Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 16.09.2022

Saara Aalto tekee Enkeleitä -joulukiertueen

Tänä vuonna julkaistulla This World -singlellään yhteistyötä Pelastakaa Lapset -järjestön kanssa tehnyt Saara Aalto lähtee Enkeleitä-joulukiertueelle jouluknoruun alussa. Savonlinnan Tuomiokirkosta käynnistyvä kiertue vierailee seitsemällätoista paikkakunnalla ja päättyy Kalajoen kirkkoon 22. joulukuuta. Jokaisella paikkakunnalla kuullaan Saaran lisäksi myös paikallista lapsikuoroa. Kiertueen lipputuloista osa menee Pelastakaa Lapset ry:n hyväntekeväisyystyöhön.

Kuvassa on Saara Aalto puolivartalokuvassa ja taustalla on valkoista verhoa ja Aallolla valkoinen puku sekä kädet ristikkäin rinnan päällä.

Kuva: Saara Aalto (Team No Fear)

 

Saara Aallon taianomainen Enkeleitä –joulukiertue kiertää Suomea joulukuussa 2022. Savonlinnan Tuomiokirkosta 1.joulukuuta käynnistyvällä ja Kalajoen kirkkoon 22. joulukuuta päättyvällä kiertueella kuullaan hienoimpia joululauluja Suomesta ja muualta maailmasta Saaran enkelimäisen äänen ja upeiden muusikoiden tulkitsemana.

Enkeleitä-kiertueella halutaan antaa ääni myös lapsille, ja niinpä jokaisessa konsertissa vierailee paikallinen lapsikuoro, joka yhdessä Saaran kanssa loihtii kuuntelijoille ainutlaatuisen koskettavan konserttielämyksen.

Seitsemällätoista paikkakunnalla vierailevan kiertueen jokaisesta ostetusta lipusta lahjoitetaan 50 senttiä Pelastakaa Lapset ry:lle tukemaan sodista kärsiviä lapsia ympäri maailmaa.

- Olen ennenkin kiertänyt lapsikuorojen kanssa ja näistä konserteista on jäänyt todella hyvät muistot. On ihana tarjota lapsille mahdollisuus osallistua ammattimaisesti järjestettyyn konserttiin. Tiedän miten tärkeä kokemus se on, koska olen itsekin lapsesta asti laulanut kuoroissa. Se, kun näkee lapset silmät loistaen laulamassa ja jännittämässä konserttia, on ihan mahtavaa. Tulee olo, että tehdään jotain merkittävää yhdessä. Toisaalta myös yleisö kokee jotain erilaista ja liikuttavaa. Maailman lasten hätä on ollut meidän kaikkien silmien edessä erityisesti viime vuosina, ja kiertueen jokaisesta ostetusta lipusta menee 50 senttiä Pelastakaa Lapset ry:lle tukemaan sodista ja konflikteista kärsiviä lapsia. Tämänkin takia on merkittävää, että konserteissa on mukana lapsia, Saara Aalto kertoo.

Enkeleitä-kiertueella Saaran ja paikallisten lapsikuorojen lisäksi lavalle nousee kolmihenkinen muusikkoryhmä: kaksi multi-instrumentalistia ja viulisti. Enkeleitä -kiertue jatkaa Saara Aallon tänä vuonna julkaistun This World -singlen kanssa lanseeraamaa hyväntekeväisyyskampanjaa, jossa autetaan sodista ja kriiseistä kärsiviä lapsia ympäri maailmaa.

Saara Aalto Enkeleitä-joulukiertue
1.12. Savonlinnan Tuomiokirkko
2.12 Taulumäen kirkko, Jyväskylä
3.12 Mikkelin Tuomiokirkko
4.12 Joensuun kirkko
5.12 Ristinkirkko, Lahti

7.12 Tampereen Tuomiokirkko
8.12 Marian Kirkko, Hamina
9.12 Kuusankosken kirkko
10.12 Lappeenrannan kirkko
12.12 Hämeenlinnan kirkko
13.12 Hyvinkään kirkko
14.12 Uskelan kirkko, Salo
15.12 Meilahden kirkko, Helsinki

19.12 Lakeuden Risti, Seinäjoki
20.12 Oulun Tuomiokirkko
21.12 Kokkolan kirkko
22.12 Kalajoen kirkko

https://www.saaraaalto.com/enkeleita-joulukiertue/