Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 03.08.2022

Pohjoistuulen metsä -näyttely Valokuvataiteen museo K1:ssä kertoo ainutlaatuisista, viimeisistä luonnonmetsistämme

Monilla meistä ei ole koskaan ollut mahdollisuutta kulkea metsässä, joka olisi saanut kasvaa omilla ehdoillaan vuosisatojen ajan. Pohjoistuulen metsä -näyttely kertoo siitä, millaisia rikkaita ekosysteemejä pohjoiset havumetsämme parhaimmillaan ovat. Näyttely avaa metsien menneisyyttä ja nykytilaa sekä lajien ja elinympäristöjen uhanalaistumista ja häviämistä.

Kuvassa on metsää, jossa on keskellä kaatunut puu ja taaempana konkelossa oleva lahopuu. Vasemmalla on kuusenoksia.

Keskimmäinen vaara. Kuva: Ritva Kovalainen

 

Viimeisen kymmenen vuoden ajan valokuvaajat Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo ovat kiertäneet Suomen viimeisiä luonnonmetsiä Lapissa ja itärajan tuntumassa. ”Pohjoistuulen metsä” on päätösosa Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon valokuvataiteelliseen tutkimukseen perustuvalle metsätrilogialle, jossa kolmekymmenvuotinen työ metsäaiheiden parissa kiteytyy. Aiemmat teokset ovat suomalaista metsämytologiaa luotaava ”Puiden kansa” (1997) ja metsätalouden varjopuolia kuvaava ”Metsänhoidollisia toimenpiteitä” (2009). ” Vuosien aikana valokuvataiteellisesta työstä on tullut Sepolle ja Kovalaiselle myös luonnonsuojelutyön ja aktivismin väline.

”Suomalaisia vaivaa ylisukupolvinen muistinmenetys: emme enää tiedä miltä metsä voisi näyttää, olemme tottuneet metsään, joka on ihmisen muokkaama, emmekä tunne muuta.” valokuvaaja Ritva Kovalainen sanoo.

Vaikka Suomi tunnetaan metsien maana, on lähes kaikki metsämme talousmetsää, luonnontilaista koskematonta metsää on metsistämme enää vain noin 1%. ”Ilmastonmuutoksen torjunta edellyttäisi vanhojen metsien säästämistä hiilivarastoina ja luontokadon pysäyttäminen metsien laajamittaista suojelua, mutta samanaikaisesti metsäteollisuuden investoinnit edellyttävät hakkuiden määrän kasvattamista” Sanni Seppo toteaa.

“Metsäpuhetta hallitsee talouden kieli, ja se, miten metsät määrittelemme, vaikuttaa siihen, miten ne näemme. Tapamme puhua yleisesti vain metsistä estää meitä näkemästä todellista tilannetta. Sen vuoksi on tarpeen tehdä selkeä ero METSÄN JA METSÄN välillä ja alkaa puhua luonnonmetsästä ja talousmetsästä,“ sanovat Kovalainen ja Seppo.

Pohjoistuulen metsä -näyttelyn valokuvat ja videot luovat suomalaisen luonnonmetsän muotokuvan, joka inspiroi, elähdyttää ja auttaa myös muistamaan, miksi näitä uhanalaisia ympäristöjä on suojeltava.

Ritva Kovalainen (s.1959) on kemiönsaarelainen valokuvataiteilija, joka on tehnyt useita kirjoja, lyhytelokuvia ja näyttelyitä teemanaan erityisesti ihmisen suhde luontoon.

Sanni Seppo (s.1960) on helsinkiläinen valokuvataiteilija, joka kertoo töissään yhteisöjen aktiivisuudesta puolustaa oikeuksiaan, ihmisen ja luonnon suhteesta sekä hauraista unelmista elää omansalaista elämää. Hän on kiinnostunut myös valokuvalla vaikuttamisen mahdollisuuksista ja toimii Poliittisen valokuvan festivaalin toisena taiteellisena johtajana.