Hyppää pääsisältöön
Super Admin / 14.08.2026

Red Nose Companyn Ihmeellinen maalari yhteistuotantona kantaesityksenä Lahden kaupunginteatteriin

Teatteritaiteilija Timo Ruuskanen luki Kaarina Helakisan Ihmeellinen maalari -satua jo vuosia sitten omille lapsilleen iltasaduksi ja halusi välittömästi tehdä siitä myös teatteriesityksen. Satu kertoo ystävyyden etsimisestä ja yhteistyön tärkeydestä. Ruuskanen kokee, että tarina muistuttaa meitä siitä, että onni löytyy usein läheltä tavallisista asioista ja kanssaihmisistä.

 

Kuvassa on sinisessä meressä seisomassa klovni, joka pitää vasemmassa kädessään nukkea, jolla on puna-valkoinen raitainen pusero ja mustat housut ja kädet. Vasemmassa kädessään hän pitää maalisutia. Tausta on vaaleapilvistä sinistä taivasta.

"Koetan virittää itseni kuuntelemaan tarkasti pienten lasten maailmaa", Timo Ruuskanen kertoo. "Samaan aikaan nukkien avulla on mahdollista tuoda esityksiin symbolisia ja vertauskuvallisia tasoja, jotka puhuttelevat aikuiskatsojia." Kuva: Tiina Hauta-aho 

 

Tarinassa Maalari-Sutinen etsii paikkaansa maailmassa. Hän uskoo, että tulisi onnelliseksi, jos pääsisi hallitsijaksi. "Helakisan kieli on hienoa, ja sadun sanoma on kirkas ja viisas. Tuntuu, että individualismi ja omien tarpeiden korostaminen hallitsee elämää kaikkialla. Esitys näyttää lempeästi vallasta huumaantuvien hallitsijoiden naurettavuuden”, Ruuskanen kertoo. 

Ihmeellinen maalari -esityksessä yhdistyy Timo Ruuskasen yli kahdenkymmenen vuoden kokemus nukketeatterista ja palkittu ura teatteriklovnerian parissa.

 “Tämä on itselleni uusi, kahden rakastamani taidelajin yhdistelmä. Olen myös tosi innoissani musiikkimaailmoista, joita luon esityksen aikana loopperin ja erilaisten instrumenttien avulla." Ruuskanen kokee, että nuket tuovat teatteriin leikkiä ja runollisuutta. “Me tiedämme että nukke tai klovni ’ei ole totta’, ja juuri se vapauttaa meidän uskomaan esitykseen. Sekä nukketeatteri että teatteriklovneria pitävät sisällään ajatuksen siitä, että koskettavia ja tärkeitä asioita voidaan käsitellä yllättävillä tavoilla. Molemmat taiteenlajit ovat usein myös hauskoja ja mielikuvituksellisia."
 
Esitys tuotetaan Red Nose Companyn ja Lahden kaupunginteatterin yhteistuotantona, ja myös se innostaa Ruuskasta. “Lahden kaupunginteatterissa on hieno tekemisen meininki ja taiteellinen kunnianhimo.”  Esityksen Helsingin ensi-ilta nähdään Annantalossa joulukuussa 2026. Vuonna 2027 Ihmeellinen maalari pääsee osaksi Helsingin kaupungin Kulttuurilapset -toimintaa. Esitys jatkaa kiertueella Red Nose Companyn ohjelmistossa. 

Kantaesitys 16.9.2026 Studionäyttämö, Lahden kaupunginteatteri

Teksti Kaarina Helakisa, Timo Ruuskanen
Ohjaus, esityskonsepti ja esiintyjä Timo Ruuskanen
Lavastus, puvut, nuket, videosuunnittelu, valokuva Tiina Hauta-aho
Äänisuunnittelu ja musiikki Jukka Vierimaa, Timo Ruuskanen
Valosuunnittelu Jere Kolehmainen

Yhteistuotanto Red Nose Company ja Lahden kaupunginteatteri

https://rednose.fi/