Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 18.05.2021

Pian Taideakatemiassa roikutaan hiuksista

Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian sirkusopiskelijat tarjoilevat huimia sirkuselämyksiä Grande Finale -nimisessä opinnäytetyöfestivaalissa. Tapahtumassa nähdään valmistuvan vuosikurssin taiteellisia opinnäytetöitä.

Kuvassa on Enni Kastari kiinni hiuksistaan ja jalat ojennettuina vaakatasossa.

Enni Kastari. Kuva: Elias Goller

 

Grande Finale -tapahtuma järjestetään ajalla 22.5.–6.6.2021 Taideakatemian Köysiteatterissa sekä Videostudiossa osoitteessa Linnankatu 56, 20100 Turku. Festivaaleilla on nähtävillä valmistuvien sirkusopiskelijoiden taiteelliset opinnäytetyöt Grande Finale -esityskokonaisuudessa, joka koostuu kymmenestä teoksesta. Lavalla nähdään monipuolisesti sirkuslajeja ja koetaan monenlaisia tunnetiloja kahdeksan esiintyjän voimin. Grande Finalen kesto on noin 2 tuntia.

Tämän vuoden festivaaleilla nähdään myös toisen vuosikurssin tammikuussa ensi-iltansa saaneet soolotyöt Lupa sooloilla -nimisessä esityskokonaisuudessa. Sen kesto on 1,5 tuntia.

Molemmat esityskokonaisuudet striimataan alla olevan aikataulun mukaisesti YouTubessa Taideakatemia Live -kanavalla.

 

Kuvassa on sirkusoppilaat ylöspäin menevässä asetelmassa. Heitä on kuusi ja yksi roikkuu kädestään toisten alapuolella.

Sirkuksen koulutuksesta valmistuvat opiskelijat Hermanni Ahomies, Nella Toivanen, Jenni Asunen, Rosa Laukkanen, Enni Kastari ja Saila Jantunen. Kuva: Anssi Riihimäki

 

Huimaa hiuksista roikuntaa

Grande Finale -esityskokonaisuudessa on nähtävillä myös sirkuksen koulutuksesta valmistuvan opiskelijan Enni Kastarin kolme teosta, joista Suspense-nimisessä teoksessa hän roikkuu hiuksistaan.

Suspense on ainutlaatuinen ja tunnelmallinen nykysirkusteos, jossa yhdistellään hiuksistaroikuntaa sekä tanssia. Teoksen liikemateriaali on rakentunut tavallisesta poikkeavan kiinnityksen myötä tutkimalla liikkeen erilaisia mahdollisuuksia sekä rajoituksia. Esitys on saanut inspiraatiota myös lajin historian meditatiivisesta puolesta. Musiikkina esityksessä kuullaan Benjamin Martinsin kappale Hypnosis ja Joaquín Cornejon kappale Mojanda (feat. Wabi Sabi). Suspense-esityksen kesto on noin 8 minuuttia.

– Hiuksistaroikunta on laji, jossa sirkustaiteilija roikkuu koko tai osittaisella painollaan hiuksistaan. Kiinnitys hiuksista vapauttaa kaikki raajat liikkeeseen, jolloin ilma-akrobatian tekniikkaa pystyy hyödyntämään eri tavalla, kertoo Kastari lajista.

Kastari kertoo loukkaantumisen olleen syy, miksi hän lähti kokeilemaan hiuksistaroikuntaa.

– Mursin 1,5 vuotta sitten pohjeluuni enkä pystynyt vielä palaamaan pariakrobatian sekä käsilläseisonnan harjoitteluun. Lähdin kokeilemaan lajia avoimin mielin. Sain vinkkiä Suomen sirkuskentältä kampauksen tekemiseen ja aloitin testaamalla hiljalleen, miten kehoni kestää lajin harjoittelua. Roikkuminen hiuksista sattuu alussa, mutta kipuun tottuu. Roikkuminen ei edelleenkään ole täysin kivutonta. Laji on vaatinut minulta harjoittelun aikana pysähtymistä oman kehon äärelle ja hengittämään epämukavuuden läpi.

Hiuksistaroikuntaa pidetään joidenkin lähteiden mukaan myös meditatiivisena lajina. Kastarin Suspense-teoksen inspiraationa onkin ollut lajin meditatiivisuus, mutta myös kiinnitystapa.

– Toinen köyden pää on kiinni hiuksistani metallisella renkaalla ja toinen köyden pää kulkeutuu kattokiinnityksen kautta vyötärölleni. Tämä mahdollistaa erilaista liikemateriaalia hiuksistaroikuntaan. Teos on saanut alkunsa tutkimalla kiinnityksen aiheuttamaa rajoitusta sekä mahdollisuutta liikkeessä. Mitä tiukempi kiinnitys, sitä pienempi pinta-ala lattialla on käytössä, mutta silloin vapautuu mahdollisuus ilmatilan käyttämiseen, Kastari kuvailee.

Festivaalilla upeita sirkuselämyksiä

Kastari kertoo, että Suspense-esityksen lisäksi hän osallistuu Grande Finale -festivaaliin myös kahdella muulla teoksella.

– Toinen esitykseni sisältää käsilläseisontaa. Ja kolmas on ystävyydestä syntynyt Hetki-niminen pariakrobatiateos, joka tuo lavalle myös livemusiikkia.

Kastari kertoo, että sirkuksen opinnäytetöitä on lähdetty rakentamaan jo syksyllä ja prosessi on ollut pitkä.

– Kovan työn tuloksena on Grande Finale -opinnäytetyöfestivaaleilla nähtävillä monipuolisesti sirkuksen eri lajeja. Esityksissä on nähtävillä hiuksistaroikunnan, käsilläseisonnan ja pariakrobatian lisäksi vanteita, tiukkaa sekä löysää nuoraa, ilma-akrobatiaa trapetseilla ja sosiaalista sirkusta. Mahtavaa päästä esiintymään pienelle yleisölle paikan päällä ja kaikille livestriimauksen kautta esityksiä katsoville, Kastari intoilee.

Grande Finale - ja Lupa sooloilla -esityskokonaisuudet livestriimataan alla olevan aikataulun mukaisesti YouTubessa Taideakatemia Live -kanavalla osoitteessa: https://www.youtube.com/c/taideakatemialive

Verkkosivuilla:
https://www.turkuamk.fi/fi/tapahtumat/1015/grande-finale-sirkuksen-opinnaytetyofestivaali-2021/