Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 12.04.2023

Patricia Seppälän säätiön kuvajournalistipalkinto Antti Hämäläiselle, Kalle Koposelle ja Benjamin Suomelalle

Vuonna 2023 Patricia Seppälän säätiön kuvajournalistipalkinto jaetaan kahdeksatta kertaa. Tämänvuotisen palkinnon saavat Ilta-Sanomien kuvajournalisti Antti Hämäläinen, Helsingin Sanomien kuvajournalisti Kalle Koponen ja Ylen kuvajournalisti Benjamin Suomela. Heille myönnettyjen palkintojen suuruus on 12 000 euroa.

Kuvassa on Antti Hämälinen kameran kanssa ja taustalla liehuvat sini-keltaiset ukrainan liput.

Ilta-Sanomien kuvajournalisti. Kuva: Patricia Seppälän säätiö

 

Palkintoperustelut ovat seuraavat:

”Venäjän hyökkäys Ukrainaan ‒ sota keskellä Eurooppaa ‒ kulunutta vuotta leimannut, liiankin suuri, paha uutinen. Ja samalla journalisteille sodasta raportointi on ollut työtä arvokkaimmillaan. Kukaan ei voi kiistää sen merkitystä. Kuvajournalistit ovat työllään tuoneet nähtäväksemme Ukrainan sodan järkyttävyyden sen alkumetreiltä alkaen; uhrien kohtaloita, ohjusiskujen tuhoja, hävitettyjä kaupunkeja, kuolemaa ja ihmisten kärsimystä sähkön ja lämmön puutteessa. Kaiken hädän keskellä kuvat ovat kertoneet myös elämän jatkumisesta Ukrainassa, sopeutumisesta, toivosta.

Ukrainassa ovat työskennelleet sodan aikana useat suomalaiset kuvajournalistit. Patricia Seppälän säätiö palkitsee heistä kolme; Antti Hämäläisen, Kalle Koposen ja Benjamin Suomelan.

He ovat työskennelleet hankalissa oloissa, seuranneet sodan puhkeamista ja etenemistä Ukrainassa, vaaran keskellä rintamalla ‒ mutta myös dokumentoineet siviilien elämää kaupungeissa ja kylissä, hetken rauhassa. Tämä työ on vaatinut rohkeutta, joustavuutta, tilannetajua ja kykyä selviytyä vaikeistakin kohtaamisista sodan keskellä elävien ihmisten kanssa. Heidän kuviensa välityksellä me suomalaiset olemme pystyneet samaistumaan ukrainalaisten hätään ja myötäelämään heidän suurta kriisiään. Nämä kolme monipuolista kuvajournalistia, kuten myös kaikki muut suomalaiset Ukrainasta raportoineet kuvaajat, ovat toimineet silminämme sodassa, jotta voisimme ymmärtää paremmin, mitä Ukrainassa tapahtuu.”

Patricia Seppälän säätiö on tänään julkistanut myös tämänvuotiset apurahansa yhteensä 28 hakijalle (https://patriciaseppalansaatio.fi/myonnetyt-apurahat/).

Patricia Seppälän säätiö edistää kuvajournalismin, lehtikuvauksen ja muun dokumentoivan valokuvauksen kehitystä ja tukee kuvajournalismiopintoja sekä alan projekteja, esimerkiksi näyttelyitä ja kirjahankkeita.  

Kuvajournalismin uranuurtaja Patricia Seppälä (1924–2001) oli monen vuosikymmenen ajan kuvatoimistoalan johtava tekijä Suomessa ja alan merkittävä vaikuttaja myös kansainvälisesti. Seppälä perusti nimeään kantavan säätiön vuonna 2000. Siitä lähtien Patricia Seppälän säätiö on tukenut kuvajournalismin tekijöitä runsaalla kahdella miljoonalla eurolla.