Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 24.10.2019

Rakkaudesta kirjaan -palkinto Helsinki Litin tekijöille

Helsingin Kirjamessuilla jaettavan Rakkaudesta kirjaan -palkinnon sai tänä vuonna Helsinki Lit -kirjallisuusfestivaalin tuottaja Heidi Backström ja ohjelmajohtaja Philip Teir. Palkinto jaetaan vuosittain Helsingin Kirjamessuilla tunnustuksena lukemisharrastuksen hyväksi tehdystä työstä.

Kuvassa on Rakkaudesta kirjaan tunnustuspalkinnon tunnuskuva musta-valkoisena.  Kuvaa on kirjaa halaava pyöryä otus.

Kuva: Helsingin Kirjamessut

 

Helsinki Lit on kirjallisuustapahtuma, jota Helsingin kirjallisuusfestivaali ry on järjestänyt vuosittain Savoy-teatterissa yhteistyössä kustantamojen kanssa. Helsinki Lit  esittelee laajasti käännöskirjallisuutta ja tarjoaa kuulijoille laadukkaita ja pitkiä kirjallisuuskeskusteluja, joissa kansainväliset kirjailijavieraat keskustelevat myös suomalaisten kirjailijoiden kanssa.

Helsinki Litin tuottaja Heidi Backström ja ohjelmajohtaja Philip Teir osoittivat ihailtavaa rohkeutta järjestäessään viisi vuotta sitten ensimmäistä kertaa kansainvälisen kirjallisuusfestivaalin Suomessa. Tapahtuma onnistui heti ensimmäisellä kerralla, lunasti paikkansa lukijoiden sydämissä ja paikkasi aukon Suomen kirjallisuuskentässä. Kansainvälinen kirjallisuusfestivaali on instituutio, jonka merkitys käännöskirjallisuuden kannalta on kiistaton.

Helsinki Lit on kansainvälisesti kilpailukykyinen festivaali, joka on heti alusta alkaen luontevasti ja kirkkaasti noussut muissa maissa järjestettävien vastaavien tapahtumien rinnalle. Tapahtuman tekijät onnistuivat luomaan tapahtumalle hyvän konseptin ja maineen. Hyvät järjestelyt, laadukas ohjelma ja täydet katsomot tekevät tapahtumasta kiinnostavan paikan niin kansainvälisille kirjailijavieraille kuin kirjallisuuden ystävillekin. Tapahtuman maineen merkitystä ei voi korostaa liikaa. Kansainväliset vieraat suosittelevat tapahtumaa toisille ja kansainväliset kustantajat ihastuvat Helsinkiin. Helsinki Lit nostaa myös Suomen kirjallista mainetta ja lisää Helsingin kiinnostavuutta matkailukohteena.

Palkinto jaettiin Helsingin Kirjamessuilla torstaina 24.10. Palkinto jaettiin nyt 19. kerran.  Tunnustuksen lisäksi palkittu saa Suomen Messusäätiön myöntämän 5000 euron rahapalkinnon. Voittajan valitsi raati, jonka puheenjohtajana toimi Suomen Kustannusyhdistyksen puheenjohtaja Pasi Vainio. Raatiin kuuluivat toimittajat Suvi Ahola, Annika Hällsten ja Sanna Nikula, kirjailijat Sofi Oksanen ja Jari Tervo, toiminnanjohtaja Jukka-Pekka Pietiäinen ja viestintäpäällikkö Reetta Ravi.

Rakkaudesta kirjaan -tunnustuspalkinnon ovat aikaisemmin saaneet:
Vuonna 2018: kirjastopedagogi Riikka UtriainenVuonna 2017: kirjallisuustoimittaja Seppo Puttonen
Vuonna 2016: Kouluneuvos, kirjailija Kirsti Mäkinen
Vuonna 2015: Lastenkirjainstituutti
Vuonna 2014: kääntäjä Heikki Kaukoranta
Vuonna 2013: Lukukoira Börje
Vuonna 2012: Parnasso-lehden päätoimittaja Jarmo Papinniemi
Vuonna 2011: kirjallisuusbloggarit: Jessica Andersin, Salla Brunou, Penjami Lehto, Hanna Matilainen ja Hanna Pudas
Vuonna 2010: Tähtivaeltaja-lehden päätoimittaja Toni Jerrman
Vuonna 2009: antikvaarisen kirjakaupan K. Ervastin perustaja Kaarle Ervasti
Vuonna 2008: hämeenlinnalainen äidinkielen lehtori Hilja Mörsäri
Vuonna 2007: kuopiolainen kriitikko ja freelance-toimittaja Ritva Kolehmainen
Vuonna 2006: toimittaja ja kriitikko Ismo Loivamaa
Vuonna 2005: Voipaalan taidekeskuksen johtaja Maria Laukka
Vuonna 2004: kirjastonhoitaja Emmi Martin
Vuonna 2003: lasten ja nuorten valtakunnallinen Netlibris-kirjallisuuspiirien verkosto
Vuonna 2002: kirkkonummelainen kirjailija, sanataideohjaaja ja kirjastoaktiivi Arja Puikkonen
Vuonna 2001: Putulan kyläkirjasto

Suomen Messusäätiö jakaa vuosittain 400 000 eurolla apurahoja, palkintoja ja stipendejä suomalaisen elinkeinoelämän edistämiseen. Tunnetuin Suomen Messusäätiön jakama palkinto on Kaj Franck -muotoilupalkinto. Rakkaudesta kirjaan -tunnustuspalkinnon lisäksi Messusäätiö jakaa kirjamessujen yhteydessä Minna Canth -palkinnon ja tukee Vuoden kauneimmat kirjat -palkintoa.