Matti Salmisen kirjoittama Pentti Haanpään tarina (2013, Into) on kiintoisa selonteko aikansa kiistellyimmästä ja samalla merkittävimmästä suomalaisesta kirjailijasta.
Salminen tuntee Haanpäänsä sekä Haanpäätä koskevan tutkimuksen hyvin. Hän rakentaa elämänkertaa suurimmaksi osaksi jo tunnetun aineiston päälle, mutta samalla Salminen tuo esille myös kiinnostavia yksityiskohtia, jotka ovat aiemmin jääneet vaille huomiota. Tai joissakin tapauksissa faktoja on jopa pyritty hävittämään. Eniten huutia teoksessa annetaan Haanpään tuotantoa “vääristelleelle” Otavan kustannustoimittaja Eino Kauppiselle (myöh. Eino Kauppi), jonka “toimitustyö” muokkasi kirjailijakuvaa virheelliseksi.
Kauppinen pyrki kätkemään Haanpään teoksia toimittaessaan novelleihin sisältyvän poliittisen agendan ja vallitsevaan luokkaan kohdistuvan kritiikin. Lisäksi Koottuja teoksia kasatessaan Kauppinen jätti mainitsematta vasemmistolaisissa lehdissä julkaistujen novellien alkuperäiset ilmestymiskontekstit ja lujitti valinnoillaan oikeistopiireissä vallinnutta käsitystä, jossa Haanpään vahvuudeksi nähtiin nimenomaan kansankuvaaminen eikä yhteiskunnallisten epäkohtien paljastaminen.
Kiinnostava linjaus Salmisen kirjoittamassa elämänkerrassa on myös Pentin isän Mikko Haanpään poliittisten näkemysten esiin tuominen – ja se kuinka nuo näkemykset kaikuvat Pentin teoksissa. Pentti Haanpää ei koskaan kuulunut puolueeseen, mutta ajatuksiltaan hän oli selkeästi vasemmalla ja seurasi aikansa poliittisia tapahtumia aktiivisesti. Isä Mikko osallistui poliittiseen toimintaan paitsi kirjoittamalla myös puoluepolitiikan kautta, ja Salmisen tärkeä huomio on Mikon vaikutus Pentin ajatteluun:
Kun Haanpäätä tutkineet kirjallisuustieteilijät ovat pohtineet Pentin laajan tietämyksen taustaa, he ovat lähes tyystin unohtaneet isä Mikon. Väitänkin, että Mikko Haanpää on Pentti Haanpään tärkein tietolähde niin kansantarinoissa, yleistiedossa kuin poliittisessa ymmärryksessä. Mikolla oli jo 1930-luvun alussa poliittista kokemusta neljästä eri puolueesta. Hänet on leimattu tästä syystä tuuliviiriksi. Leimaajat eivät selvästikään ole lukeneet Mikon kirjoituksia, tai sitten nimenomaan ovat, sillä poliittisesti Mikon kirjoitukset lehdissä olivat yhtä vaarallisia kuin poikansa Pentin kirjoitukset Suomen kirjallisuudessa. - - Mikko ja Pentti Haanpää olivat aina köyhän ihmisen puolella valtakoneistoa vastaan. (s. 73)
Kuten siteerauksesta käy ilmi, Salminen ei pyri kirjoittamaan tieteellistä tutkimusta, minkä hän artikuloi teoksessa useaan otteeseen. Salmisen oma kirjoittajuus on Pentti Haanpään tarinassa voimakkaasti läsnä, ja hänen lähestymistapansa aiheeseen on jutusteleva. Tämä on sekä teoksen vahvuus että ongelma. Toisaalta epäakateemisuus sopii hyvin Haanpään “jätkämäisyyden” rinnalle, mutta välillä Salminen yltyy liiankin puheliaaksi. Kirjaa vaivaa myös osittainen toisteisuus. Tästä huolimatta Salmisen teoksella on kiistattomat ansionsa. Varsinkin Haanpään 30-luvulla kirjoittamiin novelleihin sisältyvän ironisen vallan analyysin esille tuominen on merkittävä teko.
Mutta myöhemmin huomattava talousmies kirjoitti, että maa oli kestänyt hyvin yleismaailmallisen talouspulan. Niin, ehkäpä tässä maassa ei ollut mitään pulaa ollutkaan. Eräitä epäterveitä yrityksiä oli sortunut, mutta yleensä yhtymät ja yleiset laitokset olivat vaurastuneet, maan kansallisomaisuus karttunut.
(Ote novellista Viimeinen suupala, joka julkaistiin alunperin nimellä Silli vuonna 1938 Työn Joulussa).
Vallanpitäjien ohella Haanpää kohdisti kriittisen katseensa myös taidekenttään, kuten hänen vuonna 1933 julkaistusta esseestään “Tulevaisuustendenssi olevaa tarkoitusperäisyyttä vastaan” käy ilmi:
Kirjallisuuden on luovuttava pitsinnypläyksestään ja ryhdyttävä tekemään jotakin hyödyllistä. Ei käy laatuun, että ainoa tarkoitusperäinen kaunokirjallisuutemme olisi yhä edelleenkin vain Vanhan Testamentin profeetat, jotka nekin selitetään vain osviitaksi etujen saavuttamiseen olevaisuuden tuolla puolen.
“Olevaisuuden tuolla puolella” olemisen sijaan Haanpää halusi olla “tällä puolella” – hän oli aktiivinen tarkkailija, joka hyökkäsi vallitsevia rakenteita vastaan tehdäkseen näkyväksi vallan epätasaisen jakautumisen ja puolustaakseen heikommassa asemassa olevia.
Matti Salminen. Pentti Haanpään tarina. Kansi. Into
