Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 02.02.2026

Riko Saatsille ensimmäinen Karelia-kirjallisuuspalkinto

Lieksasta kotoisin olevan Riko Saatsin suistamolaisesta evakkoperheestä kertova romaani Yönistujat (Gummerus) saa nyt ensimmäistä kertaa jaettavan Karelia-kirjallisuuspalkinnon. Kirjailijan oman suvun kohtaloista ammentava romaani tekee näkyväksi uhanalaisen karjalan kielen ja kulttuurin, jolle ei ollut tilaa 1950-luvun Suomessa. Karelia-palkinnon, 20 000 euroa, myöntää Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö.

 

Kuvassa on Riku Saatsi puolivartalokuvassa ja hänellä on musta paita päällään. Tausta on harmahtava.

Kuva: Liisa Volanen

 

Karelia-palkinnon voittajan valitsi kuuden ehdokaskirjan joukosta Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja Reetta Meriläinen. Hän perustelee valintaa seuraavasti: 

“Karelia-palkinnon voittajateos imaisee lukijansa seuraamaan yhden perheen elämää ja sen yhden jäsenen elämän väistämätöntä päättymistä. Meille tarjotaan kuvaus yhden uskonnon suhtautumisesta vainajaan, kuoleman riiteistä ja niiden törmäyksestä erilaiseen. Tässä ajassa, kun kuolema ja vainajat yritetään piilottaa olemattomiin, tarvitaan kurkistus kuoleman olemassaoloon. Kirjan kieli − tai oikeammin kielet − on vahvaa, tiiviiksi keskitettyä mutta samalla runollista, herkkää, vivahteikkaasti kuvailevaa. 

Kirja kertoo tietystä perheestä tiettynä aikana, mutta samalla se kertoo yleismaailmallista tarinaa pakolaisuuden, vierauden ja erilaisuuden kokemuksesta sekä ihmisten kyvystä tai halusta sopeutua toisenlaiseen kieleen, toisenlaiseen elämäntapaan. Se kertoo myös vieraita vastaanottavan väestön suhtautumisesta tulijoihin: torjunnasta, kiusanteosta ja suoranaisesta julmuudesta, mutta myös ajan mittaan lisääntyvästä ymmärryksestä. Kirja on hyvin ajankohtainen ja samalla ajaton.” 

Riko Saatsi on Lieksasta kotoisin oleva kirjailija ja ohjaaja. Hänen esikoisteoksensa, novellikokoelma Hyviä aikomuksia ilmestyi 2021. Vuonna 2025 ilmestynyt Yönistujat oli myös Finlandia-palkinnon ehdokkaana. 

https://gummerus.fi/