime vuosina erikoistuneet suomalaiseen taidemusiikkiin. He ovat tavoittaneet viime vuosien aikana satoja tuhansia kuulijoita Suomessa ja ulkomailla konserteillaan, levyillään ja musiikkivideoillaan. He ovat esiintyneet konserttikiertueillaan muun muassa Yhdysvalloissa, Meksikossa ja eri puolilla Eurooppaa. Makkonen ja Azezian ovat esiintyneet noin 2000 koulussa yli 500 000 koululaiselle viime vuosien aikana.

 

https://finlandiafoundation.org/