Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 13.10.2020

Risto Isomäelle elämäntyöpalkinto ja Jouko Aaltoselle ja Seppo Sivoselle palkinto esimerkillisestä tiedonjulkistamisesta

Tieto- ja tieteiskirjailija Risto Isomäelle on myönnetty Tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinto. Jouko Aaltonen ja Seppo Sivonen palkittiin esimerkillisestä tiedonjulkistamisesta kirjassaan "Orjia ja isäntiä – ruotsalais-suomalainen siirtomaaherruus Karibialla".

Tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinto on myönnetty tieto- ja tieteiskirjailija Risto Isomäelle. Palkintoperustelut ovat: "(Palkinto annetaan) erittäin merkittävästä ja pitkäaikaisesta tiedonjulkistamisesta myös taiteen ilmaisukyvyn keinoin maan, meren ja ilmaston tulevaisuuden puolestapuhujana.

 

Kuvassa on vasemmalla on Risto Isomäen kasvokuva, sitten kirjan Sarasvatin hiekkaa ja Jouko Aaltosen sekä Seppo Sivosen kirjan Orjia ja isäntiä kannet.

Kuva: Into Kustannus

 

Isomäki on julkaissut kirjan vuodessa viimeisten 25 vuoden aikana. Hänen teostensa lajikirjo on laaja; teosten joukossa on tieteiskirjallisuutta, romaaneja, esseitä, pamfletteja, oppaita ja tietoa esittelevää tietokirjallisuutta. Isomäelle tyypillisesti lajityypit kohtaavat ja risteävät myös jokaisen teoksen sisällä.

Isomäen toiminnan ja tuotannon kantavana teemana on ympäristön tuhoutuminen ja ilmastonmuutos. Hän yhdistää teoksissaan tutkimustietoa science fictionille tyypillisiin mielikuvituksellisiin juonenkulkuihin. Kirjat tarjoilevat lukijoille elämysten ja jännityksen ohella tietoa elämisen edellytyksistä: meristä, puista, jäätiköistä ja eläimistä.

Isomäki liikkuu sujuvasti eri maanosissa, eri aikakausissa ja näiden lisäksi myös todellisuuden ja fiktiivisten maailmojen välillä."

Risto Isomäen viimeisin romaani Vedenpaisumuksen lapset ilmestyi syyskuussa 2020. Teos on itsenäinen jatko-osa vuonna 2005 ilmestyneelle Finlandia-ehdokkaaksikin yltäneelle Sarasvatin hiekkaa -menestysromaanille.

Palkinto esimerkillisestä tiedonjulkistamisesta puolestaan on myönnetty dokumenttielokuvaohjaaja, tuottaja ja tutkija Jouko Aaltoselle ja yleisen historian dosentti Seppo Sivoselle teoksesta Orjia ja isäntiä — ruotsalais-suomalainen siirtomaaherruus Karibialla.

"Jouko Aaltosen ja Seppo Sivosen teos Orjia ja isäntiä kuvaa pientä Saint-Barthélemyn saarta Karibialla 1700- ja 1800-lukujen taitteessa. Tuo Ruotsin pieni siirtomaa on etenkin Suomessa vähän tunnettu asia. Vielä vähemmän on tunnettua, että ruotsalaiset ja myös monet suomalaiset osallistuivat orjakauppaan.

Teos Orjia ja isäntiä kuvaa elämää siirtomaasaarella elävästi ja mukaansa tempaavasti. Teoksen tietoaines on vankasti dokumentoitua.

Kirjassaan Aaltonen ja Sivonen muistuttavat, ettei orjuus ole tänä päivänäkään kadonnut historian hämärään. Arviolta 40 miljoonaa ihmistä työskentelee tehtaissa, kutomoissa, ompelimoissa tai seksityöntekijöinä edelleen orjuuden kaltaisessa asemassa. Me korkean elintason maissa elävät pidämme etuoikeutenamme nauttia orjatyövoimalla tuotetuista edullisista hyödykkeistä, aivan kuten maanmiehemme kaksisataa vuotta sitten."

Orjia ja isäntiä oli myös Kanava-palkintoehdokkaana vuonna 2019.

Palkitsemisperustelut voi lukea kokonaisuudessaan osoitteesta: https://tjnk.fi/fi/ajankohtaista/tiedonjulkistamisen-valtionpalkinnot-jaettiin-elamantyopalkinto-tietokirjailija-risto