Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 09.01.2023

Saavutettavuuskirjasto Celian uudistettu laki vahvistaa yhdenvertaisia oikeuksia sivistykseen

Näkövammaisten kirjasto Celian toimintaa koskeva lakiuudistus tuli voimaan 1.1.2023. Lakiuudistuksen myötä kirjaston nimi vaihtui Saavutettavuuskirjasto Celiaksi.

Celian päätehtävänä säilyy kirjastopalvelujen tarjoaminen lukemisesteisille ihmisille. Lailla vahvistetaan näkövammaisten ja muiden lukemisesteisten henkilöiden oikeutta lukemiseen, tiedonsaantiin ja oppimiseen. Celia edistää lukemisen yhdenvertaisuutta paitsi tarjoamalla eri asiakasryhmille saavutettavia kirjoja, myös jakamalla tietoa lukemisen apuvälineistä.

 

Kuvassa on keski-ikäinen nainen, joka katsoo oikealla puolellaan olevaa kookkaampaa miestä.  Naisella on vaalean punainen pusero ja violetit kuulokkeet päässään. Miehellä on vaalean sininen pusero ja vaalean vihreät kuulokkeet sekä kännykkä kädessään.

Kuva: Celia

 

Uutta laissa on kirjaus yhteistyöstä kirjastojen, koulujen ja oppilaitosten kanssa. ”Viimeisen kymmenen vuoden aikana olemme rakentaneet mittavaa yhteistyötä kirjastojen ja koulujen kanssa. Yhdessä tavoitamme eri tavoin lukemisesteiset ihmiset ympäri Suomea entistä paremmin" iloitsee Celian johtaja Minna von Zansen.

Uuteen lakiin on kirjattu myös tarkennettu asiantuntijatehtävä saavutettavan julkaisemisen edistämiseksi. Celia tukee ja neuvoo kustantajia ja muita julkaisijoita tuottamaan kirjoja ja oppimateriaaleja, jotka ovat alusta asti mahdollisimman monen ihmisen käytettävissä.

Celian palveluita voivat edelleen käyttää kaikki ihmiset, joille tavallisen kirjan lukeminen on vaikeaa lukivaikeuden, sairauden, vamman tai vastaavan syyn vuoksi. Tekijänoikeuslain perusteella Celian tuottamat sisällöt on rajattu lukemisesteisten henkilöiden käyttöön. Kirjasto säilyy opetus- ja kulttuuriministeriön alaisena virastona.

”Saavutettavuuskirjasto Celian tehtävät on lakia uudistettaessa mietitty huolella. Vahva, uudistettu laki antaakin parhaan lähtökohdan tarjota ja kehittää viraston palveluita muuttuvassa maailmassa”, toteaa von Zansen.

Saavutettavuuskirjasto Celia on valtion erikoiskirjasto, joka tukee yhdenvertaisuutta lukemisessa ja oppimisessa.

Celia tuottaa ja välittää ääni- ja pistekirjoja sekä muita erikoisvalmisteisia kirjoja ja oppimateriaaleja. Asiakkaaksi voivat liittyä kaikki, joille tavallisen kirjan lukeminen on vaikeaa lukivaikeuden, sairauden, vamman tai vastaavan syyn vuoksi.

Celia tekee yhteistyötä kirjastojen, koulujen ja kustantajien kanssa sekä tarjoaa kirjastopalvelujen lisäksi neuvontaa saavutettavaan julkaisemiseen.