Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 06.04.2023

Poikkitaiteellinen suurteos superNOVA huipentaa Meeting Point Espoo -hankkeen Espoon Kaupunginteatterissa toukokuussa

superNOVA on mukaansatempaava teatteria, sirkusta, tanssia ja musiikkia yhdistelevä esitys, joka käsittelee tulevaisuuden epävarmuutta nuoren ihmisen näkökulmasta. Teos huipentaa kaksivuotisen Meeting Point Espoo -hankkeen, jossa ammattilaistaiteilijat mentoroivat taideoppilaita yhteistyössä oppilaitosten kanssa.

 

Kuvassa on valkoisen pesukoneen ympärillä vieressä polvistuneena punaisessa verkkarissa nuori nainen ja takana seisoo toinen nuori nainen.  Edessä seisoo nuori mies, jolla on farkut ja valkoinen t-paita. Tausta on tumma.

Kuva: Espoon Kaupunginteatteri

 

"Projektin ytimessä on ajatus, että hankkeeseen osallistuneille nuorille annetaan puheenvuoro ja mahdollisuus ilmaista itseään eri taiteenalojen kautta. Esityksessä nuorten näkökulmat ja ajatukset pääsevät esille. Lopputuloksen uskon olevan spektaakkeli jo siitäkin syystä, kuinka monet esiintyjät ja taiteenalat näyttämöllä kohtaavat", kertoo nuoren polven nouseva ohjaaja David Sandqvist.  

Lavalla nähdään yli nelikymmenhenkinen ensemble, joka koostuu teatterin, sirkuksen, tanssin ja musiikin harrastajista. Teoksen tarina alkaa, kun ysiluokkalainen Nova rakentaa itselleen aikakoneen päästäkseen pois tylsältä tuntuvasta elämästään ja lähtee seikkailulle, jolla vastaan tulee niin kyborgeja, merenneitoja kuin satukeijujakin.  

“Supernova kertoo ystävyyden tärkeydestä ja siitä että kukaan ei ole yksin, vaikka kuinka vaikeaksi elämä käy. Tarina seuraa kolmea nuorta, jotka matkustavat aikakoneella historiassa ja siinä tapahtuu pari pikku vahinkoa, jotka johtavat suurempiin ongelmiin,” kuvailee 15-vuotias teatteriharrastaja, teoksessa näyttelevä Veera Hämäläinen.

Näyttämöteoksen suunnitteluun ja toteutukseen on osallistunut lähes sata espoolaista taiteen perusoppilasta ja peruskoululaista. Mittakaavassaan ainutlaatuinen hanke on kytketty taiteen perusopetukseen. Monitaiteellisuuden kautta nuorille on luotu toteuttaa itseään monipuolisesti, sekä saada käsitys erilaisista taiteenaloista ja tavoista työskennellä.

Teoksen luomisessa oppilaita ovat tukeneet oppilaitosten opettajat sekä ryhmä taiteilijoita: koreografi Sara Gurevitsch, sirkustaiteilija Taruelma Heikkinen, valosuunnittelija Tuomas Honkanen, säveltäjä-sellisti Aino Juutilainen, dramaturgi Michelle Siriya Orenius, ohjaaja David Sandqvist, lavastaja ja puvustussuunnittelija Anna Raatikainen sekä äänisuunnittelija Tony Sikström.  

Kantaesitys 10. toukokuuta Espoon Kaupunginteatterin Revontulihallissa.

Työryhmä

Teoksen valmistamiseen, toteutukseen ja esittämiseen osallistuu oppilaita kahdeksasta oppilaitoksesta:
Espoon musiikkiopiston pop/jazzlinja Ebeli
Espoon musiikkiopisto
Espoon sirkus- ja teatterikoulu Esko
Espoon Tanssiopisto
Musiikkiopisto Avonia
Musiikkiopisto Juvenalia
Musikinstitutet Kungsvägen
Tiistilän koulu

Esityksen kaikki osa-alueet ovat valmistuneet oppilaiden ja taiteilijoiden yhteistyönä. Nuorten taiteellista työskentelyä ovat ohjanneet ja mentoroineet:

Käsikirjoitus Michelle Siriya Orenius
Ohjaus David Sandqvist
Sirkuskoreografia Taruelma Heikkinen
Koreografia Sara Gurevitsch
Sävellys Aino Juutilainen
Valosuunnittelu Tuomas Honkanen
Äänisuunnittelu Tony Sikström
Lavastus ja pukusuunnittelu Työryhmä
Valokuvat Darina Rodionova
Tukijat: Espoon kulttuurilautakunta, Espoon seudun kulttuurisäätiö, Opetushallitus, Svenska Kulturfonden.