Uusi teos osoittaa, että menestyäkseen valtionpäämies tarvitsee älyä, nopeutta ja edustavuutta. Mutta myös oveluutta, salakavaluutta ja totuuden muuntelua.
Viime aikoina johtajuudesta on puhuttu enemmän kuin koskaan ennen. Kun kaikki menee hyvin, johtajiin ei juuri kiinnitetä huomiota, mutta kun ongelmia syntyy, katse kääntyy väistämättä ylöspäin. Nokia on tästä surullinen esimerkki.
Kuvassa kirjan tekijöitä vasemmalta oikealle: Pekka Visuri, Tytti Isohookana-Asunmaa, Martti Häikiö, Seppo Tiihonen, Erkki Vasara, Unto Hämäläinen, Marita Pohls, Juha Korppi-Tommola ja Mikko Majander.
Kuva: Raimo Granberg
Millaiset arvosanat maan korkein johto saa? Presidentti johtaa. Suomalaisen valtiojohtamisen pitkä historia (Siltala) on maan parhaiden asiantuntijoiden luoma kattava tietopaketti, joka tarkastelee, miten 12 valtionpäämiestämme ovat kyenneet kansakuntaamme luotsaamaan niin kapinan, sodan kuin rauhankin aikana.
– Teos on Risto Ryti -seuran 10. julkaisu ja tarkoitettu juhlistamaan seuran 20-vuotista toimintaa. Lukija on kuljettajan paikalla, vaikka teokseen sisältyykin Seppo Tiihosen kattava yhteenveto. Hän on myös laatinut teokseen laajan katsauksen valtiolliseen johtamiseen maamme historian eri vaiheissa, kertoi Risto Ryti -seuran puheenjohtaja Juha Korppi-Tommola teoksen julkistamistilaisuudessa Siltala-kustantamossa.
– Presidenttiemme joukkoon mahtuu niin verkostoitujia ja organisaattoreita kuin ”yksinäisiä sheriffejä”, niin kansanomaisia kuin ”ylhäisiäkin” persoonallisuuksia. Luonteeltaan pidättyvät noudattivat tehtävänsä muotoja, toiset toimivat karismansa varassa. Tämä näkyy 13 kirjoittajan teksteissä, valotti Aleksi Siltala. Ja totesi amerikkalaista tutkimusta lainaten valtionpäämieheltä vaadittavan paitsi älyä myös oveluutta.
Presidenttiemme johtamistavat ovat poikenneet toisistaan huomattavasti. Syitä tähän on monia. Olosuhteet – sodat, YYA-Suomen siirtyminen EU-Suomeen, presidentin valtaoikeuksien kavennus – ja ympärillä olevat tahot luonnollisesti ovat vaikuttaneet johtajuuteen. Mutta myös presidenttiemme persoonallisuuden ja taustan merkitys on kirjoituksissa paikoin herkullisesti huomioitu. Loppujen lopuksi presidenttikin on vain ihminen. Entä saavuttivatko valtionpäämiehemme tavoitteensa?
Seppo Tiihosen mielestä kysymykseen on vaikea vastata, koska kaikilla presidenteillä ei edes ollut tavoitteita, he joutuivat virkaan, eivät pyrkineet siihen. Silti he onnistuivat tehtävässään. Kaiken kaikkiaan presidentit saavat kirjassa hyväksyttävän arvosanan, Relanderia lukuun ottamatta.
Tämän kaltaista tutkimusta Suomessa kaivataan. Nykyhetkeä on vaikea ymmärtää ilman tietoa, miten siihen on päädytty. Toisaalta historian tulkinnat ovat sidoksissa nykyhetkeen, joka on jatkuvassa muutoksen tilassa. Presidentti johtaa on hieno päänavaus kiehtovaan vuoropuheluun menneen ja nykyisen välillä.
Seppo Tiihonen, Marita Pohls ja Juha Korppi-Tommola (toim.): Presidentti johtaa. Suomalaisen valtiojohtamisen pitkä historia (Risto Ryti -seura / Siltala).
