Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 04.12.2025

Riina Tanskasen Tympeät tytöt – Luokkakipuja voitti Tulenkantaja-palkinnon

”Teos onnistuu avaamaan luokkaerojen, työelämän paineiden ja arjen rakenteellisen epätasa-arvon kysymyksiä tavalla, joka on sekä vahvasti paikallinen että kiinnittyy luontevasti osaksi laajempia, kansainvälisiä kehityskulkuja,"  päätuomari Iida Turpeinen perusteli valintaa.

 

Kuvassa on piirrettynä kolmen tytön puolivartalokuvat ja heillä on tympeät ilmeet.  Heillä on vaaleat ja pinkit vaatteet. Heidän ympärillään on valkoista rypytettyä sydäntä. Tausta on pinkkiä.

Osa kirjan kannesta. Kuva: Into Kustannus

 

Suomalaisen kirjallisuuden vientiä ulkomaille edistävä Aamulehden Tulenkantaja-palkinto myönnettiin Riina Tanskaselle Tampereen Kirjafestareilla sunnuntaina 30. marraskuuta. Voittajan valitsi viiden finalistin joukosta kirjailija Iida Turpeinen.

Turpeinen toteaa, että Tanskasen voittajateos on harvinaisen vaikuttava yhdistelmä yhteiskunnallista terävyyttä ja taiteellista omaperäisyyttä. Teoksella on hänen mielestään erityisen suuri potentiaali tavoittaa nuoret ja nuoret aikuiset yleisöt, siis lukijat, jotka tällä hetkellä etsivät aktiivisesti eriarvoisuutta, identiteettiä ja sukupuolen politiikkaa käsitteleviä teoksia.

 

Kuvassa on Riina Tanskanen makaavassa asennossa pöydän päällä valkoisessa villapuserossa. Taustalla on tumma kirjahylly.

Riina Tanskanen. Kuva: Veera Niskanen

 

”Teos onnistuu avaamaan luokkaerojen, työelämän paineiden ja arjen rakenteellisen epätasa-arvon kysymyksiä tavalla, joka on sekä vahvasti paikallinen että kiinnittyy luontevasti osaksi laajempia, kansainvälisiä kehityskulkuja. Tympeät tytöt – Luokkakipuja ei ainoastaan kuvita luokkakokemusta, vaan liittää sen osaksi laajempaa kulttuurista ja yhteiskunnallista keskustelua tarkkanäköisellä, koskettavalla ja viihdyttävällä tavalla, jolla on suuri potentiaali resonoida yli kieli- ja kulttuurirajojen.” – Iida Turpeinen

Riina Tanskanen (s. 1998) on imatralais-tamperelainen sarjakuvapiirtäjä, kuvataiteilija, kirjailija ja yhteiskuntakriitikko. Hän on saanut tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon yhteiskunnallisen keskustelun avaamisesta ja tiedonvälityksestä sarjakuvan keinoin.

Tanskanen esiintyy seuraavaksi Oodin Kirjajuhlilla Helsingissä 5. joulukuuta. Tampereella Työväenmuseo Werstaalla on parhaillaan Tympeät tytöt – Luokkakipuja -teoksen originaalipiirroksia esittelevä, kävijäennätyksiä rikkonut näyttely, ja Imatran teatterissa puolestaan pyörii sarjakuvan teatteriversio.

https://www.aamulehti.fi/kirjat/art-2000011647866.html