Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 10.09.2023

PianoEspoo-festivaali starttaa monipuolisella ohjelmistolla Emil Holmströmin taiteellisella johdolla

Tämänvuotisen PianoEspoo-festivaalin konserteissa 16.–30. syyskuuta esiintyvät mm. saksalaispianisti Severin von Eckardstein, Maj Lind -pianokilpailussa hurmanneet Piotr Pawlak ja Ke Ma, Chopin-pianokilpailun voittaja Bruce Liu sekä Lapin kamariorkesteri ja Ensemble for New Music Tallinn. Festivaaliohjelman keskeinen teema on eri aikakausien kosketinsoittimet keskiajalta nykypäivään. PianoEspoo-festivaali järjestetään nyt ensimmäistä kertaa uuden taiteellisen johtajan Emil Holmströmin suunnittelemana.

Kuvassa on Ensemble for New Music Tallinn lavalla esiintymässä.  Kuva on otettu ylhäältä alaspäin ja se on sinisävyinen.  Ylhäältä päin tulee valonheittäjät. Keskelle tulee oranssia valoa lattiaan.

Ensemble for New Music Tallinn. Kuva: Tallinn Music Week

 

Taiteellisen johtajan Emil Holmströmin kiinnostus periodisoittimiin, 1800-luvun flyygeleihin sekä nykymusiikkiin kuuluu festivaalin ohjelmassa. ”Esittelemme tänä vuonna mitä erilaisempia kosketinsoittimia aina 1400-luvulta meidän päiviemme pianoihin ja sähköllä toimiviin laitteisiin. Tällä aikamatkalla avautuu näkymä musiikin historiaan, musiikin säveltämiseen ja esittämiseen eri aikoina”, Holmström kertoo. ”Toivon, että se hieman ravistelee tottumuksen jähmettämiä käsityksiä klassisen musiikin kaanonista.”

Festivaalin avajaispäivänä 16.9. Albergan kartanossa Leppävaarassa eri aikakausien kosketinsoittimia soittavat Joonas Ahonen, Marianna Henriksson, Emil Holmström, Matleena Koivusaari ja Anna-Maaria Oramo yhdessä jousisoittajien Pekka Kuusiston, Eriikka Maalismaan, Jussi Tuhkasen ja Riitta Pesolan sekä sopraano Tuuli Lindebergin kanssa.

Aiemmin Suomessa Mäntän Musiikkijuhlilla häikäissyt, vuoden 2003 Kuningatar Elisabeth -kilpailun voittanut saksalaispianisti Severin von Eckardstein konsertoi tiistaina 19.9. Ritarihuoneella. Seuraavana päivänä Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa 1800-luvun Érard-flyygelillä soittavat viime syksynä Maj Lind -pianokilpailun voittanut puolalaispianisti Piotr Pawlak ja kansainvälisillä konserttilavoilla menestyneet Tiina Karakorpi ja Irina Zahharenkova. Niin ikään Maj Lind -kilpailussa vaikutuksen tehnyt kiinalaispianisti Ke Ma esiintyy 21.9. Tapiola Sinfoniettan solistina. Kansainvälisen Chopin-pianokilpailun voittaja Bruce Liu esiintyy Radion sinfoniaorkesterin solistina Musiikkitalossa 29.9. sekä resitaaliohjelmalla Kansallisoopperan Alminsalissa 30.9.

Nykymusiikkia ja orkesterivieraita

Emma-palkittu Lapin kamariorkesteri esittää 23.9. Tapiolasalissa Outi Tarkiaisen uuden konserton kamariorkesterille sekä Sami Klemolan Hammond-konserton, jossa solistina toimii Emil Holmström. Marianna Shirinyan tulkitsee kamariorkesterin solistina J. S. Bachin kosketinsoitinkonserttoja.

Nykymusiikkia kuullaan myös Espoon modernin taiteen museo EMMAssa. Läpimurtoaan tekevä virolainen nykymusiikkiyhtye Ensemble for New Music Tallinn ja defunensemble esittävät Enno Poppen Rundfunk-teoksen ensimmäistä kertaa Suomessa. Eveliina Sumelius-Lindblom kantaesittää EMMAssa Veli-Matti Puumalan uuden pianoteoksen.

PianoEspoo-festivaali järjestetään 16.–30.9.2023 Espoon kulttuurikeskuksessa, Espoon modernin taiteen museo EMMAssa, Albergan kartanossa, Olarin kirkossa ja Espoon tuomiokirkossa sekä Helsingissä Ritarihuoneella, Suomen kansallisoopperan Alminsalissa ja Musiikkitalossa. Ohjelmassa on maksullisten konserttien lisäksi runsaasti ilmaistapahtumia.

Ohjelma

La 16.9. Albergan kartano
Wunderkammer Albergan kartanossa
Joonas Ahonen, Marianna Henriksson, Emil Holmström, Matleena Koivusaari, Pekka Kuusisto, Tuuli Lindeberg, Eriikka Maalismaa, Anna-Maaria Oramo, Riitta Pesola, Jussi Tuhkanen

Su 17.9. Olarin kirkko
Ma 18.9. Espoon tuomiokirkko
Nuoret pianistit esittäytyvät
Evelina Kuropatkina, Anna Phan, Jesse Mäki, Zhanqiu Wang, Shania Yu, Iivari Aalto, Mariia Maselska
Vapaa pääsy

19.9.–24.9. Louhisali
Tapiola-pianokilpailu
Vapaa pääsy

Ti 19.9., To 21.9., Pe 22.9. Tapiolasalin lämpiö
Lounaskonsertit
Vapaa pääsy

Ti 19.9. Ritarihuone
Severin von Eckardstein

Ke 20.9. Louhisali
Érard – Piano ylitse muiden
Petja Kainulainen, Tiina Karakorpi, Terhi Paldanius, Piotr Pawlak, Irina Zahharenkova

To 21.9. Tapiolasali
Mozart!
Ke Ma, Irina Zahharenkova, Severin von Eckardstein, Tapiola Sinfonietta, Janne Nisonen

Pe 22.9. Espoon modernin taiteen museo EMMA
Rundfunk
defunensemble, Ensemble for New Music Tallinn, Ke Ma, Eveliina Sumelius, Helga Karen
Vapaa pääsy

La 23.9. Tapiolasalin Lämpiö
Pianopäivä
Vapaa pääsy

La 23.9. Tapiolasali
Lapin kamariorkesteri – Bachista Hammondiin
Emil Holmström, Marianna Shirinyan, John Storgårds

Pe 29.9. Musiikkitalo
RSO: Andrew Manze & Bruce Liu

La 30.9. Kansallisooppera, Alminsalin lämpiö
Henselin vuodenajat
Nils Hansson, Eda Öncül, Heta Räisänen, Petja Ylärakkola, Joona Uusitalo
Vapaa pääsy

La 30.9. Kansallisooppera, Alminsali
Bruce Liu – Resitaali

https://www.pianoespoo.fi/