Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 23.05.2015

Sellisti Jussi Makkosella Sibelius-aiheisia konsertteja Pohjois-Karjalassa - kantaesityksenä Satu

Sellisti Jussi Makkosen tulevan kesän Sibelius-aiheiset konsertit ja kulttuuriretket starttaavat ensi viikolla Sibeliuksen jalanjäljillä Pielisellä -kulttuuriretkellä. Kulttuuriretkillä on mahdollisuus kokea muun muassa Sibeliuksen häämatkan venereitti Lieksan satamasta Monolanniemeen siihen paikkaan, jossa Jean ja Aino Sibelius viettivät kuherruskuukauttaan kesällä 1892.

Lisäksi Jussi isännöi Kolin huipulla järjestettävää konserttisarjaa touko-kesäkuussa ja elo-syyskuussa. Kulttuuriretken konserteissa esiintyvät Jussin ja pianisti Nazig Azezianin lisäksi useat eri suomalaiset huippumuusikot. Kesän huipentuma on suuri Monola-gaalakonsertti Lieksan kirkossa 11.7., jossa kuullaan kaikki ne teokset, jotka Sibelius sävelsi häämatkallaan. Konsertissa saa maailman ensiesityksensä myös sovitus yhdeksälle soittajalle Sibeliuksen Sadusta, jonka on konserttia varten sovittanut Jussi-Matti Haavisto.

Jussi Makkonen Pohjois-Karjalassa
Kuva: Jussi Makkonen

Jussi Makkonen on kotoisin Lieksasta, minkä vuoksi hän kokee luontevaksi isännöidä kulttuuriretkiä ja konsertteja nimenomaan Pohjois-Karjalassa. Sibeliuksen jalanjäljillä Pielisellä -kulttuuriretket järjestetään kaikkiaan seitsemänä päivänä touko-syyskuun aikana yhteistyössä Pielinen soi -festivaalin kanssa.

Sibeliuksen häämatkan venereitin lisäksi kulttuuriretkeen sisältyy myös käynti Paaterissa kuvanveistäjä Eva Ryynäsen ateljeemiljöössä. Retki huipentuu illalliskonserttiin Kolin huipulla, joissa esiintyvät retken isäntinä toimivien sellisti Jussi Makkosen ja pianisti Nazig Azezianin lisäksi mm. pianotaiteilija Ralf Gothóni, Sibelius-Akatemian viulunsoiton professori Kaija Saarikettu sekä sellotaiteilija, professori Seppo Kimanen.

Katso täältä Jussin ja Nazig Azezianin video Sibeliuksen häämatkasta:

Useat suomalaiset huippumuusikot esiintyvät Jussin vieraina Kolin huipulla järjestettävässä konserttisarjassa touko-kesäkuussa ja elo-syyskuussa Break Sokos Hotel Kolin Grill it! -ravintolassa Pielisen järven rannalla. Konserteissa esiintyvät sellisti Jussi Makkosen ja pianisti Nazig Azezianin lisäksi Annastiina Tahkola, Seppo Kimanen, Kaija Saarikettu, Ralf Gothóni sekä Sibeliuksen tyttärentyttären tyttärentytär, pianotaiteilija Ruusamari Teppo.

Kahdessa konsertissa vierailee myös Soiva Metsä -lasten kuvakirjan kuvittanut ja kirjoittanut kuvataiteilija Katri Kirkkopelto kertomassa kirjasta. Näissä konserteissa on myös nähtävillä kirjan alkuperäisiä kuvituksia. Lisätiedot konserttisarjasta: www.pielinensoi.fi

Kesä huipentuu suureen Monola-gaalakonserttiin Lieksan kirkossa 11.7. Konsertissa kuullaan kaikki ne teokset, jotka Sibelius sävelsi häämatkallaan Lieksan Monolassa, Pielisen rannalla. Konsertin tuotosta merkittävä osa ohjataan huonoon kuntoon päässeen Monolan aitan kunnostamiseen.

Monola-gaalakonsertissa saa maailman ensiesityksensä sovitus yhdeksälle soittajalle Sibeliuksen Sadusta, jonka on konserttia varten sovittanut Jussi-Matti Haavisto. Sibelius alkoi säveltämään Satua Wienissä vuonna 1891 ja hahmotteli siitä ensin nonettoa eli kamariversiota yhdeksälle soittajalle. Hän päätyi kuitenkin lopulta orkesteriversioon, jonka viimeisteli häämatkallaan Lieksassa. Tämän Sibeliuksen alkuperäiseen ajatukseen nojautuvan kamariversion esittävät konsertissa Joensuun kaupunginorkesterin muusikot kapellimestari Arturo Alvaradon johdolla.

Mezzosopraano Annastiina Tahkola tulkitsee konsertissa kaksi laulua, jotka Sibelius sävelsi J. L Runebergin teksteihin häämatkallaan Pielisen rannalla, Kyssens hopp ja Till Frigga. Tahkola voitti ensimmäiset kansainväliset Sibelius-laulukilpailut vuonna 2007. Baritoni Esa Ruuttunen tulkitsee puolestaan konsertissa Kullervon valituksen Sibeliuksen Kullervosta.

Makkonen ja Azezian Ainolassa kesällä 2014
Jussi Makkonen ja Nasig Azezian Ainolassa kesällä 2014. Kuva: Joel Kangas

Sibelius oli hyvin kiinnostunut Kalevalasta jo koulupoikana Hämeenlinnassa ja hän sävelsi Kullervon tarinasta ensimmäisen suurimuotoisen sinfonisen sävellyksen, jonka ensiesityksen menestys keväällä 1892 siivitti hänet avioliittoon Aino Järnefeltin kanssa! Kiinnostus Kalevalaa ja Karjalaa kohtaan vei nuoren parin häämatkalle Lieksaan ja Karjalaan. Matkaa varten Sibelius oli saanut Helsingin yliopistolta matka-apurahaa 400 markkaa.

Konsertissa kuullaan myös Sibeliuksen Karelia-sarja Jussi Makkosen, pianisti Nazig Azezian ja viulisti Susanna Mieskonen-Makkonen tulkintana. Sibelius sävelsi sarjan pian Karjalan matkansa jälkeen. Teoksen on sovittanut kamariyhtyeelle Matti Makkonen. Konsertin jälkeen on mahdollisuus nauttia illallisesta ja Monola-jatkoista Timitran linnan rantaravintolassa.

Jussi Makkosen suositut klassisen musiikin koulukonsertit ovat ylittäneet 1000 konsertin rajan. Jussin Sibelius- ja Oskar Merikanto -aiheiset koulukonsertit ovat jatkuneet vuodesta 2010 ja ovat saaneet tähän mennessä yli 250 000 kuulijaa Suomessa. Sibeliuksen juhlavuoden aikana Jussi tulee konsertoimaan kaikkiaan 300 konsertin verran Suomessa, Norjassa, Saksassa ja Yhdysvalloissa. Hän konsertoi alkuvuonna Yhdysvalloissa Washingtonin ja Oregonin osavaltioissa koulu- ja yleisökonserteissa yhdessä Sibeliuksen lapsenlapsen lapsenlapsen, pianisti Ruusamari Tepon kanssa. Seuraavan kerran hän konsertoi Yhdysvalloissa syksyllä 2015.

Jussi Makkonen julkaisi tammikuussa yhdessä Katri Kirkkopellon ja Nazig Azezianin kanssa Soiva metsä -nimisen lasten kuvakirjan. Teoksen on kustantanut Lasten Keskus. Kirja on tällä hetkellä yksi myydyimmistä lastenkirjoista Suomessa. Sen ensimmäinen painos myytiin loppuun kuukaudessa.

Katso dokumentti kirjan syntyvaiheista täältä.:

Konserttipäivät

Monola-gaalakonsertti
11.7.2015
Lieksan kirkko

Sibeliuksen jalanjäljillä Pielisellä
Ti 26.05.
Ti 02.06.
Ti 16.06.
Ti 23.06.
Ma 03.08.
Ke 19.08.
Ti 08.09.
La 29.08.

http://www.pohjolanmatka.fi/fi/matkakohteet/erikoismatkat/suomi/sibeliuksenjalanjaljillapielisella2pv

Klassisen musiikin huiput Kolin huipulla

Ti 26.05. – vieraana Soiva metsä – Jean Sibeliuksen matkassa” –lasten kuvakirjan kuvittanut ja kirjoittanut kuvataiteilija Katri Kirkkopelto kertomassa kirjasta
Ti 02.06. – vieraana mezzosopraano Annastiina Tahkola
Ti 16.06. – vieraana sellotaiteilija ja professori Seppo Kimanen
Ti 23.06. – vieraana Sibelius-Akatemian viulunsoiton professori Kaija Saarikettu
Ma 03.08. – vieraana pianotaitelija Ralf Gothóni
Ke 19.08. – vieraana Sibeliuksen tyttärentyttären tyttärentytär pianotaiteliija Ruusamari Teppo
Ti 08.09. – vieraana Soiva metsä – Jean Sibeliuksen matkassa” –lasten kuvakirjan kuvittanut ja kirjoittanut kuvataiteilija Katri Kirkkopelto kertomassa kirjasta
La 29.09. – vieraana mezzosopraano Annastiina Tahkola

www.pielinensoi.fi