Oli oikeen komiat juhulat viime yönä. Hilimalla ei oo ollu tapana järiestää juhulia uunnavuonna, mutta kerta se on melekeen ensimmäänenkin.
Illan mittahan ruvettihin laskemahan vuoren tiliä. Ei olsi kannattanu. Kävi justihin niin ku vaari sanoo aikoonansa, notta puonsa kans ei kannata teherä tiliä, häviää. Riippuu tiätysti, mihkä vertaa. Hilimaa pistää vihaksi, ku sukset ei taharo luistaa yhtä hyvin ku ennen aikahan tai että lähtemisehen menöö aikaa. Ensi pitää mankalata naamansa ja piirtää silimät päähän, sitte pitää vaharata peilihin ja valita rentut. Ku lähärön hetki vihiroon koittaa, pitää kattella avaamet, lompsa, kännykkä, panna kaikki ovet lukkuhun, kissille hietaa lootahan, matot suorahan, pellit kiinni ja kattua notta viittii tulla tupahan takaasi.
Niistä meirän juhulista. Naapurin akka rupes oikeen paasaamahan naapuriistansa, jokka on tunnetusti sellaasia vähä löysäperääsiä. Sitä viittiny kieltääkää puhumasta. Se oikeen toivoo, notta ne muuttaas pois tänä vuanna, ku elämä on ollu niin vaikiaa. Kesääsin ne rupiaa pihahommihin ehtookellojen jäläkihin ja haistatteloovat jos siitä huomauttaa. Kersat ilimestyy oven taakse aina ku paistetahan plättyjä ja niiren suuret holomut kulukoo pihalla kuinka tahtoovat. Oli se suuree holomu tullu salaa kuistille ja noussu penkille kattomahan vieraspöyrän tariooluja. Oli pistelly poskehensa makoosina paloona leikkelehet ja nuollu metanat kupiista. Jälielle oli jääny reikkalaaset käärylehet ja satsiki, kupis oli ollu partakarvoja. Ilimeesesti se taloon mies oli käyny raijaamas holomunsa pois, mutta oli veroottanu ittekki pöyrän antimia. (Ne juhulat vietettihin kuulemma nakkikestiinä.)
Hilima eherootti, notta mitenkä olis, jos laittaasitta oikeen häjyä ruokaa kuistille koreehin astioohin tulevana kesänä ja ovet auki. Jos sitte kävis asioolla vähän pitempähän ja kattoos, kuinka naamat on sen jäläkihin. Siinä sitte suunnteltihin mitenkä sellaasen laittaas. Oli puhet, notta oikia pohojalaanen piimävelli olis tosi hienua, jos sen laittaas suurehen soppakoolihin ja koristelis. On kyllä sellaasta herkkua, notta vierahan pitää heti mennä puskan taa.
Kuistin kesää odotellessa.
Hilima eherotti, notta vois laittaa oikeen komian limppivellin ja malian vierehen kaluttuja lampahan luita. Ku ensimmäästä kertaa nielaasoo sellaasen makian rusinaasen lihaliemes keitetyn limpin, tietää syönehensä jotaki erilaasta.
Oikeen meillä rupes kiehumahan, ku ruvettihin miettimähän pohojalaasia ruokia. Ainua ruoka, josta kaikki ilimottivat tykkäävänsä oli nostetropsu. Hilima ei viittiny sanua, notta enemmin limppivelliä ku nostetropsua… sellaasia rusinoota haurotahan vahavas ropsus.
Parahultaases uures vuores sellaanen joka-aikaanen elämä on kohorallansa. Konehien putuamisille, pakolaasille ja isoopäisille poliitikoolle täs ei mahareta mitää. Aina voi koittaa panna kätensä ristihin, mutta jos kattoo historiaa, ei siitä kauhiasti oo apua ollu.
Itte ittensä pitää pitää tiellä, isuäitee sanoo. Hilima onki päättäny, notta lähtöö tänä vuanna nopiaa kotua asioollensa eikä tussarootte lähärön kans. Ja lakkaa vahtaamasta, kenenkä holomut teköö Hiliman tien vierehen läjät (vaikka se naapurin akan koirankusetus pistää niin vihaksi, kusettaas oman aitansa kupehes). Ja lopettaa tinttaalun kaupas, vaikka lihatiskillä on jokaanen päivä samallaasia lihoja ja kaloja. Se poika hymyylöö kuitenki nätisti ja passaa. Kissille se osaa jo valita sopivasti lounahan.
Meenki tästä sytyttöhön yhyren kynttilän tien poskehen. Tuloo kulukijoolle hyvä mieli.
