Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 12.01.2023

Pop-musiikin ykkösnimi BEHM julkaisee toisen singlen kakkosalbumiltaan - albumi syksyllä

Kuvassa on BEHMin puolivartalokuva ja hänellä on avokaulainen röyhelöinen kaula-aukko mustassa asussaan.  Kuva on musta-valkoinen.

Kuva: Tero Ahonen

 

”Sata vuotta on tekoprosessinsa pituuden puolesta lähes nimensä veroinen. Se on vuodelta 2017 ja on sieltä asti vain odottanut oikeaa ajankohtaa. Se kertoo hetkestä, jolloin tiedostaa oman kuolevaisuutensa, mutta maailmassa on joku, jota kohtaan tuntee niin ehdotonta rakkautta, ettei kestä ajatusta, jossa tämä jäisi yksin. Siitä syntyy halu uskoa siihen, ettei sata vuotta ole mitään ja on mahdollista pysyä toisen vierellä, vaikka itse olisikin jo tähtenä taivaalla”, BEHM avaa koskettavan kappaleen tarinaa.

Albumilta on julkaistu viime vuonna yksi aikaisempi single Ethän tarkoittanut sitä, joka on striimannut platinaa ja se on soinut laajalti lukuisilla radiosoittolistoilla. BEHM palkittiin viime vuoden Emma Gaalassa toista kertaa putkeen Vuoden myydyimmän albumin Emmalla, mikä on ennennäkemätön saavutus. Kukaan ei ole aiemmin voittanut kyseistä palkintoa samalla albumilla kahtena vuotena peräkkäin. BEHMin vuonna 2020 julkaistu Draaman kaari viehättää -debyyttialbumi on rikkonut tämän lisäksi myös lukuisia muita ennätyksiä: albumi toi BEHMille ensimmäisenä vuonna 7 Emmaa, mikä on historiallinen määrä debytoivalle artistille. Lisäksi Draaman kaari viehättää on kaikkien aikojen eniten listaykkösviikkoja kerryttänyt kotimainen albumi.

Ilmiömäiseen suosioon nyt jo viisinkertaista platinaa myyneellä ja sata miljoonaa striimanneella debyyttialbumillaan noussut BEHM lähtee ensi keväänä uransa ensimmäiselle konserttisalikiertueelle. Spesiaalilla kiertueella vaikuttavaa tulkitsijaa säestävät muusikko ja säveltäjä Leri Leskinen yhdessä jousikvartetti Triosis+:n kanssa. Piano- ja jousisäestyksillä konseptoidulla Teatraaliset vivahteet -kiertueella tullaan kuulemaan BEHMin menestysalbumin lisäksi myös toistaiseksi julkaisemattomia kappaleita tulevalta kakkosalbumilta.

Laajan kiertueen keikkapaikat ja päivämäärät:

BEHM – Teatraaliset vivahteet
La 11.03. Lahti, Sibeliustalo (loppuunvarattu)
Pe 17.03. Hyvinkää, Hyvinkääsali (loppuunvarattu)
La 18.03. Turku, Logomo
Su 19.03. Pori, Promenadikeskus
To 23.03. Jyväskylä, Paviljonki
Pe 24.03. Kuopio, Musiikkikeskus  
La 25.03. Hämeenlinna, Verkatehdas
To 30.03. Espoo, Tapiolasali
La 01.04. Mikkeli, Mikaeli
To 06.04. Helsinki, Kulttuuritalo
Pe 07.04. Tampere, Tampere-talo
La 08.04. Oulu, Madetojan sali