Hyppää pääsisältöön
Amusa Toimitus / 26.11.2019

Pamela Tolan Teräsleidit -elokuvan päärooleissa Leena Uotila, Seela Sella ja Saara Pakkasvirta - katso traileri

Pamela Tolan ohjaama Teräsleidit on road movie, jossa ikä on tuskin edes numero. Elokuvan pääosaa, 75-vuotiasta Inkeriä, näyttelee Leena Uotila. Yhtä legendaariset ja pitkät urat tehneitä näyttelijöitä nähdään myös muissa rooleissa: Inkerin sisaria Railia ja Sylviä näyttelevät Seela Sella ja Saara Pakkasvirta, ja Inkerin miestä Tapiota Heikki Nousiainen. Teräsleidit tulee ensi-iltaan 3.1.2020.

Kuvassa on leidit Leena Uotila ja Saara Pakkasvirta pimeähkössä tilassa led-laseissa ja he keskustelevat intensiivisesti vasemmalla seisovan Samuli Niittymäen kanssa.

Vasemmalla liftari Samuli Niittymäki ja teräsleidit Leena Uotila sekä Saara Pakkasvirta. Kuva: Sami Kuokkanen

 

Teräsleidit nähdään elokuvateattereissa kautta maan perjantaina 3.1.2020. Elokuvan traileri on nyt julkaisuvapaa medialle. Linkki traileriin löytyy tämän tiedotteen lisätiedoista ja traileritiedostoa voi tiedustella myös elokuvan tiedotuksesta.

Teräsleideissä Inkeri suunnittelee miehensä hautaamista puutarhaan, lyötyään tätä paistinpannulla päähän. Loppuelämän vankeus odottaa, mutta ennen sitä olisi vielä hetki aikaa elää – vihdoin. Niinpä Inkerin on parasta lähteä nyt, kun on jo liian myöhäistä.

Isosiskojensa Railin ja Sylvin kanssa Inkeri suuntaa matkalle vapauteen. Reissussa tapahtuu kaikkea sitä, mitä Sylvi ei kehtaa edes sanoa ääneen, mutta totuuden torvi Raili kyllä mielellään toitottaa.

 

Matkassa olevien mutkien kautta laitetaan uuteen uskoon niin menneisyyttä ja tulevaisuutta kuin perhe- ja parisuhteita. Perillä nuoruusmaisemissa paitsi päästetään irti, myös löydetään jotakin vuosien varrella kadonnutta.

Lopulta edes oma tytär (Pirjo Lonka) ei ole tuntea äitiään, kun Inkeri ratkaisee yhden elämänsä suurimmista kysymyksistä: Miten ihmeessä ihminen voi pitää itsensä järjissään, kun koko muu perhe on seinähullua sakkia?

– Teräsleidien vanhat ihmiset ovat reilusti vanhoja, kertoo ohjaaja Pamela Tola.

– Mutta kotona kiikkustuolissa kuoleman odottamisen sijaan sisarukset ovat vahvasti elämässä kiinni.

Tola toteaa elokuvan tarjoavan sisältöä kaikenikäisille ja erilaisille ihmisille.

– Roolihenkilöiden iästä huolimatta elokuvan teemoihin voivat samastua monen ikäiset, Tola toteaa.

– Toivon Teräsleidien antavan ihmisille eri asioita sen mukaan, mikä kehenkin kolahtaa – toisille syvällistäkin elämän tarkkailemista ja pohdintaa, toisille hulvattomia naurun hetkiä.

 

Synopsis

Pamela Tolan ohjaama Teräsleidit on road movie, jossa ikä on tuskin edes numero.

75-vuotias Inkeri (Leena Uotila) on lyönyt miestään Tapiota (Heikki Nousiainen) paistinpannulla päähän ja suunnittelee tämän hautaamista puutarhaan. Loppuelämän mittainen vankeus odottaa, mutta ennen sitä olisi vielä hetki aikaa elää – vihdoin. Niinpä Inkerin on parasta lähteä nyt, kun on jo liian myöhäistä.

Isosiskojensa Railin (Seela Sella) ja Sylvin (Saara Pakkasvirta) kanssa Inkeri suuntaa matkalle vapauteen. Tien päällä kyytiin liftaa hurmaavaa nuorisoa, auto hajoaa ja yökerhossa tanssitaan syntisesti. Reissussa tapahtuu kaikkea sitä, mitä Sylvi ei kehtaa edes ääneen sanoa, mutta totuuden torvi Raili mielellään toitottaa.

Matkassa olevien mutkien kautta laitetaan uuteen uskoon niin menneisyyttä ja tulevaisuutta kuin perhe- ja parisuhteita. Perillä nuoruusmaisemissa paitsi päästetään irti, myös löydetään jotakin vuosien varrella kadonnutta.

Lopulta edes oma tytär (Pirjo Lonka) ei ole tuntea äitiään, kun Inkeri ratkaisee yhden elämänsä suurimmista kysymyksistä: Miten ihmeessä ihminen voi pitää itsensä järjissään, kun koko muu perhe on seinähullua sakkia?

 

Teräsleidit

Ensi-ilta 1.11.2019

Tuottajat: Aleksi Bardy, Dome Karukoski ja Sirkka Rautiainen
Ohjaus: Pamela Tola
Käsikirjoitus: Pamela Tola ja Aleksi Bardy
Rooleissa: Leena Uotila, Seela Sella, Saara Pakkasvirta, Heikki Nousiainen, Pirjo Lonka, Jani Volanen ja Samuli Niittymäki

Kuvaus: Päivi Kettunen
Leikkaus: Antti Reikko
Musiikki: Panu Aaltio
Lavastussuunnittelu: Heini Erving
Pukusuunnittelu: Tiina Kaukanen
Maskeeraussuunnittelu: Riikka Virtanen
Äänisuunnittelu: Panu Riikonen
Tuotanto: Helsinki-filmi
Levitys ja markkinointi: SF Studios