Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 01.11.2022

Pyhäinpäivän syvällisiä tunnelmia ja säveliä Kaakon Kamarimusiikin Syyssoitossa - lauantain konsertti Ukrainan tukemiseen

Kaakon Kamarimusiikin kolmas Syyssoitto soi viikonloppuna Klamilassa ja Haminassa. ”Tänä vuonna hiljennymme pyhäinpäivänä vakavien tuntojen äärelle. Perjantain konsertissa Schubertin Winterreise – Talvinen matka vie olemassaolon ja kuoleman teemojen äärelle. Lauantain konsertin omistamme Ukrainalle ja siellä edelleen jatkuvan sodan kärsimykselle ja uhreille”, tiivistää festivaalin taiteellinen johtaja Jukka Merjanen.

Kuvassa on Justas Stasevskij kasvokuvassa ja taustalla on vihreää lehtipuustoa.

Justas Stasevskij. Kuva: Kaakon Kamarimusiikki

 

Ensimmäistä kertaa Kaakon Kamarimusiikissa mukana oleva pianisti, ukrainalaistaustainen Justas Stasevskij muistuttaa, että pyhäinpäivänä on myös erityinen hetki muistaa kaikkia Ukrainan sodan uhreja:

”Kaikista ukrainalaisten kärsimyksistä ja uhrauksista riippumatta, ukrainalaiset ovat yhdentyneet tämän sodan aikana uskomattomalla tavalla ja he todellakin uskovat, että lopulta tämä sota tullaan voittamaan ja että Ukrainalle koittaa viimein tulevaisuus osana läntistä arvoyhteisöä. He näkevät valon tämän kaiken pimeyden keskellä ja sitä on heille tuonut muun muassa suomalaisten suuri tarve auttaa heitä. Suomalaiset tietävät Ukrainan kohtalon hetket paremmin kuin monen muun maan kansalaiset. Ukrainassa on alkamassa pian uusi ja arvaamaton vaihe talven tullessa ja onkin erityisen tärkeää auttaa heitä nyt. Ei siis suostuta siihen, että tästä sodasta tulisi yksi jatkuva kurja arkipäiväinen uutinen maailmalta, vaan pidetään huoli siitä, että tehdään tälle loppu meidän avullamme.”

Lauantain konsertin lipputulot ohjataan kokonaisuudessaan Ukrainan tukemiseen Stasevskijn ja hänen sisarustensa Dalia Stasevskan ja Lukas Stasevskijn organisoiman keräyksen ja Ukrainalaisten yhdistys Suomessa ry:n kautta.

”Olemme sekä vieneet että lähettäneet avustuskuormia eri alueille; alussa Etelä-Ukrainaan Mykolajevin alueelle ja myöhemmin myös Harkovan ja itä-Ukrainan alueelle. Avustuskuormissa on ollut kaikkea, mitä on milloinkin tarvittu Ukrainassa eniten, lääkkeitä, makuupusseja, lämpimiä vaatteita, sidostarvikkeita ym. Nämä on ensimmäistä kertaa lukuunottamatta viety Ukrainaan autoilla, jotka on sitten avustuskuorman lisäksi lahjoitettu Ukrainaan. Saamme tietoa akuuteista tarpeista suoraan Ukrainasta ja usein myös suoraan rintaman läheisyydestä. Tavoitteenamme on ollut päivittää tietoja avustuskuljetuksistamme mahdollisimman paljon, jotta ihmiset pystyisivät olemaan todellakin avustuskuormien kaikissa vaiheissa mukana. Toimintaamme voi seurata facebook-sivulta "Humanitaarinen apu Ukrainaan" https://www.facebook.com/humanitaarinenapuukrainaan ja ennen joulua on tarkoitus aloittaa taas seuraavan avustuskuorman kokoaminen”, kertoo Justas Stasevskij.

 

Kuvassa ovat Jukka Merjanen viulussa ja Tuomas Ylinen sellossa etualalla Virolahden kirkon alttarilla sekä takana Liisa Malmivaara flyygelissä.

Syyssoitto Virolahden kirkossa 2021.  Jukka Merjanen (viulu) ja Tuomas Ylinen (sello) etualalla ja Liisa Malmivaara (piano) takana. Kuva: Kaakon Kamarimusiikki

 
Talvinen matka – liedmusiikin kulmakivi

Perjantaina 4.11. Klamilan kirkossa kuultava Franz Schubertin Winterreise – Talvinen matka, on yksi lied-teosten ehdoton kulmakivi. Se on Wilhelm Müllerin runoihin sävelletty upea 24 laulun kokonaisuus, joka on kiehtonut laulajia ja pianisteja sekä kuulijoita jo lähes 200 vuoden ajan.

Se kertoo morsiamensa jättävästä miehestä, joka talven hyytävään viimaan paetessaan ajautuu kohtaamaan ongelmiaan ja kipupisteitään, porautuen yhä syvemmälle olemassaolon ja ihmisenä elämisen suuriin kysymyksiin ja merkityksiin. Teoksen esittäminen sopii erityisen hyvin pyhäinpäivän läheisyyteen, sillä siinä käsitellään myös kuoleman teemoja. Laulujen joukosta löytyy hyvinkin tuttuja melodioita, joita pitkään lied-duona yhteistyötä tehneet taiteilijat bassobaritoni Erik Rousi ja pianisti Justas Stasevskij tulkitsevat taiturillisesti.

Pro Ukraina – säveltäjämestareita ja ukrainalaisia uusia tuttavuuksia

Pyhäinpäivän, lauantain 5.11. klo 17 Simeon-salin konsertissa saadaan kuulla tuttujen säveltäjämestareiden Sibeliuksen ja Brahmsin teoksia heidän nuoruusvuosiltaan. Sibelius sävelsi Loviisa-trion ollessaan 23-vuotias ja Brahms oli vieläkin nuorempi hänen säveltäessään ensimmäisen pianotrionsa vain 20-vuotiaana. Brahms oli tosin tunnettu suuresta itsekriittisyydestään ja hän tekikin ensitriostaan yli 30 vuotta myöhemmin korjatun version, joka kuullaan trion Jukka Merjanen, Samuli Peltonen ja Justas Stasevskij esittämänä.

Lisäksi konsertissa kuullaan vielä kaksi ukrainalaista helmeä - "Ukrainan Sibeliuksen" eli Mykola Lysenkon Elegia sellolle ja pianolle sekä Myroslav Skorykin iki-ihana Melodia viululle ja pianolle. Myroslav Skoryk (1938-2020) karkotettiin perheensä kanssa Siperiaan hänen ollessaan 9-vuotias. Elegia on yksi hänen soitetuimmista sävellyksistään ja se on noussut Ukrainan sodan aikana ukrainalaisille erityisen tärkeäksi.
 
Ohjelma

Perjantai 4.11. klo 19, Talvinen matka – Winterreise
Klamilan kirkko, Museotie 1903, 49860 Klamila
Franz Schubert: Winterreise
Erik Rousi, bassobaritoni, Justas Stasevskij, piano

Konserttimatka Kotkasta ja Haminasta Klamilaan / Liikenne Vuorela Oy

Lauantai 5.11. klo 17, Pro Ukraina
Simeon-sali, Pikkuympyräkatu 34, 49400 Hamina
Jean Sibelius: Pianotrio C-duuri ”Loviisa”
Myroslav Skoryk: Melody a-molli viululle ja pianolle
Mykola Lysenko: Sorrow (Elegia) sellolle ja pianolle
- Väliaika-
Johannes Brahms: Pianotrio nro 1, op. 8

https://www.kaakkofestival.fi/