Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 26.01.2023

Pirjo Honkasalo tekee pitkään odotetun paluun ohjaajana Orenda -elokuvalla

Alma Pöystin, Pirkko Saision ja Hannu-Pekka Björkmanin tähdittämän Orenda-elokuvan kuvaukset käynnistyvät helmikuussa.

 

Kuvassa on Pirjo Honkasalo puolivartalokuvassa ja hän on hiukan nojaavassa asennossa vasemmalle. Tausta on harmaa.

Pirjo Honkasalo. Kuva: Bufo

 

Kansainvälisestikin yksi Suomen tunnetuimmista ohjaajista, Pirjo Honkasalo, työstää uutta Orenda-nimellä kulkevaa elokuvaa. Vangitseva ihmissuhdedraama on syntynyt tiiviissä yhteistyössä Pirkko Saision kanssa, joka on kirjoittanut elokuvan alkuperäiskäsikirjoituksen ja näyttelee sen toista kantavaa pääosaa.

Elokuvan toisessa pääosassa nähdään Alma Pöysti, joka vakuutti sekä kriitikot että yleisön Tove-elokuvassa, ja joka tullaan näkemään myös tänä vuonna ilmestyvässä Aki Kaurismäen elokuvassa. Pöystin ja Saision rinnalla merkittävän roolityön elokuvaan tekee yksi Suomen rakastetuimmista näyttelijöistä, Hannu-Pekka Björkman.

Syyllisyyden ja armon tematiikkoja käsittelevässä elokuvassa kahden naisen kohtalot kietoutuvat tiivistunnelmaiseksi jännitysnäytelmäksi syrjäisellä saarella. Elokuvan kuvaukset käynnistyvät helmikuussa ja jatkuvat useamman kuvausjakson ajan aina alkusyksyyn asti. Elokuvan pääkuvauspaikka on Turun ulkosaaristossa sijaitseva Jurmon saari.

Honkasalon menestyksekäs ura elokuvaohjaajana ja kuvaajana on jatkunut jo lähes kuuden vuosikymmenen ajan, hänen elokuvansa ovat avanneet kaikilla merkittävimmillä kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla (Cannes, Berliini, Venetsia, Sundance) ja keränneet lukuisia palkintoja ja tunnustuksia ympäri maailman.

Elokuvan tuottavat Misha Jaari ja Mark Lwoff tuotantoyhtiö Bufosta suomalais-virolais- ruotsalaisena yhteistuotantona. Virossa yhteistuottajana toimii Oscar-ehdokkaanakin ollut Allfilm ja tuottajat Ivo Felt ja Pille Rünk. Ruotsissa yhteistyötä jatketaan myös Honkasalon Betoniyö-elokuvassa mukana olleen Plattform Produktionin ja tuottaja Erik Hemmendorffin kanssa, jotka tunnetaan parhaiten Ruben Östlundin hittielokuvien tuotannosta, mm. kolme Oscar-ehdokkuutta hiljattain pokannut Triangle of Sadness.

Orendaa ovat rahoittaneet Suomen Elokuvasäätiö, Yle, Estonian Film Institute, Estonian Cultural Endowment ja Svenska Filminstitutet. Orendan levityksestä Suomessa vastaa B-Plan Distribution. Ensi-ilta elokuvateattereissa koittaa vuonna 2025.