Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 07.08.2023

Panu Rajalalta muistelmateos Päin elämää!

Mittavan ja monipuolisen kirjallisen uran tehnyt Panu Rajala kertoo muistelmissaan kaihtelematta elämästään, kohtaamistaan ihmisistä, julkisuudesta, kolmesta avioliitostaan, voitoistaan ja karvaista takaiskuista.

Kuvassa on Panu Rajala ottamassa valkoista palloa kiinni maalissa. Hänellä on sininen paita päällään. Kuva on osa kirjan kannesta.

Osa kirjan kannesta. Kuva: Kustannusosakeyhtiö Siltala

 

Rajala kertoo kirjassaan elävästi lapsuutensa Katajanokasta ja Punavuoresta ja 50-luvun koulupojan kokemuksista maineikkaassa poikakoulussa. Muistikuvat siirtyilevät taidokkaasti Helsingistä Tampereelle ja suvun maille Hämeenkyröön.

Opiskeluvuodet Helsingin yliopistossa kuohuvalla 60-luvulla vaihtuvat elokuvamaailmaan ja värikkäisiin kokemuksiin Rauni Mollbergin, Mikko Niskasen ja Matti Kassilan käsikirjoittajana.

Väitöskirja F.E. Sillanpäästä avaa vähitellen elämäkertakirjailijan ja teatterihistorioitsijan uran, joka johtaa myös kulttuurielämän moniin tehtäviin.

FT Panu Rajalan (s. 1945 Helsingissä) mittava tuotanto koostuu kirjailijaelämäkerroista, romaaneista, näytelmistä ja teatterihistorioista. Hän on julkaissut lähes 40 teosta ja kirjoittanut näytelmien lisäksi oopperalibrettoja, dramatisointeja sekä elokuva- ja tv-käsikirjoituksia. Hän on myös toiminut Teatterin ja draaman tutkimuksen professorina Tampereen yliopistossa.

Panu Rajalan Päin elämää! muistelmani ilmestyy 10.8.2023.