Hyppää pääsisältöön
Super Admin / 14.08.2026

Raju kuvaus lääkintämiehen arjesta jatkosodan etulinjassa

Reino Hännisen jatkosodan aikana pitämässä sotapäiväkirjassa kuvataan varusmiespalvelusta, sotaa ja kotiuttamista ratsuväen lääkintämiehen silmin. Harri Hänninen on viimeistellyt isänsä sotapäiväkirjoihin perustuvan kirjan.

 

Kuvassa on metsikössä vasemmalla jalan sitomistilanne ja siinä vasemmalla on mies istumassa maassa ja pitää maassa olevan sotilaan sidotun jalan polvesta kiinni. Oikealla toisella puolella on sotilaspuvussa oleva mies tekemässä sidontaa. Kuva on osa kirjan kannesta.

Osa kirjan kannesta. Kuva: Otava

 

Ratsuväen riveissä taistellut Reino Hänninen (1920–1982) kuvaa päiväkirjoissaan jatkosodan etulinjaa koko karmeudessaan. Monen ratsuväen miehen kohtalona oli kaatua, haavoittua tai kadota. Hämeen ratsurykmentin ensimmäisestä eskadroonasta sotaan lähti 247 miestä, joista alle puolet palasi kotiin vahingoittumattomina.
 
Lääkintäaliupseerina Hännisen tehtävänä oli pelastaa haavoittuneita ja taistella toveriensa rinnalla. Hänninen kertoo koskettavasti aseveljien menetyksistä. Lääkintämiehet joutuivat tekemään nopeita päätöksiä tulen keskellä, eikä kaikkia voinut auttaa.
 
Etulinjan lääkintämies seuraa Hännisen matkaa varusmiesajasta Äänisen, Kannaksen, Viipurinlahden ja Ilomantsin armottomiin taisteluihin ja taisteluista kohti rauhaa ja kotiinpaluuta. Päiväkirja kuvaa sodan raakuuden ohella rintamalla koettuja inhimillisiä hetkiä.
  
Reino Hännisen poika Harri Hänninen on viimeistellyt isänsä sotapäiväkirjoihin perustuvan kirjan.

Etulinjan lääkintämies ilmestyy painettuna sekä e- ja äänikirjana. 

https://otava.fi/etusivu/