Molièren klassikkonäytelmä muistuttaa ahneuden vaaroista.
Talous- ja naimakauppajuonittelusta kertovan näytelmän on ohjannut Jari Ålander.
Elisa Salo on kääntänyt ja sovittanut näytelmän mittatilaustyönä Teatteri Helsingille. Teksti etenee jouhevasti ja sallii myös modernien ilmaisujen käytön. Ålanderin ohjauksessa korostuu letkeä ajattomuus.
Molièren nerokkuus piilee tehokkaassa ja toimivassa sapluunassa, joka toistuu komediasta toiseen. Näytelmän ensimmäinen taso rakennetaan monimutkaisesta ja hullunkurisesta rakkausvehkeilystä. Toisella tasolla piruillaan jollekin inhimilliselle ominaisuudelle, Saiturin tapauksessa ahneudelle ja itsekkyydelle. Näistä elementeistä syntyy viihdyttävää komediaa, mutta myös syvällisempää sanottavaa.
Teatteri Helsingin näyttelijät Anna-Karen Markko, Heikki Häkkä, Jukka Manninen, Jussi Ollila, Mona Kortelampi, Elisa Salo ja Timo Mann tekevät hyvää ja tasaväkistä työtä. Itsekeskeistä ja ahnetta vanhaa ukko Harpagonia näyttelee mainiosti Jukka Manninen. Hahmossa on paljon tuttuja piirteitä narisevaa ääntä, kumaraa ryhtiä ja Roope Ankka -viittauksia myöten. Manninen tuo hahmoon myös vilpittömän rakkauden mammonaa kohtaan ja pelon sen menettämisestä. Ahneita ja pilalle hemmoteltuja lapsia esittävät Jussi Ollila ja Elisa Salo.
Hyvästä näyttelijäkaartista nousee esiin Teatteri Helsingin uusi tulokas Mona Kortelampi. Hänen työskentelyssään on veikeyttä ja loistavaa fyysistä läsnäoloa. Kesäinen tuulikaan ei vie repliikkejä mukanaan, vaan ilmaisu on selkeää. Kortelammen ahne ja juonitteleva Frosine on esityksen helmi.
Teatteri Helsingin muhkea Molière-sarja päättyy Saituriin, joka esitetään Tervasaaren kesäteatterissa. Valinta on osuva; jo vuonna 1668 kantaesityksensä saanut klassikko on jälleen ajankohtainen.
Heikki Häkkä tulkitsee hauskasti esimerkiksi Harpagonin kokkia ja kuskia. Hahmo muuttuu kätevästi takkia kääntämällä. Myös Anna-Karen Markko tekee kaksoisroolin palvelija La Fléchinä ja kauniina Mariannena, joka on esityksen näyttävimpiä hahmoja.
Ohjauksessa näkyy luottamus näyttelijöihin: näyttelijät ovat esityksen sydän. Jossain kohtaa ehdin kaivata musiikkia, mutta taitavat näyttelijät riittivät kuljettamaan tarinan surkuhupaisaan loppuunsa saakka. Ålander ryhmineen välittää näytelmän sanoman yleisölle varsin viihdyttävästi.
