Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 31.08.2023

Perhearki on kulttuureista riippumatonta - Mummolalle pääpalkinto Soulin elokuvafestivaalilla

Tia Kouvon ohjaaman ja käsikirjoittama Mummola-elokuva on tänä-iltana saanut pääpalkinnon Etelä-Korean Soulissa järjestettävällä Seoul International Women's Film Festivalilla. Palkinnon arvo on USD 10 000.

 

Kuvassa ovat Riia Kataja, Leena Uotila, Tom Wenzel, Elina Knihtilä ja Jarkko Pajunen syömässä joulupöydän ääressä.  Pöydällä on ruokaa ja valaistus on tummahko keltavaloinen.

Riia Kataja, Leena Uotila, Tom Wenzel, Elina Knihtilä ja Jarkko Pajunen. Kuva: Elokuvayhtiö Aamu

 

”On todella mielenkiintoista, että monet ihmiset täällä ovat sanoneet, että Mummola paljastaa paljon korealaisista perheistä, ja että korealainen ja suomalainen perhe ovat aika samanlaisia. Olin yllättynyt, sillä olin ajatellut, että täällä Aasiassa tulisi enemmän kulttuurien erot esiin. Elokuvan vastaanotto on ollut erityisen innostunut, ja samaistuminen vahvaa,” kommentoi elokuvan ohjaaja Tia Kouvo Soulista.

Festivaalin juryssa olivat MO Eunyoung, ohjaajaduo Soda Jerk ja ohjaaja LEE Jeong-hyang.

Mummolan pääosissa nähdään Ria Kataja, Elina Knihtilä, Jarkko Pajunen, Leena Uotila sekä Tom Wentzel. Mummolan tuottajat Emilia Haukka ja Jussi Rantamäki palkittiin Espoo Ciné -palkinnolla tämän vuoden festivaalilla. Berlinalessa ensi-iltansa saanut Mummola on humoristinen ja terävä kuvaelma perhesuhteista.
 
Synopsis
Joka vuosi joulun aikaan, sisarukset Susanna (Ria Kataja) ja Helena (Elina Knihtilä) vierailevat perheineen vanhempiensa luona. Kuten tavallista, isoisä Lasse (Tom Wentzel) juo liikaa, isoäiti Ella (Leena Uotila) on huolissaan kaikista, lapset ovat kyllästyneitä ja sisarukset lankeavat vanhoihin riitoihinsa. Joulun jälkeen jokainen lähtee omille teilleen ja palaa arkeen. Tia Kouvon purevan humoristinen, elämänmakuinen elokuvadebyytti on tragikoominen tutkielma perhedynamiikasta, yksinäisyydestä ja yhdessäolosta — kuinka yritämme löytää yhteyden, mutta emme aina onnistu siinä.

Tia Kouvo
Tia Kouvo on Göteborgin Akademin Valand -elokuvakoulusta valmistunut ohjaaja ja käsikirjoittaja, joka on aiemmin opiskellut sosiaalipsykologiaa Helsingin yliopistossa. Kouvon aiemmat lyhytelokuvat ovat kiertäneet ja saaneet palkintoja kansainvälisillä festivaaleilla, ja Mummola-lyhytelokuva palkittiin sekä R&A:ssa että Tampereen kansainvälisillä elokuvajuhlilla. Lyhytelokuvan pohjalta tehty pitkä elokuva Mummola sai ensi-iltansa Berliinin kansainvälisillä elokuvajuhlilla. Keväällä 2023 Mummola valittiin arvostettuun New Directors/New Films -ohjelmistoon, jonka kuratoi MoMa ja Lincoln Center. Mummola kiertää parhaillaan festivaaleja, ja se on palkittu Transilvanian ja Brysselin kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla sekä Cinema Jovessa.

Elokuvan tuottaa Elokuvayhtiö Aamu tuottajinaan Jussi Rantamäki ja Emilia Haukka, joiden edellinen elokuva oli Cannesissa palkittu Hytti nro 6. Mummola-elokuvan levittää Suomessa valkokankaille Aurora Studios.

Mummolan ensi-ilta elokuvateattereissa on 10.11.2023.

Seoul International Women's Film Festival
https://siwff.or.kr/eng/