Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 11.06.2023

Salmelan taidekeskuksen avauksessa musiikin voimaa – näyttelyssä kokeneet sekä nuoret taiteilijat esillä yhtaikaa

Musiikin voimasta ja herkkyydestä sai nauttia vaskiorkesteri Töölö Brassin ja tenori Mika Nisulan konsertissa Taidekeskus Salmelan avajaisissa launantaina 16.6. Mäntyharjulla.  Näyttelyssä Björn Weckström on esillä hieman epätavallisemmin maalaustaiteella ja pienemmillä pronssi- ja lasiteoksilla. Kesään kuuluu myös kuudes Nuorten kuvataidekilpailu, johon suomalaisten taiteilijoiden lisäksi ovat voineet osallistua ukrainalaiset taiteilijat. 

Kuvassa on Mika Nisula laulamassa kädet levitettyinä ja taustalla on Töölö Brassin soittajat.  Molemmin puolin näkyy yleisöä istumassa selin.

Mika Nisula ja Töölö Brassa esiintymässä. Kuva: cc-by-sa Amusa.fi

 

Juhlava alku Salmelan kesälle, Jean Sibeliuksen Preludio tuntui heti selkäpiissä.  Sitä seurannut Valse Triste vavahduttavine alkuineen toi uusia sävyjä tuttuun teokseen vaskiorkesteri Töölö Brassin versiona.  Kapellimestari Elias Seppälä oli tehnyt hienon sovituksen.  Sibeliuksen teosten ohella mm. Myrskyluodon Maija herkisti yleisön saaristolaisen jylhyyden ja tyynen meripäivän sävyillä.  Mika Nisula vei vaikuttavan komealla tenorillaan Nessun Dorman Mäntyharjun suuren puukirkon yläholviin asti.  Kukaan ei nukkunut. 

Töölö Brass edustaa Suomessa vähemmän yleistä brittiläistyyppistä vaskiorkesteria, johon kuuluu noin 25 vaskipuhallinta ja lyömäsoittimia.  Puupuhaltimia ja saksofoneja ei kuulu orkesterin soittimiin, joita on sinfonisissa puhallinorkestereissa. Esityksissä on paljon tunnettuja klassisia ja kevyen musiikin kappaleita, mutta myös omaa musiikkia.  Konsertti päättyi paljon vaskiorkestereille säveltäneen Cyril Jenkinsin  Life Divine vuodelta 1921 ja kappaletta pidetään kanonisena vaskiorkestereiden keskuudessa. Se edusti mainiota musisointia ihmisen elämän kaaresta - huumorilla ja elämän karikoita väistelemättä.

 

Kuvassa on graafinen teos, jossa on purjeen muoto. Sinisellä pohjalla purjeessa on  valkoiset reunat ja keltainen keskiosa.

Björn Wecström, Muisto. Kuva: cc-by-sa Amusa

 

Björn Weckström oli esittelemässä töitään Salmelan kesän avauksessa ja totesi, että teokset ovat  paremmin esillä, kun suuret pronssiveistokset  eivät vie koko huomiota.  Pienemmät veistokset pääsevät nyt esiin, mm. lasiveistokset.  Salmelassa on mahdollista nähdä Weckströmin maalauksia, jotka on tehty käytettyjen purjeiden kankaille.  Taiteilija on innokas purjehtija ja ylittänyt mm. Atlantin kaksi kertaa.  Ihan uutta ovat Tuomas Hoikkalan pyynnöstä tehdyt kolme grafiikkatyötä.

Tämän kesän muut klassikkotaiteilijat ovat Raimo Utriainen ja Jorma Hautala.  Lisäksi Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalolla on nähtävissä Riitta Nelimarkan näyttely Hassuna.

 

Kuvassa ovat Juliana Hurri valkoisessa mekossa ja Ari Miettinen sinisessä takissa kädessään kukkia.

Juliana Hurri sai Suur-Savon Osuuskaupan palkinnon ja sen luovutti toimitusjohtaja, kauppaneuvos Ari Miettinen. Kuva: cc-by-sa Amusa.fi

 

Kuvassa on Juliana Hurrin kaksi teosta, josita vasemmalla on suurempi keltainen ja siinä on erilaisia hahmoja.  Oikealla on punertava sävyinen teos ja siinä on pyramidimaisesti erilaisia esineitä päällekkäin.

Juliana Hurrin teokset Aamiaisasetelma (vas.) ja Lomonosovin muodostelma. Kuva: cc-by-sa Amusa.fi

 

Salmelan kesän Nuori taiteilija on Juliana Hurri, joka puhui kokemuksen hetkellisyydesta ja sen vangitsemisesta taiteeseen.  Hurri iloitsi nuorten taiteilijoiden rinnastumisesta Salmelassa kokeneisiin taiteilijoihin, kun kaikki sijoittuvat samaan näyttelyyn.

 

Kuvassa ovat Salmelan kesän taiteilijat useassa rivissä näyttämön edessä.

Salmelan taiteilijat 2023. Kuva: cc-by-sa Amusa.fi

 

Kuudennen Nuorten kuvataidekilpailun taso oli tuomariston mielestä kova ja edustaa tämän hetkistä kuvataiteen läpileikkausta.  Kilpailuun osallistujia oli yhteensä 326 ja siihen pyydettiin osallistumaan myös ukrainalaisia taiteilijoita. Nuorten taiteilijoiden näyttelyluokassa on esillä 20 taiteilijaa.  
Kuvataiteen ohella Salmelan kesän konsertit tarjoavat tasokasta, etupäässä kevyen musiikin klassikkoesiintyjiä Jarkko Aholasta Hectoriin.  Lisäksi ohjelmistossa on jälleen filosori Esa Saarisen yleisöluento. Tiedossa on jälleen täysipainoinen kesä, Salmelan kesä!

Marja Jähi-Salo